Siirtolaisia ja kuumiehiä

Amerikansuomalainen kuuraketti-insinööri innoitti kuvanveistäjä Matthew Day Jacksonia.

kuvataide
Teksti
Tero Miettinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Newyorkilainen Matthew Day Jackson (s. 1974) ei halua rajoittua yhteen ilmaisumuotoon. Veistosten, maalausten ja valokuvien lisäksi repertuaariin kuuluvat videot, performanssit, jopa huonekalujen ja korujen suunnittelu.

”Ryhdyin jo varhain kokeilemaan monenlaista taiteen tekemistä”, hän pohtii. Nuorena työ grafiikan vedostajana tutustutti useisiin huipputekijöihin, kuten Robert Rauschenbergiin. Vaikutteiden keskinäiset jännitteet inspiroivat yhä.

Serlachius-museossa keskitytään kuitenkin veistoksiin. Niistä vain yksi on uusi, muut kymmenen viime vuoden ajalta. Näyttely on kuitenkin rakennettu varta vasten museoon, ja sen synty kuvastaa Day Jacksonin työskentelyä. Ensivisiitillä Mänttään hän paneutui seudun historiaan. Kolhon kylästä vuosisata sitten Amerikkaan siirtolaiseksi lähtenyt Jalmari Vehkolahti päätyi suunnittelemaan autoja Fordille. Poika Vaino Vehko jatkoi isänsä jäljillä Chryslerin moottori-insinöörinä. Kuuluisuutta hän saavutti Apollo-kuulentojen kiihdytysrakettien suunnittelijana.

Tarina innoitti Day Jacksonin kehittelemään dystopian vuodesta 2050. Vauraat ihmiset ovat paenneet ilmastokatastrofin tuhoja Kuuhun ja jäljelle jääneet Maan asukkaat kaivautuneet planeetan uumeniin.

Eri materiaaleista valmistetut veistokset ovat kuin tarinasta reväistyjä outoja, tummanpuhuvia hahmoja. Perinteinen näyttelykatalogi tuntui tylsältä, joten Day Jackson työsti Juhana Petterssonin kanssa scifitarinasta roolipelin.

”Tämä on ollut yksi urani hienoimmista prosesseista”, Day Jackson intoilee. ”Uskomattomien sattumien kautta olen päässyt tekemään itsellenikin uusia, hauskoja asioita. Toivon yleisön uskaltavan samalla tavoin heittäytyä pelin kautta näyttelyyn.”

Veistokset viittaavat taidehistorian klassikoihin Mooresta Rodiniin. Näyttelytilaan ne on asetettu Fibonaccin lukujonon, kultaisen leikkauksen mukaisesti. Ne nousevat vähitellen makuuasennosta viimeisen roikkuessa katosta. Synkkään kokonaisuuteen tuo väriä kirkon lasimaalauksia jäljittelevä teos.

Kolhon kylä innosti Day Jacksonin toiseenkin projektiin. Sikäläinen ikilevytehdas pystyi toteuttamaan idean kuun pintaa esittävästä muutaman millin korkuisesta reliefistä. Pintalevy on osa uutta kalustesarjaa, jonka design on herättänyt runsaasti huomiota kansainvälisessä lehdistössä. Valmistajakin löytyi Suomesta, Halikosta.

 

Matthew Day Jackson: Maa. Serlachius-museo Gösta 18.5.–29.9.2019.