Perhejoulu on painajainen

Ilja Rautsin kauhukomediassa Punaista­ lunta vampyyri Martti (Hannu-Pekka Björkman) esiintyy joulupukkina ja imee veret perheistä, niin kilteistä kuin tuhmista.

”Joskus 2010-luvulla matkalla jouluksi perheen pariin tuli mieleen, että joulupukki pitää kutsua sisään niin kuin vampyyrikin”, Rautsi muistelee.

Ennen pitkää esikoiselokuvaansa Rautsi­ (s. 1979) ohjasi pari lyhäriä samaa lajityyppiä: Helsinki Mansplaining Massacre ja Night of the Living Dicks. Niissä hän irrotteli kauhuelokuvan klassikoilla ja perinteillä.

Rautsi perehtyi Punaisen lumen aihepiiriin myös tekemällä pari joulupukkikeikkaa Espoossa, äitinsä vanhoille tuttavaperheille.

Perhejuhlan perinteet olivat voimissaan.

”Isät tarjosivat heti pukille viiniä. Oli jännä nähdä sohvien takana piileskelevien lasten pelko. Onhan se outoa, kun joku tyyppi tulee naamarissa ja pitäisi mennä syliin. Minäkin pelkäsin pukkia pienenä. Toisaalta pukki kiehtoo lapsia, vetää heitä puoleensa.”

Vampyyrejä Rautsi pelkäsi ehkä vähemmän kuin pukkia. Hän muistelee, että ensi kosketus niihin oli saksalaisen Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -lastenkirjojen sarja, jossa seikkaili kiva kaveri.

Vampyyripukissa yhdistyy kaksi vastakkaista hahmoa. Lahjojen antaja onkin ottaja, verenimijä.

Vampyyrillä on yhteinen piirre myös juhlapyhän raamatullisen sankarin kanssa: molemmat ovat voittaneet kuoleman, tavallaan. Mutta Punaista lunta keskittyy maalliseen perhejouluun.

”Kahden ikonin vastakkaisten mytologioiden yhdistäminen tuntui heti herkulliselta. Tarinan todellinen painajainen on kuitenkin, että joulu oman perheen kanssa tuntuu hirveältä. Aika moni pystyy samastumaan siihen.”

Pukin ohella päähenkilöksi nousee goottiteini Johanna (Anni Iikkanen), joka haaveilee Twilight-elokuvien romanttisista vampyyrisöpöläisistä. Hänen uusperheensä rakoilee pahasti, ja ensimmäinen vampyyrikin on keski-ikäinen äijä. Rautsin elokuvassa vampyyripukki on hauska ja liitoksistaan natiseva perhe tarjoaa varsinaisen jännityksen.

”Lapsena joulu on maaginen mutta nuorena tyhjä rituaali, jossa toistuvat joka vuosi samat vitsit ja riidat”, ohjaaja-käsikirjoittaja sanoo.

”Siinä huipentuu teini-iän yleinen vieraantuminen.”

Kauhulla ja komedialla on enemmän yhteistä kuin ehkä arvaisi. Molemmille olennaista on rytmi ja ajoitus.

”Pyrin tekemään vuoristoratakauhua, joka on pikemmin viihteellistä kuin oikeasti pelottavaa”, Rautsi sanoo.

Ohjaaja-käsikirjoittaja tykkää kauhukomedioissa hysteeriseksi kohotetusta sävystä. ”Se toimii vain, jos kaikki on kohdallaan.”

Pian nähdään, onko Punaisessa lumessa yleisön mielestä kaikki kohdallaan.

Elokuvateattereissa se kilpailee toisen kotimaisen kauhuelokuvan, Hanna Bergholmin ohjaaman Yön lapsen kanssa. Rautsi on käsikirjoittanut sitäkin.

Joulukuussa teattereihin tulee myös toinen kotimainen jouluaiheinen kauhukomedia, Keke Soikkelin Musta joulu.

”AJ Annilan Sauna tuli vuonna 2008. Sen jälkeen Suomessa on tehty enemmän kauhuelokuvia kuin ennen sitä”, Rautsi sanoo.

”Minulle tilanne on ihanteellinen, kun en haluakaan tehdä mitään muuta. Mutta on kyllä hassu sattuma, että tulee kaksi joulukauhukomediaa.”

Kauhun kasvu näkyy Pohjoismaissa varsinkin Norjassa ja jossain määrin Ruotsissa. Esimerkiksi Ali Abbasin ohjaama Raja sai laajaa kansainvälistä huomiota.

”Yksi iso syy kauhuelokuvien lisääntymiseen on, että ne menevät helposti maailmalle. Kieli ei ole samanlainen este kuin draamalle”, Rautsi arvelee.

Toisaalta elokuvateknologian kehitys on tuonut kauhun vaatimat erikoistehosteet muidenkin kuin Hollywoodin isojen studioi­den ulottuville.

Yön lapsi sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien pääkilpailussa, ja sen oikeudet on myyty laajasti ympäri maailmaa. Punaisen lumen Amerikan-oikeudet on jo ostanut Shud­der, sama suoratoistopalvelu kuin Yön lapsenkin. 

Ilja Rautsi: Punaista lunta. Elokuva­teattereissa 20.11. Ennakkonäytös Helsingin Night Visions -festivaalilla 13.11.