Totuuspuntari: Ruoan arvonlisäveron alennus menettänyt merkityksensä?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Väite:

Ruoan arvonlisäveron alentamisella lokakuussa 2009 ei ole enää mitään merkitystä, koska ruoan arvonlisäveroa korotettiin heinäkuussa 2010.

Ruoan hinnasta on tulossa yksi vaalikeskustelun kuumista aiheista, koska elintarvikkeiden hintataso nousee nopeammin kuin kuluttajahinnat keskimäärin.

Timo Soinin johtama perussuomalaiset väittää vaaliohjelmassaan, että “ruoan arvonlisäveron alentaminen on menettänyt merkityksensä yleisen arvonlisäveron ja ruoan arvonlisäveron korotuksen vuoksi 1.7.2010 alkaen”.

Selvitys:

Keskustan aloitteesta Matti Vanhasen (kesk) II hallitus päätti elokuussa 2009 alentaa elintarvikkeiden arvonlisäveron 17 prosentista 12 prosenttiin saman vuoden lokakuussa. Samalla hallitus sopi, että ruoan alv nostettaisiin 13 prosenttiin heinäkuussa 2010 samalla kun yleistä arvonlisäveroa päätettiin nostaa 22 prosentista 23 prosenttiin.

Kuitenkin Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan ruoan alv-ale näkyy yhä hinnoissa. Lokakuussa 2010 sen vaikutuksista oli jäljellä vielä 40 prosenttia.

Tutkimusraportin mukaan heti alennuksen jälkeen lokakuussa 2009 elintarvikkeet olivat keskimäärin 5,7 prosenttia halvempia kuin kuukautta aiemmin. Lokakuussa 2010 ruoka oli taas 3,4 prosenttia kalliimpaa kuin vuotta aiemmin, joten 60 prosenttia alv-alen hintoja alentavasta vaikutuksesta oli hävinnyt.

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Ari Peltoniemi huomauttaa, että lokakuun jälkeen elintarvikkeiden hintoja on nostanut myös elintarvikkeiden raaka-aineiden raju hinnannousu maailmanmarkkinoilla ja Suomessa. Lisäksi vuodenvaihteessa tuli voimaan uusi makeisvero ja myös virvoitusjuomaverotusta kiristettiin.

Peltoniemi arvioi, että silti alv-alennuksen vaikutuksesta on edelleen olla jäljellä noin 30 prosenttia. Hän muistuttaa myös siitä, että ilman elintarvikkeiden alvin laskua ruokakorin hinta olisi kuluttajalle vielä kalliimpi kuin nyt.

Ratkaisu:

Totuuspuntari

Perussuomalaisten väite, että “ruoan arvonlisäveron alentaminen on menettänyt merkityksensä yleisen arvonlisäveron ja ruoan arvonlisäveron korotuksen vuoksi 1.7.2010 alkaen”, ei pidä paikkaansa.

Aiheesta lisää

Mikä tämä Totuuspuntari on? Lue lisää.

Seuraa Totuuspuntaria netissä:

Suomenkuvalehti.fi

Facebook

Twitter