Turhan parjattu itä
Puola, Unkari, Tšekki ja Slovakia eivät olekaan EU:n riippakiviä, ja itä ja länsi ovat harvoin napit vastakkain.
Täysi katastrofi. Sitä olisi Frans Timmermansin valinta komission puheenjohtajaksi Euroopan unionille merkinnyt – ainakin Tšekin pääministerin Andrej Babišin mukaan.
Myös muut Visegrad-maat Puola, Unkari ja Slovakia vastustivat Timmermansia. Komission varapuheenjohtajana hollantilainen sosiaalidemokraatti on vahtinut oikeusvaltioperiaatteen toteutumista. Hän on pannut idän itsevaltaiset johtajat koville.
Babišin toive toteutui, eikä Timmermansia valittu. Se oli kuitenkin idän ainut voitto EU:n nimityssirkuksessa.
Uusien nimitysten kautta valta keskittyy vahvasti länteen. Lopputulos on ennen kaikkea kahden suuren, Saksan ja Ranskan välinen kompromissi.
Marraskuun alussa komission puheenjohtajaksi nousee saksalainen Ursula von der Leyen (EPP). Keskuspankin johtajaksi nimettiin ranskalainen Christine Lagarde (EPP), Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi belgialainen Charles Michel (RE) ja ulkopolitiikan korkeaksi edustajaksi espanjalainen Josep Borrell (S&D).
Etukäteen esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli korostanut, että nimityksissä tulisi huomioida myös maantieteellinen tasapaino. Näin ei käynyt.
Itäisestä Keski-Euroopasta olisi kyllä löytynyt päteviä poliitikkoja, kuten bulgarialainen Kristalina Georgieva, maailmanpankin toimitusjohtaja.
Itä ei kuitenkaan ehtinyt kampanjoida omiensa puolesta. Voimat kuluivat Timmermansin vastustamiseen.
”Moni EU:n keskeinen uudistus on käytännössä kaatunut vanhojen jäsenmaiden välisiin erimielisyyksiin.”
Viime vuosina itäistä Keski-Eurooppaa on alettu pitää EU:n hajottavana voimana ja muutosjarruna. Osa Länsi-Euroopan poliitikoista kokee, että laajeneminen itään oli virhe, joka estää unionia toteuttamasta arvojensa mukaista politiikkaa.
Ratkaisuksi on esitetty muun muassa kahden tai kolmen tahdin integraatiota. Se antaisi taloudellisesti ja poliittisesti vakaimmille valtioille mahdollisuuden syventää yhteistyötään ilman riippakiviä.
Unioni ei kuitenkaan välttämättä toimisi yhtään paremmin ilman itää.
Yksi vankkumaton laajenemisen puolustaja on komission nykyinen johtaja Jean-Claude Juncker. Hänen mukaansa päätöksenteko ei ollut sen sujuvampaa silloin, kun unionissa oli 28:n sijaan kymmenen valtiota.
”Päätöksenteko unionissa on aina ollut vaikeaa, oli jäsenmaita mikä määrä hyvänsä.”
Moni tutkija on Junckerin linjoilla.
Itälaajeneminen ei ole halvaannuttanut unionin päätöksentekoa, sellainen on ”pötypuhetta”, kuittaa politiikan tutkija Stefan Lehne ajatuspaja Carnegie Europesta. Kokonaisuudessaan EU toimii Lehnen mukaan 28 jäsenmaan kesken melko hyvin.
”Moni EU:n keskeinen uudistus on käytännössä kaatunut vanhojen jäsenmaiden välisiin erimielisyyksiin”, Lehne huomauttaa.
Esimerkiksi unionin raha- ja talouspolitiikkaa hiertävät Ranskan ja Saksan näkemyserot.
Macronin Ranska haluaisi euromaille nykyistä suuremmat yhteiset varat ja tiiviimpää rahapoliittista yhteistyötä. Saksa puolestaan vaatii tiukkaa talouskuria. Tähän asti euroalue on toiminut pitkälti Saksan linjan mukaan.
Italian ja Pohjois-Euroopan välejä puolestaan hiertävät Schengen-alueeseen liittyvät kysymykset.
Koska EU-maat kinastelevat ja liittoutuvat eri maaryhmien kanssa riippuen kulloinkin käsiteltävästä aiheesta, ei unionin jakaminen esimerkiksi kahteen ”vauhtiryhmään” välttämättä syventäisi integraatiota.
”En tiedä olisiko EU juuri tehokkaampi pelkkien länsimaiden kesken”, Lehne summaa.
Tutkimukset vahvistavat Lehnen näkemyksen. Journal of European Public Policy julkaisi vuonna 2017 Dimiter D. Toškovin artikkelin itälaajenemisen vaikutuksista EU:n päätöksentekokykyyn. Toškov vertaili päätöksentekoprosesseja ennen ja jälkeen vuoden 2004 laajenemisen.
Merkkejä siitä, että uudet jäsenmaat heikentäisivät päätöksenkykyä, ei näkynyt.
Käytännössä itäinen Keski-Eurooppa ei edes voisi halvaannuttaa tavanomaista päätöksentekoa, sillä alueen painoarvo äänestyksissä ei ole tarpeeksi suuri.
Tutkimus paljasti lisäksi, ettei uusia ja vanhoja jäsenmaita voi jakaa kahteen eri ryhmään sen perusteella, miten valtiot äänestävät neuvostossa.
Ainut aihealue, joka selvästi erotti itää ja länttä, oli ympäristö.
Euroopan unionin suurin vastarannankiiski sijaitsee kaukana idästä.
London School of Economics and Politics -yliopiston tutkijat Simon Hix ja Sara Hagemann ovat tarkastelleet Britannian asemaa EU-päätöksenteossa.
Paljastui, että vuosina 2009–2015 Britannia kuului neuvostossa ylivoimaisesti useimmin ryhmään, joka äänesti enemmistön hyväksymää päätöstä vastaan.
Seuraavaksi tavallisimmin muiden hyväksymiä päätöksiä vastustivat Saksa ja Itävalta.
Yleensä konsensus oli hyvä viimeistään äänestysvaiheessa. Britanniakin asettui poikkiteloin vain reilussa 13 prosentissa päätöksistä.
Idän maineelle on syynsä. Kesäkuussa maat vesittivät unionin ilmastotavoitteen.
Idän oikukkaalle maineelle on syynsä. Kesäkuussa neljä maata vesitti unionin ilmastotavoitteen. Jäsenmaista 24 halusi tähdätä siihen, että unioni olisi hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Puola, Tšekki, Unkari ja Viro käyttivät kuitenkin veto-oikeuttaan.
Tiukka tavoite muuttui epämääräiseksi kirjaukseksi siitä, että jäsenmaiden suuren enemmistön tulee saavuttaa päästöjen ja nielujen tasapaino vuoteen 2050 mennessä.
Esimerkiksi Suomen hallituksella on kunnianhimoisempi tavoite, hiilineutraaliutta tavoitellaan jo vuoteen 2035 mennessä.
Noin vuotta aiemmin kesäkuussa 2018 samat Visegrad-maat tekivät selväksi, etteivät ole valmiita tekemään yhteistyötä muun EU:n kanssa maahanmuuttokysymyksessä.
Juncker oli kutsunut koolle minikokouksen, jossa käsiteltiin EU-maiden taakanjakoa pakolaiskysymyksessä. Visegrad-maat toivat äänekkäästi esiin, etteivät kokous ja sen aihe miellyttäneet.
”Sanotaan vain, että me emme kuulu tähän maahanmuuttajia rakastavaan ystäväryhmään, eikä meillä myöskään ole mitään aikomusta liittyä siihen”, kommentoi Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki omien sanojensa mukaan ”koko Visegrad-nelikon suulla”.
Idän nelikko ei kuitenkaan ole läheskään aina yhtä mieltä, koko vanhasta itäblokista puhumattakaan. Kansallisvaltioilla on omat päämääränsä, jotka ovat välillä suuressakin ristiriidassa naapurimaiden päämäärien kanssa.
”Jos katsomme esimerkiksi maista ongelmallisinta, Unkaria, sillä on aivan omat tavoitteensa”, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Brendan Humphreys.
”En todella tiedä, mitä [Viktor] Orbán tavoittelee, mutta hänen antisemitismillään ja pakkomielteellään George Sorosiin ei ole mitään kaikupintaa vaikkapa Slovakiassa ja Sloveniassa.”
Idällä on yhteinen historia, mutta siihen suhtautuminen vaihtelee maittain. Venäjä-suhteissa on paljon eroa. Puola on erittäin kriittinen, kun taas Slovakialla, Unkarilla ja Bulgarialla on suhteellisen hyvät välit Venäjän kanssa.
Lopulta EU:n itä on yhtä moninainen alue kuin sen länsikin.
”Ja kun puhutaan idästä ja lännestä, unohdetaan pohjoinen ja etelä”, Humphreys huomauttaa.
Etelän ja pohjoisen välillä poliittiset näkemyserot ovat oikeastaan selkeämmät kuin idän ja lännen välillä.
Tämä korostuu euromaiden kesken.
Etelän euromaat toivovat suurempaa yhteistä budjettia ja euromaiden keskistä solidaarisuutta. Pohjoisessa halutaan säilyttää mahdollisimman tiukka päätäntävalta omaan talouspolitiikkaan ja toivotaan, ettei yhteiseen budjettiin jouduta sijoittamaan liikaa rahaa.
Humphreys myöntää, että idällä on omat historialliset haamunsa, mutta niin on myös muilla EU-mailla. Esimerkiksi Portugali, Espanja ja Kreikka olivat vielä 1970-luvun alussa diktatuureja. Se on jättänyt jäljen.
Populismi, joka uhkaa oikeusvaltiota, ei sekään ole lopulta ainoastaan idästä kumpuava ongelma. Victor Orbánin kaltaiset päättäjät toki kuohuttavat lausunnoillaan, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa.
Esimerkiksi Itävallan sisäministerinä ennen Ibiza-paljastuksia toiminut oikeistopopulisti Herbert Kickl suututti kansalaisiaan tämän vuoden alussa oikeusvaltiota uhkaavalla lausunnollaan.
”Uskon, että on lain tehtävä seurata politiikkaa eikä politiikan tehtävä seurata lakia”, Kickl julisti.
Euroopan sisäisissä nationalismeissa on paljon samaa, mutta prosessit niiden nousun taustalla eroavat toisistaan, arvioi tutkija Timo Miettinen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.
Lännessä ongelmaksi on koettu maahanmuutto, idässä taas maastamuutto. Lännestä katoavat työpaikat, idästä oma, koulutettu työvoima.
”Kun jotain katoaa, palataan kansalliseen identiteettiin”, Miettinen sanoo.
Euroopan unionille populistiset johtajat ovat hankalia, koska he kyseenalaistavat koko unionin olemassaolon.
Komission tuleva puheenjohtaja von der Leyen tarvitsi nimitykselleen hyväksynnän parlamentilta. Sen saadakseen kristillisdemokraatti joutui maanittelemaan ääniä yli puoluerajojen. Siinä hän teki selvän arvovalinnan. Antamillaan lupauksilla hän kurotteli kohti vasemmistoa ja vihreitä, mutta käänsi selkänsä populisteille.
Von der Leyen ei kuitenkaan voi unohtaa populisteja. Seuraavat viisi vuotta kaoottisen Euroopan johdossa tulevat olemaan vaikeita.
Ensimmäinen koetinkivi on brexit.
”Lännessä toivotaan usein, että läntiset arvot suojaisivat populismilta”, Brendan Humphreys sanoo.
Orbánin ja muiden Keski-Euroopan johtajien uhosta huolimatta unionin rikkoja tulee lopulta lännestä ja on yksi maailman vanhimpia liberaaleja demokratioita.
”Eivätkä britit voi syyttää lähdöstään kommunistihistoriaa.”