Olli Rehn: Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen edistäisi työllisyyttä

Yrittäjä tietää parhaiten, milloin pitää liikkeensä auki, sanoo elinkeinoministeri.

kaupan kriisi
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus aikoo vapauttaa aukioloajat.

”On tärkeää, että yhteiskunta osoittaa luottavansa yrittäjän kykyyn tietää parhaiten, milloin pitää kauppaliikkeensä auki. Asiakkaalle jää valta päättää, milloin ja missä hän käy ostoksilla”, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) ja ennakoi vapauttamisen edistävän työllisyyttä.

”Vapauttamisen arvioidaan lisäävän Suomessakin nykyisten työntekijöiden työtunteja sekä parantavan kauppaliikkeiden mahdollisuutta palkata uusia työntekijöitä koko- ja osa-aikaisiin työsuhteisiin.”

Rehnin mukaan vapauttaminen parantaa perinteisten kauppojen mahdollisuuksia kilpailla jatkuvasti kasvavan verkkokaupan kanssa.

”Fyysisesti paikalla olevilla kauppaliikkeillä on merkityksensä yhdyskuntarakenteessa myös internet-aikana.”

Ahvenanmaalla kaupat saavat jo olla auki ilman aikarajoituksia. Aukiolo on vapaata lisäksi muun muassa Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa.