Rauma
-
Rauman murteella kirjoitettu runokokoelma on nykyrunouden kentässä poikkeuksellisen omaleimainen, kirjoittaa Jarkko Tontti. kirja-arvostelutRauman murteella kirjoitettu runokokoelma on poikkeuksellisen omaleimainen
3 MIN -
Rauman telakalla rakennetaan sotalaivoja, jollaisia ei ole koskaan ennen valmistettu Suomessa. Toistaiseksi Pohjanmaa-luokan alusten nimetkin ovat salaisuus. Se kuitenkin kerrotaan, että kaikissa on kolme saunaa. puolustusvoimatRaumalla rakennetaan ”jäänmurtajia, joihin on asennettu tykit” – Suomen uusissa sota-aluksissa on kolme saunaa ja oma sairaala
11 MIN -
3 MIN -
Vanhan suojelutalon kunnostamisessa ei ole mitään sellaista, mitä ei tavallinen ihminen voisi oppia, sanoo Juho Rajaniemi. historiaVanha puutalo Suomessa on pieni ihme – ”Kaikki vapaa-aika meni noin viiden vuoden ajan remonttiin”
14 MIN -
Turvallisuusselvityksestä vastaa Puolustusvoimien esikunta. Tiukat turvallisuusselvitykset eivät ole kuitenkaan este ulkomaalaisen työvoiman käytölle. merivoimatMittavat turvallisuusselvitykset sadoilta työntekijöiltä – sota-alusten rakentajista on Raumalla jo pulaa
7 MIN -
Vaarantuvatko Vanhan Rauman maailmanperintöarvot? SK kysyi valtuustoryhmien kantaa – vain neljä vastasi. kauppakeskuksetUnesco huolestui Rauman kauppakeskushankkeesta – pyysi ministeriöltä selvitystä
5 MIN -
Haapajärvellä nuoret ideoivat kaupungille nettikampanjan ja mainoslauseen. InariKuntien iskulauseissa on luonnon vetovoimaa ja avaruuden tuntua – Kuinka syntyy hyvä slogan?
4 MIN -
Rauman telakka ei suostunut kuolemaan. Uusia työpaikkoja on syntynyt melkein menetettyjen verran. RaumaRauma elvytti telakkansa ilman valtion apua – ”Vahva usko toiminnan jatkumiseen on kannattanut”
3 MIN -
Kesämatkalla: Kanttori joutui tekemään itselleen salakäytävän ihmispaljouden vuoksi. KesämatkallaMysteeri Raumalla – tunnistamattomia ruumiita kirkon lattian alla
2 MIN -
4 MIN