Sadan neliön aarrearkku

Kulttuurin moniottelijan Tomi Tuomisen, 46, mielestä antikvariaatti on tulevaisuutta.

kirjat
Teksti
Kimmo Rantanen

Kivijalka-antikvariaatin pitäminen ei välttämättä vaikuta tulevaisuuden alalta aikana, jolloin verkkokauppa kasvaa ja vanhaakin tavaraa saa tilattua kotiin.

Turkulainen Tomi Tuominen, 46, on eri mieltä. Alkuvuodesta 2021 hänestä tuli legendaarisen turkulaisen divarin Alfa Antikvan uusi omistaja.

”Onhan tämä unelmien täyttymys”, Tuominen sanoo.

Kirjoja, sarjakuvia, levyjä ja elokuvia myyvä Alfa kalastelee kaikenlaisia kulttuuriharrastajia. Tuomiselle uusi työpaikka on ”sadan neliön aarrearkku”.

”Katutasossa on vain jäävuoren huippu. Varastosta löytyy paljon lisää tavaraa.”

 

Antikvariaattien kulta-aika oli 1980-luvun taitteessa. Huippuvuisien jälkeen yli puolet kivijalkadivareista on lopettanut toimintansa.

Viime vuosina alalle on kuitenkin tullut uusia yrittäjiä. Nuorimmat heistä ovat vähän päälle nelikymppisiä.

Kaikki uudet antikvariaattiyrittäjät eivät perusta myymälää. Suomen antikvariaattiyhdistyksen puheenjohtajan Timo Surojegin arvioi, että esimerkiksi käytettyjen kirjojen kaupasta yli puolet tehdään nykyään verkossa.

Myös kivijalkaliikkeissä riittää silti kävijöitä.

”Olen ilahtunut siitä, että asiakkaina käy paljon nuoria”, Surojegin sanoo.

 

Tuomiselle Alfa Antikva on tuttu jo nuoruusvuosilta. 1990-luvun taitteessa teini-ikäisenä hän matkusti sinne Raumalta asti hakemaan uusia amerikkalaisia sarjakuvalehtiä.

Kun Tuominen muutti Turkuun, Alfa säilyi kanta-antikkana. Sarjakuvakokoelmat täydentyivät myös aikuisiässä. Urho Tulitukkana dj-keikkaa heittänyt Tuominen täytti Alfan valikoimalla myös levyhyllyään.

Ostoksia tehdessään Tuominen tutustui Alfan perustajaan Pertti Grönholmiin. Kun Grönholm pohti eläkkeelle siirtymistä, hän tarjosi divariaan Tuomiselle.

Ensin lähinnä vitsinä. Grönholmilla ei ollut kiire eläkkeelle. Tuominen teki töitä graafisena suunnittelijana ja Levykauppa Äxän myyjänä.

 

Ostaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Tuominen paini eettisen ongelman kanssa: miten hän, kasvissyöjä, voi graafikkona osallistua lihatuotteiden mainontaan.

Ajatuksissa muhi elämänmuutos.

”Olin kymmenisen vuotta töissä Äxässä. Muuten olen tehnyt silpputyötä koko ikäni. Kuvituksia, dj-hommia, tapahtumatuotantoja. Ihan menestyksekkäästi, mutta silti tuli olo, että jos en nyt osta antikkaa, kadun sitä eläkeukkona.”

Hiilineutraali kierrätysbisnes istui Tuomisen arvomaailmaan.

”Kierrättäminen kiinnostaa ihmisiä enenevässä määrin. Näen tämän tulevaisuuden alana.”

 

Popkulttuurin marinoima Tuominen on kerännyt vanhoja videopelejä, Star Wars -hahmoja ja piirtänyt sarjakuvaa Kung fu -poliisit.

Hän harrastaa vanhoja syntetisaattoreita ja soittaa Nightsatan-yhtyeessä, joka on tehnyt keikkaa myös ulkomailla.

Tuominen uskoo, että divari voi nykypäivänäkin menestyä, jos toimintaa päivittää ja tarjontaa kohdentaa.

Asiakasmäärät saattavat olla pienempiä kuin kulta-aikoina, mutta asiakkaiden ostokset ovat keskimäärin kasvaneet.

Tuomisen suunnitelmissa on järjestää liikkeessään sarjakuvakursseja, artistien keikkoja ja dj-settejä, joissa soitetaan myytävänä olevaa musiikkia.

Cd-levyjen arvo on romahtanut. Niitä laatikoittain varastoon rahdannut Tuominen uskoo, että formaatti tekee vielä samanlaisen nostalgian sävyttämän paluun kuin vinyyli ja c-kasetti.

”Sen aika ei vain ole vielä.”

Tuomisen oma musiikkikokoelma käsittää kaikkia edellä mainittuja formaatteja, yhteensä 10 000 kappaletta. Keräilijänä hän ei aio syödä kuormasta.

”Päinvastoin, ajatus on tuoda kotoa extraherkkuja myyntiin.”