Huippuyliopistot
-
1980-luvulla lähdettiin opiskelemaan Ruotsiin, 1990-luvulla muodissa oli Yhdysvallat. 2010-luvun suosikki oli Britannia, mutta brexitin jälkeen suosio on hiipunut. Ulkomaille opiskelemaan lähtevien määrä on pienessä laskussa. opiskeluUlkomaille opiskelemaan lähtevien määrä kasvoi pitkään, mutta viime vuosina into lähteä on hiipunut
5 MIN -
Mitä tapahtuu, kun taloustieteen tohtoriopiskelijat ja professorit kootaan niin syrjäiseen huvilaan, ettei lounaallekaan kannata muualle lähteä? näkökulmaFirenzessä on huvila, jonka käytäviä kiertävät Euroopan tulevat talousvelhot
3 MIN -
Sirkus ja matematiikka eivät ole niin kaukana toisistaan kuin voisi luulla, Elina Vessonen sanoo. hänElina Vessonen väitteli Cambridgessa ja palasi sirkusopettajaksi Suomeen
8 MIN -
Puheenvuoro: Keskustelussa yliopistoista nousevat toistuvasti esiin tutkimuksen ja opetuksen suhde, eri tieteenalojen merkitys ja perusrahoituksen määrä. PuheenvuoroRehtori Jukka Kola: Kolme haastetta yliopistoille
3 MIN -
3 MIN -
5 MIN -
2 MIN