Toinen näytös Pariisissa

Nuotit konserttiohjelmaan oli julkaistu etukäteen verkossa, jotta kuka tahansa voisi liittyä mukaan. Marseljeesi, Dvorakia, Kansainvälinen ja muita protestilauluja.Imperiumin marssi Star Wars -elokuvasta, sellaista.  

Se oli ”vallankumouksen soundtrack”, kuten orkesterissa sanottiin. Orchestre du nouveau mondessa, uuden maailman orkesterissa. Se oli neljä vuotta sitten perustettu kokoonpano, johon kuului nuoria ammattimuusikoita. He soittivat yhdessä klassista musiikkia ja tekivät samalla aktivismia.

Lauantaina 17. lokakuuta heidän oli määrä esiintyä Pariisissa, olla tukemassa Ranskan lukiolaisten protesteja.

Sinä päivänä Zoé Lienhard oli vastuussa orkesterin turvallisuudesta. Tehtävä oli tavallista vaikeampi, koska heitä oli neljäsataa.  

He olivat tulleet hyvissä ajoin Pariisin perinteiselle mielenosoituspaikalle, Place de la Républiquelle, ryhmittyneet korkean monumentin edustalle ja alkaneet harjoitella.

Pian lähellä oli puhjennut jokin kahakka.

Poliisi oli luvannut varoittaa orkesteria ennen kuin alkaisi käyttää kyynelkaasua, mutta ainakaan Lienhard ei tiedä, että kukaan olisi varoittanut. Yhtäkkiä soittajat vain yskivät ja itkivät.  

Aluksi he pystyivät jatkamaan harjoituksia niin, että yhdet soittivat samalla, kun toiset laittoivat silmätippoja. Kun kyynelkaasupatruunoita sitten alkoi lentää keskelle huilisteja, oli pakko lopettaa. Mielenosoitus ei ollut virallisesti ehtinyt vielä edes alkaa.  

Pari päivää myöhemmin kaupunki on jo siivottu. Kaikki jatkuu melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei näy tulipaloja, barrikadeja tai väenkokouksia, vain ihmisiä terasseilla ja turisteja jonottamassa metrolippuja.  

Kahvilassa Zoé Lienhardin espresso jäähtyy. Hän asuu kolmen kämppiksen kanssa tässä lähellä, Bellevillen taiteilijakaupunginosassa. Asunto on huono ja meluisa, talvella kylmä ja kesällä kuuma, mutta ainakin se on Pariisissa. 

Lienhard muutti kaupunkiin viisi vuotta sitten Strasbourgista opiskelemaan konserttituotantoa ja klassista musiikkia. Hän päätti jäädä, koska missään muualla Ranskassa ei ole muusikolle samanlaisia työmahdollisuuksia.

Ei Lienhard tosin ole löytänyt töitä Pariisistakaan. Hän on 29-vuotias, saa valtiolta 500 euroa kuussa ja tulee toimeen siksi, että isoäiti auttaa.

Useimmat hänen ystävistäänkin ovat työttömänä. Vastavalmistuneiden on melkein mahdotonta löytää töitä, hän sanoo. Mitä kauemmin etsii, sitä vaikeampaa siitä tulee. Ja vaikka jotain löytyy, raha ei riitä, sillä minimipalkka Ranskassa on 1 300 euroa.

Ja sitten on vielä koko muu yhteiskunnallinen tilanne – äärioikeisto, diktaattoripresidentti, julkinen sektori, joka on ”palasina”.

Lienhard alkaa puhua miljonääreistä, jotka eivät tee töitä, maksa veroja tai joudu mistään vastuuseen.

”Meillä oli satoja vuosia sitten vallankumouksia juuri tästä syystä. Nyt eriarvoisuus on vielä suurempaa.”

Ranska kehuu olevansa ihmisoikeuksien, sivistyksen ja kulttuurin maa, bullshit! Valtio on vain säästänyt kulttuurista ja koulutuksesta. Rahaa käytetään pelkästään sotilaisiin ja poliisiin, lukiolaisilla ei ole kouluissaan aina edes vessapaperia, eikä kukaan enää piittaa ihmisoikeuksista. Ihmiset tuntevat olonsa hylätyiksi, presidentti ei ole edes maininnut poliisiväkivaltaa, vaikka alaikäiset ovat menettäneet käsiä, silmiä ja hampaita… Kaiken tämän vuoksi Lienhard ja orkesteri ovat mukana protesteissa.

He haluavat tukea vapautta ja tasa-arvoa, hän sanoo, mutta lisäksi he haluavat näyttää, että mielenosoittaminen on myös juhlaa. Tätä hän haluaa korostaa. Protestointi ei ole pelkkää vihaa.

Kyse on ihmisten välisestä solidaarisuudesta, niin oli myös 17. päivän protestissa.

”Media ei halua kertoa tätä, mutta kuten näet, Pariisi ei ole sota-aluetta. Se on edelleen kaunis. Vähän roskiksia paloi, mutta se on edelleen Pariisi.” 

Lauantain 17. lokakuuta tapahtumia puidaan Ranskassa koko viikko. Syyllisiä etsitään ja heistä riidellään. Kevään presidentinvaalit kiristävät ilmapiiriä, joka on jo valmiiksi tulehtunut.  

Protestit ovat alkaneet syyskuussa ranskalaisista lukioista. Monen viikon ajan lukiolaiset ovat kertoneet kyllästyneensä oloihinsa.

Torakoihin luokkahuoneissa, liian suuriin oppilasryhmiin, puuttuviin opettajiin. Uuteen yliopistojen valintajärjestelmään, joka on läpinäkymätön ja vaikuttaa syrjivän lähiökoulujen oppilaita.

Monet lukiot ovat olleet kiinni, mielenosoittajat ovat estäneet niihin pääsyn ja tukkineet ovet roskisbarrikadeilla. Lokakuun alusta myös monet yliopistokampukset ovat menneet kiinni tuen osoituksena.

Mielipidekyselyjen mukaan selvä enemmistö ranskalaisista ymmärtää opiskelijoiden huolia.  

Nyt lukiolaisten asia on kuitenkin jäänyt sivuun, sillä media ja päättäjät puhuvat vain väkivaltaisista mielenosoittajista.

Lauantain protesteissa oli opiskelijoita, opettajia, ammattiyhdistysliikkeitä ja keltaliivejä. Suurin osa osoitti mieltään rauhanomaisesti, mutta tapahtui myös paljon muuta.

Väkijoukon seassa kulki mustiin pukeutuneita mellakoitsijoita, joiden ainoa tarkoitus oli tapella poliisin kanssa, rikkoa paikkoja ja ryöstellä kauppoja.

Heidän jäljiltään luksusliikkeet Champs-Élysées’llä ovat edelleen kiinni ja niiden ikkunat peitetty tummilla vanereilla. 

Sébastopol-bulevardinkaan varrella ei ole monta ehjää näyteikkunaa. Yhden puhelinkorjausliikkeen pirstaleet ovat edelleen kadulla. Hallitus on syyttänyt vasemmistoa väkivaltaisten mielenosoitusten tukemisesta. Vasemmiston mukaan hallitus saa syyttää tilanteen kärjistymisestä itseään. Laitaoikeiston mielestä syypäitä mellakointiin ovat esikaupunkialueiden maahanmuuttajat. 

Siitä sentään ollaan yhtä mieltä, että poliisilla ei ollut tilanne hallussa.

Tapahtumista on käynnistetty parlamentaarinen tutkinta. Sisäministeri Laurent Nuñez on pyytänyt eroa, jota presidentti Emmanuel Macron ei kuitenkaan myönnä.  

Samaan aikaan yhä useammat yrittäjät suojaavat Pariisissa näyteikkunoita.

Protestit on kielletty useimmissa muissa isoissa kaupungeissa, joten lauantaina 24. lokakuuta monet mielenosoittajat aikovat tulla juuri Pariisiin. 

Silloin järjestetään seuraava mielenosoitus. ”Acte II” on sen nimi, Toinen näytös. 

Perjantaina 23. lokakuuta näky Sacré-Cœurin basilikalle nousevalla kadulla on kuin matkailumainoksesta.

Turistit tutkailevat näyteikkunoista meheviä juustoja, piirakoita ja croissanteja. Pariisilaiset ovat rohkaisseet heitä kilpaa sosiaalisessa mediassa: Kyllä tänne voi tulla!

Kadun varrella lähikahvilassaan istuu Philippe Moreau Chevrolet. Hän opettaa Sciences Po -yliopistossa poliittista viestintää ja on analysoinut viime päivinä eri medioille maan tilannetta.

Nyt tuntuu kaukaiselta, että hän on vain muutamaa päivää aiemmin sanonut, että päällimmäinen tunne Ranskassa on viha.

”Ei se näy päällepäin”, hän sanoo. ”Sitä paitsi ei siinä muutenkaan ole mitään rationaalista.”

Moreau Chevrolet näyttää puhelimestaan videota, jolla maskipäiset nuoret juoksevat ylös alas tätä samaa katua. Savua on joka puolella.

Keltaliiviliikettä johtivat aikuiset, mutta nämä ihmiset ovat lapsia.

”Heillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, mitä he ovat tekemässä.” 

Moreau Chevrolet on alkanut pelätä, että joku 12-vuotias tunkeutuu hänen kotiinsa, sillä hän ei tiedä miten sellaisessa tilanteessa puolustautua. Hän on ostanut vaahtosammuttimen siltä varalta, että joku sytyttää hänen asuntonsa palamaan.

Hänellä on itsellään kaksi lasta, 10- ja 11-vuotiaat. Hän on alkanut ajatella, ettei halua heidän kasvavan Ranskassa.

”Tämä ei ole enää yhteiskunta, jossa haluan elää. Olen valmis muuttamaan pois.” 

Myös Zoé Lienhardia pelottaa. Hän on menossa mielenosoitukseen lauantaina ja tietää, että poliisi tutkii siellä tavarat.

Hän ymmärtää sen kyllä, ihmisillä voi olla mukanaan melkein mitä tahansa. Mutta miksi poliisit takavarikoivat myös kaiken millä voi suojautua kyynelkaasulta?

”He ottavat silmätipat, uimalasit ja hengityssuojaimet, vaikka niillä ei voi vahingoittaa ketään.”

”Aion piilottaa omat suojavarusteeni.”

Pariisiin on määrätty useita liikkumisrajoituksia. Vilkkaimmissa keskustan kaupunginosissa metroasemat ovat öisin kiinni.

Vain ammattiliittojen keskusjärjestö CGT on saanut viranomaisilta luvan mielenosoitukselle.

Keltaliivien Telegram-ryhmässä suunnitellaan yhtä kaikki omia protesteja.

Mielenosoittajat ovat nyt entistäkin kiukkuisempia. Presidentti Macron on nuhdellut heitä televisiopuheessa, sanonut, että nyt ei ole oikea aika kärjistää tilannetta.

Sisäministeriö on kertonut lähettävänsä lauantaina Ranskan kaduille 70 000 poliisia.

Lauantaiaamuna 24. lokakuuta Louvren yläpuolella pörrää helikopteri. Museo on suljettu, turistit kuikuilevat rautaporttien takaa tyhjälle pihalle.

Riemukaarella poliisit istuvat pakettiautoissaan lusikoimassa pussikeittoa. Bastillen aukiolla kaupungin toisella puolella heitä on vielä paljon, paljon enemmän. Siellä heidän tehtävänsä on pitää toria tyhjänä.

Yön aikana Zoé Lienhardilta on tullut viesti: He kielsivät protestin viime hetkellä.

Viranomaiset ovat ilmoittaneet, ettei kokoontuminen olekaan sallittu Bastillen aukiolla, mutta eivät ole antaneet uuttakaan paikkaa.

Vasta vähän ennen mielenosoituksen alkamisaikaa selviää, että se on siirretty keskustasta Port d’Italielle. Alueen yrittäjillä ja asukkailla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia valmistautua.

Mielenosoittajat ovat raivoissaan: päättäjät yrittävät piilottaa protestin perimmäiseen arrondissementtiin. Port d’Italie on teollisuuslähiö, jossa ”kukaan ei käy”.

Sieltä hidas vyöry silti kello kahdelta käynnistyy.

Matkaa on viitisen kilometriä. Määränpää on suuri aukio toisessa, vielä itäisemmässä kaupunginosassa.

Sinne vaeltaa valtava joukko nuoria ja heidän vanhempiaan, jotka ovat tulleet heitä suojelemaan. Heidät tunnistaa valkoisista käsivarsinauhoista ja auktoriteetista, jota mellakkapoliisikin saattaisi kadehtia.

Kommunistit – ja heitä on paljon – tunnistaa punaisista lipuista, joissa liehuu sirppi ja vasara.

Kaikilla ryhmillä on omat lippunsa. Ammattiyhdistyksellä, lukiolaisten liitolla ja Ranskan lukuisilla vasemmistopuolueilla.

Äkkiä väkijoukko alkaa osoittaa suosiotaan. Laitavasemmistolaisen Alistumaton Ranska -puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Jean-Luc Mélenchon on saapunut tervehtimään kannattajiaan.

Hänen joukkonsa tyrkkivät valokuvaajia kauemmas. Puolueen violetit liput liehuvat, hänen nimeään huudetaan. ”Mé-len-chon, pré-si-dent!”

Väkijoukosta erottuu myös keltaliivejä, useita supersankareita, yksi nuori Napoleon, Sarkozy vankipuvussa, valtava ananas.

Kyltit päiden yläpuolella vaativat: Macron, eroa! Joku on tuonut mukanaan pienoisgiljotiinin.

Monet ovat täällä lukioiden takia, mutta myös vastustamassa hallitusta, poliisia ja ”kallista elämää”. Siellä täällä näkyy kylttejä, joissa vaaditaan palkkoja ylös ja hintoja alas. Ihmiset ovat tyytymättömiä valtion rahankäyttöön, julkiseen sektoriin, siihen että polttoaineen ja ruuan hinnat nousevat eikä kukaan kuuntele.

23-vuotias Rebecca ja 24-vuotias Leanne vetävät henkosia vapeista ja sättivät kiihkeästi hallitusta. Kaikki jauhavat vain rikotuista ikkunoista, presidentti ei ole sanonut sanaakaan poliisin väkivallasta ja media on mukana juonessa.

Monia muitakin täällä ärsyttää, että media keskittyy niin paljon mellakointiin. Osa kuitenkin myöntää, että väkivalta on myös tarkoituksellista. Rauhanomaiset protestit eivät ole vaikuttaneet mihinkään. Tappelut tuovat median paikalle, ja silloin on ainakin mahdollista saada äänensä kuuluviin.

Viime lauantaihin verrattuna ”Toinen näytös” on kuitenkin korostetun rauhanomainen.

Kukaan ei tappele, missään ei ole tulipaloa tai barrikadia. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hyvällä tuulella.

Mustiin maskeihin ja verkkariasuihin verhoutuneet pojat kieltäytyvät johdonmukaisesti haastattelusta, mutta hekin käyttäytyvät rauhallisesti.

Lopulta letka saapuu päätepisteeseen. Se on suuri aukio Port de Vincennessä, eikä siellä ole oikeastaan mitään. Mellakkapoliisi on saartanut alueen ja tukkinut kaikki sinne vievät tiet.

Väkeä valuu hitaasti lisää paikalle. Alkaa sataa.

Tyttö on Lyonista ja varsinainen kovanaama.

Hänellä on rikkojan, casseur, musta univormu. Hän on porukan ainoa tyttö ja ainoa, joka uskaltaa puhua median kanssa.

Hän ei kerro nimeään mutta suostuu sanomaan, että on 22-vuotias. Miksikö hän on tullut tänne? Siksi, että hänellä on nälkä.

”En ole tullut tekemään mitään pahaa”, hän sanoo.

Porukka on asettunut aivan rynnäkkövarusteisten poliisien eteen. He huutelevat maskiensa takaa törkeyksiä, tanssivat ja elehtivät, härnäävät saadakseen poliisit reagoimaan.

Samanlaisia ryhmiä on jokaisen kilpien peittämän rivistön edessä. Niiden tarkoitus on provosoida, sillä ne ovat tulleet tänne tappelemaan.

Rikkojia pitää varoa siksi, että he viskovat poliisia kaikella mahdollisella eivätkä välitä, vaikka välissä olisi sivullisia.

Silti enemmän pitää varoa poliisia. Sen aseet ovat paljon järeämmät. Pitkään aikaan Porte de Vincennessä ei kuitenkaan tapahdu mitään. Luotiliiveihin ja armeijakypäriin sonnustautuneet toimittajat ovat avoimesti pettyneitä.

McDonald’s on aukiolla ainoita paikkoja, jotka ovat auki tänä iltana. 18-vuotias Mohamed istuu ravintolan alakerrassa pitkästyneen oloisena. Hän on lääkintämies, tavallaan.

Oikeasti hän on vain lukiolainen Pariisin lähiöstä, mutta hän on protestoinut jo syyskuusta saakka. Kokemuksesta ja Tiktokista hän on oppinut, miten kyynelkaasua saaneita hoidetaan.

Koska kukaan ei tarvitse häntä ulkona, hän esittelee auliisti, mitä hänellä on repussa. Lääkintämiehen kolme tärkeintä varustetta ovat vedellä täytetty sumutinpullo, Maalox-pahoinvointilääke ja silmätipat.

”Jos näen jossain kaasua, menen suoraan paikalle katsomaan, kuka tarvitsee apua”, Mohamed selittää.

”Sanon, että sulje silmät ja avaa suu. Sumutan Maalox-vettä ja se auttaa heti. Ihmiset eivät meinaa uskoa sitä. ’Oh my god, olet kingi!’”

Äkkiä läpimärkä tyttö rynnistää alas portaita. Poliisi on alkanut ampua mielenosoittajia vesitykillä. Seuraa nopea sananvaihto, Mohamediin tulee eloa. ”Magnifique!”

Hän pakkaa reppunsa ja lähtee.

Ulkona mellakkapoliisit eivät enää seiso aukean laidoilla, vaan lähestyvät väkijoukkoa kaikista suunnista. Mielenosoittavat heittävät heitä kivillä, pulloilla, ilotulitusraketeilla ja savupommeilla. Kun sateenvarjon laskee hetkeksi kädestään, pian joku on heittänyt senkin.

Savun seassa välkkyy kirkkaita valoja. Kuuluu räjähdyksiä, huutoja ja torven tööttäystä.

Tummat poliisirivistöt rynnistävät vastakkaisilta suunnilta kohti väkijoukkoa.

Joukko hajaantuu kaaokseksi, kun mielenosoittajat pakenevat kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja.

Joku ampuu hätäraketteja. Joku juoksee suoraan kohti poliiseja. Jotakuta kannetaan pois käsistä ja jaloista.

Myöhemmin Zoé Lienhard kertoo Whatsappissa omasta illastaan. Hän ei ollut enää paikalla, kun väkivalta alkoi.

Satoi kaatamalla ja olin ollut siellä jo kolme tuntia joten lähdin

Mielenosoituksen aikana ei näkynyt poliiseja mutta perillä ihmisiä hakattiin ja kaasutettiin se oli kuin ansa

Luulen että he halusivat näyttää telkkarissa että protesti oli väkivaltainen vaikka se oli ollut rauhanomainen koko päivän

Seuraava mielenosoitus on jo tulossa. ”Kolmas näytös” järjestetään taas lauantaina. 

Juttua varten on haastateltu myös kahta politiikan tutkijaa, Damien Lecomtea ja Fabien Jobardia.