Miljardeja luonnolle

Kaisa Kauranen repii maasta pienen kasvin, joka irtoaa suhteellisen kevyesti. Vihulias kurtturuusu voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi pensaaksi ja levittäytyä aggressiivisesti ympäristöön.

Kurtturuusu on vieraslaji, jonka leviäminen Hankoniemen hiekkarannoilla halutaan estää. Kun pensas pääsee kasvamaan ja vahvistumaan, sen juurakko kasvaa jopa ranteen paksuiseksi. Poistaminen maaperästä vaatii usein kaivinkoneen käyttöä. Sen jälkeen alkaa käsityömäinen urakka, joka voi kestää vuosia.

Kurtturuusu on alun perin Aasiasta kotoisin oleva laji, jota on siirretty koristekasviksi ympäri maailmaa. Suomessa kurtturuusu alkoi levitä 1900-luvun alkupuolella.

Nykyisin laji on ongelmallinen puutarhakarkulainen useassa Euroopan maassa. Myös linnut levittävät kasvin siemeniä, ja kasvin torjuntaa pidetään työläänä.

Kauranen työskentelee luonnonhoidon koordinaattorina Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) Uudenmaan piirissä ja koordinoi Länsi-Uudenmaan luontohelmet -hanketta. Sen yhtenä tehtävänä on poistaa kurtturuusu Hankoniemen dyynimäisiltä rannoilta.

”Torjuntaan on viime vuosina ollut hyvät resurssit, ja tulosta on saatu myös aikaan”, Kauranen sanoo.

”Kurtturuusujen määrä hoidettavilla Hangon rannoilla on romahtanut. Kasvi kuitenkin leviää jopa juuren paloista, jotka edelleen tuottavat uutta kasvustoa.”

Kurtturuusun haitat ulottuvat laajalle, koska se vie kasvupinta-alaa Suomen luonnon omilta kasveilta. Vaikutukset ulottuvat laajasti hyönteisiin ja koko ekosysteemiin.

Hanke alkoi vuonna 2022, ja se päättyy syksyllä 2026. Kurtturuusun torjunta on ­ollut kärsivällisyyttä vaatinut rupeama, sillä siihen palkatut luonnonhoitajat ovat lapiokaivun lisäksi ”näivettäneet” kurtturuusuja repimällä niiden lehdet pois yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kasvi on kuollut.

”Tämä on ollut hankkeemme tehtävä Hangon rannoilla”, Kauranen sanoo ja repii jälleen yhden pienen kurtturuusun maasta.

Kurtturuusu on vain yksi lukuisista vieraslajeista, jotka halutaan kitkeä alkuperäisen luonnon ennallistamiseksi.

Teema on myös poliittisesti jälleen ajankohtainen, sillä kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnoksen lausuntokierros päättyi 27. elokuuta.

Suunnitelmassa pitäisi määritellä, miten Suomessa aiotaan toteuttaa Euroopan unionin­ ennallistamisasetusta, joka astui voimaan vuonna 2024.

EU-tason asetus luo ensimmäistä kertaa jäsenvaltioille sitovat tavoitteet luonnon tilan parantamiseksi, eikä niistä voi juurikaan livetä.

EU-maissa täytyy ennallistaa vähintään 30 prosenttia huonokuntoisten luontotyyppien pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä.

Vuoteen 2040 mennessä osuus nostetaan vähintään 60 prosenttiin ja seuraavalla vuosikymmenellä 90 prosenttiin.

Ennallistamistoimia pitäisi vieraslajien kitkemisen lisäksi toteuttaa laajasti metsissä, soilla, turvemailla, vesistöissä, rannikkoalueilla ja kaupunkiympäristöissä.

Ennallistamisasetuksen tavoitteet ovat eri yhteiskunnallisten tahojen ja etujärjestöjen mukaan tärkeät. Harva kyseenalaistaa luonnon ennallistamisen tarpeen.

Kiistat ennallistamisen toteutustavoista ja kustannuksista ovat edelleen hyvin selviä, mikä tulee ilmi lausunnoista.

Määräaikaan mennessä lausuntoja jättivät etenkin yhdistykset, luonnonsuojelijat, tutkimuslaitokset ja teollisuuden sekä maatalouden etujärjestöt. Yhteensä lausuntoja kertyi noin 180.

Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen tutkijat mainitsevat lausunnossaan, että koko luonnos on enemmän strategiapaperi kuin varsinainen suunnitelma, koska se käsittelee ennallistamisasiaa niin yleisellä tasolla.

Suomen ennallistamissuunnitelma on tarkoitus lähettää EU-komissiolle syksyllä 2026. Lopullinen suunnitelma etenee seuraavan hallituksen työpöydälle, ja siitä täytyy olla kirjaukset myös hallitusohjelmassa.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus on ilmoittanut aiemmin, että Suomen tavoitteena on neuvotella komission kanssa ennallistamisen aiheuttamien kustannusten kohtuullisuudesta. Myös teollisuuden ja eturyhmien kannanotoissa ennallistamisen vuosittaista laskua on pidetty suurena, koska rahaa pitäisi riittää muillekin hallinnonaloille ja vaikutukset ulottuvat laajalti elinkeinoihin.

Jo nyt ennallistamisrahoja on vähennetty muun muassa Metso- ja Helmi-ohjelmista. Tämän vuoksi virtavesien kunnostukset, yksityismetsien suojelu ja soiden ennallistaminen ovat hidastuneet, mikä luo puolestaan lisäpainetta rahoituksen lisäämiseksi seuraavalle hallituskaudelle.

Virkakoneisto on arvioinut ennallistamisasetuksen kustannukseksi 1,2 miljardia euroa joka vuosi aina vuoteen 2031 saakka. Rahoitusvaje nykyrahoitukseen verrattuna on jopa 400 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtioneuvoston kanslian mukaan vaje on tarkoitus kattaa eri rahoituslähteistä. Rahaa hamutaan muun muassa EU:lta, yrityksiltä ja yksityisiltä lahjoittajilta.

Myös toimiviin luonnonarvomarkkinoihin luotetaan. Käytännössä luonnonarvomarkkina toimisi niin, että yritykset ja yhdistykset voivat suojella vapaaehtoisesti vanhoja metsiä tai ennallistaa soita. Näin ne parantaisivat mainettaan ja vastaisivat ekologisen kompensaation vaatimuksiin.

Orpon hallitus on luonut jo luonnonarvomarkkinoille uutta lainsäädäntöä, mutta toiminta on alkutekijöissään. Käytännössä yritykset voivat ostaa luonnonarvohehtaareja osana vapaaehtoista ”luontotekojaan”.

Uutta luonnonarvomarkkinaa on myös kritisoitu, sillä toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos se olisi teollisuudelle pakollinen, voisi luonnonarvomarkkinasta saada enemmän rahaa. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi edistetty poliittisesti.

Suomen Kuvalehti kysyi Suomen luonnonsuojeluliitolta, Maa- ja metsäta­loustuottajain keskusliitto MTK:lta ja Metsäteollisuus ry:ltä keskeisiä näkemyksiä ennallistamisasetuksen toteutuksesta ja kustannuksista.

Suomen luonnonsuojeluliiton monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka näkee, että ennallistamissuunnitelman luonnoksesta on vaikea saada kokonaiskuvaa.

Asetus ja sen suunnitelmaluonnos parantavat luonnon tilaa, mutta ilman riittävää rahoitusta ja tehokasta toimeenpanoa se ei tee sitä riittävästi, Toopakka sanoo.

”Oleellista on, kuinka monella hehtaarilla töitä tehdään ja miten hyvin pystymme ehkäisemään luonnon tilan heikentämistä.”

Yksi keskeinen keino hänen mukaansa on suo-ojien ”tukkiminen”. Ojitetut suot ovat heikentäneet vuosikymmeniä luonnon monimuotoisuutta. ”Tavoitteena on saada suot jälleen märemmiksi.”

Myös Metsäteollisuus ry ottaa esille suo- ja turvemaat, joita Suomessa riittää. Maa-alasta lähes kolmannes on soita, ja niissä kasvaa teollisuudelle tärkeää raaka-ainetta eli puuta.

Soiden ennallistamistavoitteeksi esitetään noin 167 000 hehtaaria vuosille 2027–2030. Se on teollisuuden mielestä liikaa. Metsäteollisuudesta muistutetaan, että soita on ennallistettu 30 viime vuoden aikana arviolta 60 000 hehtaaria. Neljän vuoden tavoite olisi siis liki kolminkertainen kolmeen edelliseen vuosikymmeneen verrattuna.

Teollisuuden mielestä ongelma on myös siinä, ettei asetuksen kustannuksia ja vaikutuksia pystytä vielä arvioimaan luotettavasti. Esimerkiksi luontotyyppien keskeiset määritelmät ja rajaukset puuttuvat tai ovat epäselviä.

Metsäteollisuus vaatiikin, että rajaukset ja tulkinnat määritellään ennen suunnitelman toimittamista EU-komissiolle.

”Suunnitelma etenee laput silmillä”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki. Hän kuvailee ennaltamissuunnitelmaa ”turkasen kalliiksi”, vaikka joitakin olennaisia kustannuksia on Lehtomäen mukaan jätetty laskelmista jopa pois.

MTK:n vastaus on hyvin samantyyppinen kuin Metsäteollisuus ry:n. Etujärjestö vaatii, etteivät suunnitelmaluonnoksen toimenpiteet saa mennä pidemmälle kuin ennallistamisasetus edellyttää. Kansallisen tason ”joustot” pitäisi MTK:n mukaan käyttää täysimääräisesti, kuten Ruotsissa. Käytännössä halutaan siis jonkinlaisia myönnytyksiä, mikä keventäisi kustannuksia.

Myös suunnitelmaluonnoksessa mainitaan kansalliset joustot ja se, että ne hyödynnetään Suomen kannalta ”parhaalla tavalla”.

Maininnan on laatinut ohjausryhmä, jossa olivat mukana hallituspuolueiden edustus. Etujärjestöjä on jo käytännössä kuultu luonnoksen valmisteluvaiheessa, koska poliittinen ohjaus on ollut taustalla.

Ennallistamisen pitäisikin MTK:n mukaan perustua vapaaehtoisuuteen ja ihmisten omaisuutta pitäisi kunnioittaa.

”Haaste on siinä, ettei luonnon tilaa paranneta pelkillä tavoitteilla tai suunnitelmilla. Onnistuminen riippuu siitä, saadaanko maanomistajat, elinkeinot ja viranomaiset toimimaan yhdessä”, tiivistää MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri.

Moni lausunnonantaja mainitsi, että ennallistaminen luo myös paljon työtä ja se voi piristää etenkin maaseutukuntien taloutta.

Käytännössä luontoa ennallistavat konekuskit, metsurit ja monet luonnonhoidon ammattilaiset sekä yrittäjät. Jättimäinen urakka luo myös suunnittelu- ja projektityötä vuosikymmeniksi.

Vieraslajin kitkeminen Suomen luonnosta on tietenkin sitä kalliimpaa, mitä enemmän sitä maassamme esiintyy.

Hangossa kurtturuusua on torjuttu viidellä ranta-alueella, noin kymmenen hehtaarin pinta-alalta. Hanke on maksanut yli 100 000 euroa viiden vuoden aikana.

Luonnonsuojeluliiton koordinaattorin Kaisa Kaurasen mukaan kurtturuusu on saatu valtaosalla hoitoalueita kuriin yli 90-prosenttisesti.

Jäljelle jääneet juurakot ja lintujen levittämät siemenet voivat kuitenkin lisätä vieraslajin levittäytymistä myös tulevaisuudessa. Työ ei kuitenkaan valu hukkaan, Kauranen sanoo.

”Olemme käytännössä tarkkailuvaiheessa. Näivetämme tai kaivamme kasveja aina, kun löydämme niitä. Tämä maisema on muuttunut muutamassa vuodessa todella paljon, ja monipuolinen rantakasvillisuus on palannut.”

Kaurasen mielestä luonnon ennallistamiseen ja vieraslajien poistamiseen tarvitaan väistämättä rahaa, sillä haitalliset vieraslajit leviävät nopeasti ja muodostavat suuria yksilajisia kasvustoja.

”Ei näitä voi talkoilla hoitaa. Kun lainsäädäntö velvoittaa uuden ennallistamisasetuksen seurauksena, niin silloinhan tänne luontoon täytyy jalkautua. Ei tämä työ itsestään tapahdu.”