Samassa veneessä vai ei?
Yhdysvalloissa on käynnistymässä maan historian kolmas vasemmistolainen aalto. Sen syynä on eliitin itsekkyys ja yhä tiukemmalle joutunut keskiluokka.
3
MIN
Abdul El-Sayedin voitto Michiganin demokraattien senaattoriesivaaleissa alleviivaa kasvavaa trendiä: demokraattien esivaaliäänestäjät ovat liukuneet vasemmalle.
El-Sayed, New Yorkin pormestari Zohran Mamdani, saman kaupungin kongressiedustajaehdokasDarializa Avila Chevalier ja lukuisat muut demokraatit Michiganista Coloradoon ovat osoittaneet sosialistisen retoriikan kasvavan vetovoiman.
Yhdysvalloissa vaikuttaa olevan käynnistymässä maan historian kolmas vasemmistolainen aalto.
Maa on aikaisemmin kokenut kaksi vasemmistolaisuuden kultakautta: progressiivisen aikakauden 1800-luvun lopulta 1920-luvun alkuun sekä New Deal ja Great Society -vuodet 1930-luvun alusta 1960-luvun loppuun.
Progressiivit näkivät valtavan maahanmuuton, urbanisaation ja teollistumisen vaativan uutta ja aktiivisempaa julkishallintoa. He toivat yhteiskunnan infrastruktuurin tiukemmin julkiseen kontrolliin.
Progressiivit säätelivät energiaa, vedenjakelua, liikennettä ja muita yhteiskunnan keskeisiä palveluita. He suosivat pankkien valvontaa, turvallisuussäännöksiä ja työntekijöiden oikeuksia. Liike sai kannatusta molemmilta pääpuolueilta leviten kaupungeista osavaltioiden tasolle ja lopulta myös liittovaltion toimintaan.
New Deal vahvisti yksilön ja valtion suhdetta. Se syntyi presidentti Franklin Delano Rooseveltin toimesta vastaamaan 1930-luvun historiallisen laman synnyttämään köyhyyteen ja kurjuuteen.
New Deal loi valtion rahoittamia työpaikkoja sekä sosiaaliturvan, puolusti ammattiliittoja ja sääteli talouselämää. Se teki Yhdysvalloista modernin joskin rajallisen hyvinvointivaltion. Presidentti Lyndon B. Johnsonin Great Society laajensi New Dealia entisestään.
Sekä progressiivinen aikakausi että New Deal syntyivät vastauksina kapitalismin kriiseihin. Niiden tukijat näkivät taloudellisen murroksen aiheuttavan vakavia arjen haasteita tavallisille amerikkalaisille.
Sama dynamiikka toistuu uuden vasemmistolaisuuden nousussa. Tekoälyn ja robotiikan synnyttämä myllerrys työmarkkinoilla, vaurauden keskittyminen ja nuorempien sukupolvien kasvava näköalattomuus ruokkivat radikalismia oikealla ja vasemmalla.
Yhdysvaltojen radikalisoituminen ei edusta niinkään kapitalismin kriisiä kuin yritysten ja konservatiivisen hallinnon lyhytnäköisyyttä. Amerikkalainen talous kasvaa kohisten jättäen Euroopan tomupilveensä.
Keskiluokka on paikoin todistanut kasvavan vaurauden ohittaneen heidät. Kun aikoinaan haastattelin libertaarisen Cato-instituutin johtajaa William Niskasta, hän mukaili Milton Friedmania sanoen: ”Edes helvetti ei tunne sellaista raivoa kuin keskiluokka, joka ei saa mielestään ansaitsemaansa tuloa ja asemaa.”
Myös uuden eliitin haluttomuus sitoutua yhteiskuntaan ruokkii radikalismia. Rooseveltit, Rockefellerit, Kennedyt ja Bushit uskoivat yhteiskunnallisiin velvollisuuksiinsa ja palvelivat niin univormuissa kuin Washingtonissa.
Uuden eliitin libertaarinen individualismi ja irtautuminen amerikkalaisesta valtavirrasta radikalisoivat kansakuntaa, jonka elämän Piilaakson valtiaat ja Washington ovat tehneet aikaisempaa epävarmemmaksi.
Yhdysvaltojen ikiaikainen metapoliittinen jännite individualismin ja yhteisöllisyyden välillä on jälleen leimahtamassa. Uusi yhteiskunta ei palvele miljoonien nuorten ja koulutettujen amerikkalaisten etuja.
Väitöskirjani tutki Etelä-Carolinan Piedmontin kykyä vastata globalisaation haasteisiin. Alueen talouselämän johtohahmot olivat omaksuneet mantran tavoin uskon, että työntekijöiden liittoutuminen on merkki työnantajien epäonnistumisesta.
Pomot onnistuivat torjumaan ammattiliitot ja vasemmistolaisuuden tarjoamalla työntekijöille aikaisempaa paremman elämän. Nousevat palkat ja lupaus sosioekonomisesta liikkuvuudesta pitivät työvoiman kapitalismin puolella.
Tarjolla oli sekä keppiä että porkkanaa. Ammattiliittojen rekrytoijat eivät olleet tervetulleita. Uhkailujen ja palkankorotusten sekoitus piti työvoiman ruodussa. Patruunoissa oli vikansa, mutta he ymmärsivät sidoksen oman hyvinvointinsa ja duunarien hyvinvoinnin välillä.
Jos uuden talouden voittajat ymmärtävät olevansa samassa veneessä muun Amerikan kanssa, yhteiskuntarauha säilyy. Jos he potkivat veneeseen yrittäviä amerikkalaisia, vasemmiston nousu jatkuu.