Mikro­managerointia Arkadian­mäeltä

Kuulostaa tutulta kuviolta.

Niin ajattelin, kun puhuin heinä-elokuun vaihteessa puhelimessa työllisyyspalveluiden työntekijöiden kanssa.

Moni heistä nosti itse esiin, miten hyvä muutos on, että työllisyyspalvelut siirrettiin viime vuoden alussa valtiolta kuntien vastuulle.

Työntekijät pitivät siitä, että hallitus halusi painottaa paikallista osaamista. Ammattitaitoa alueiden työllisyyspalveluista kyllä löytyy, työntekijät sanoivat.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että uudistus on jäänyt puolitiehen. Vaikka valtio ei enää vastaa työllisyyspalveluiden järjestämisestä, lain kautta niitä ohjataan hyvin tarkkaan. Suorastaan pikkutarkkaan, minulle sanottiin.

Ja kun työnhakijan velvollisuudet ovat hyvin tarkkaan säänneltyjä, niiden valvomiseen kuluu aikaa. Se kismittää haastattelemiani työntekijöitä. He haluaisivat hyödyntää ammattitaitoaan ja käyttää aikansa työnhakijan auttamiseen. Siis lisää paikallista harkintavaltaa.

Kuvio on siis tämä: luvataan paikallista valtaa, mutta käytännössä sille jätetään hyvin vähän soveltamisvaraa.

Sehän kuulostaa aivan soteuudistukselta.

Kun kirjoitin hyvinvointialueiden päätöksenteosta viime vuonna, otsikko kuului: Lisää valtaa, kiitos!

Hyvinvointialueiden ongelmana on rahanpuute. Valtiolta tuleva rahoitus on niukkaa, eikä oikeutta esimerkiksi itsenäiseen verottamiseen ole. Siksi palveluiden paikallinen soveltaminen tarkoittaa ennen kaikkea niiden karsimista.

Soteuudistuksessa ja työllisyyspalveluiden uudistuksessa on toki omat erityispiirteensä. Mutta kyllä niitä verrataankin: yksi haastattelemani työllisyyspalveluiden työntekijä sanoi, että kunnille siirtyminen oli työllisyyspalveluille yhtä suuri muutos kuin soteuudistus omalla alallaan.

Miksi Suomessa halutaan tehdä valtavia uudistuksia, joissa päätösvalta siirretään paikalliselle tasolle, mutta valtion ohjausvalta jää silti suureksi?

Tätä pohtiessani soitin Tampereen yliopiston hallintotieteiden professorille Jari Stenvallille.

Tarkoitus on varmaan ollut hyvä, hän arvioi.

”Ajatellaan, että normilla hoidetaan ongelma kuntoon. Vaikka itse asiassa paremmin se hoituisi, jos annetaan tilaa paikallisesti ja seurataan vaikuttavuutta.”

Stenvall muistuttaa, että kunnilla ja hyvinvointialueilla on tarkoitus olla itsehallinto. Liian tiukka sääntely valtion taholta luo epäluottamusta niiden ja valtion väliseen suhteeseen.

Nyt kunnat ovat puun ja kuoren välissä. Maksetaan sakkomaksuja työttömistä, mutta keinovalikoima heidän auttamisekseen jää pieneksi.

Valtion viesti kunnille on ristiriitainen.

Stenvall kiteyttää sen hyvin: halutaan omaehtoisuutta, kunhan se tehdään valtion ehdoilla.

Lue lisää aiheesta:

• Suomessa laki on kaikille työttömille sama. Se vaikeuttaa usein työpaikan löytymistä. työ

  Näin työllistymistä voisi helpottaa – Suomessa on väärä mielikuva työttömistä, apulais­professori sanoo

  11 MIN