Sote ei uudistu työtahtia kiristämällä

Sosiaali- ja terveydenhuollossa ratkaistaan nyt yhtä aikaa monta kriisiä: rahaa on liian vähän, henkilöstöä niukasti, työkykyongelmat ovat yleisiä ja palvelujen tarve kasvaa.

Vastaukseksi tarjotaan usein toiminnan tehostamista. Se on välttämätöntä, mutta yksin riittämätöntä.

Sote ei uudistu sillä, että sama työ tehdään yhä nopeammin väsyneemmällä henkilöstöllä. Kun arjen tahtia jatkuvasti kiristetään, seurauksena ei ole uudistumista vaan selviytymistä. Sote-alalle tarvitaan pysyvä työn kehittämisen ja innovoinnin kulttuuri sekä hyvinvointialueiden johdon ja poliittisten päättäjien tuki.

Innovatiivisuus sote-työssä tarkoittaa kykyä havaita ongelmia ja kokeilla uusia ratkaisuja työn arjessa.

Työntekijät näkevät ensimmäisinä, missä prosessi katkeaa, mitkä tehtävät kuormittavat, mitä tehdään turhaan ja mikä voisi sujuvoittaa asiakkaan tai potilaan palvelupolkua. Innovaatio voi olla parempi työkäytäntö, toimivampi hoitoprosessi tai teknologian käyttö tavalla, joka helpottaa työtä ja lisää hyvinvointia.

Työterveyslaitoksen kyselytutkimuksissa 43 prosenttia hyvinvointialueiden ja 48 prosenttia yksityisten sote-yritysten työntekijöistä piti työyhteisöään innovatiivisena.

Sote-alalla on siis uudistumisen edellytyksiä, mutta ne ovat vaarassa hukkua arjen kiireeseen. Tämä näkyi hyvinvointialueiden kiireisenä valmisteluvuonna 2022. Valmistelijoiden raportoima työyhteisön innovatiivisuus väheni vuoden aikana 47 prosentista 38 prosenttiin, vaikka juuri suuri organisaatiomuutos olisi tarvinnut uusia ratkaisuja.

Arjen ideat eivät muutu toimiviksi ratkaisuiksi itsestään. Ne tarvitsevat aikaa, osaamista, kokeilumahdollisuuksia ja johtamista.

Lähi- ja keskijohtajat voivat rohkaista työntekijöitä tuomaan havaintojaan esiin, varmistaa kehittämiselle aikaa ja auttaa lupaavia käytäntöjä leviämään yksiköstä toiseen tai etenemään ylemmälle johtotasolle ja edelleen poliittisen päätöksenteon tueksi.

Jos esihenkilöiden aika kuluu sijaisjärjestelyihin ja päivän akuutteihin ongelmiin, uudistumisen johtamiselle ei jää tilaa.

Hyvinvointialueiden johdon ja poliittisten päättäjien vastuulla on varmistaa, että työn kehittämiselle on riittävät rakenteelliset ja taloudelliset edellytykset.

Työn kehittämistä ei pidä nähdä ylimääräisenä tehtävänä, joka tehdään sitten, kun varsinainen työ on hoidettu. Sen on oltava osa työtä. Tämä edellyttää sovittuja käytäntöjä yhteiselle työskentelylle, kokeiluille, niiden arvioinnille ja toimivien ratkaisujen levittämiselle.

Tutkimus voi auttaa tunnistamaan toimivat ratkaisut, arvioimaan niiden vaikutuksia ja tuottamaan näyttöä niiden laajempaa käyttöönottoa varten. Samalla se tukee tiedolla johtamista ja päätöksentekoa ja tekee innovaatioita näkyväksi.

Soten uudistuminen ei lopulta ratkea vain uusilla organisaatiokaavioilla, rahoitusmalleilla tai teknologian hankintapäätöksillä. Ratkaisevaa on, tunnistetaanko työn jatkuva kehittäminen soten uudistumisen strategiseksi voimavaraksi.

Jos jokainen työssäolominuutti täytetään perustehtävien suorittamisella, menetetään juuri se arjen ymmärrys, jonka varassa paremmat ratkaisut voivat syntyä. Sote ei uudistu lisäämällä vauhtia, vaan antamalla työntekijöille aikaa kehittää työtään ja edistämällä toimivien ratkaisujen leviämistä. 

Jaana Laitinen on Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori, Eveliina Saari laitoksen johtava tutkija ja Inka Koskela erikoistutkija. Minna Rönkkö on Jyväskylän yliopiston projektitutkija. Kirjoittajat työskentelevät Carefuture-konsortiossa.