Hyvästi Eeva ja Aatami

Ulkonäön muokkaamisesta on puhuttu taas koko vuosi.

Ensin Ylioppilaslehdessä kirjoitettiin täyteaineiden ja plastiikkakirurgian vääristävän käsitystä luonnollisesta ulkonäöstä. Pian Helsingin Sanomissa kerrottiin luonnollisten silikonirintojen suosiosta. Ylellä kysyttiin, miksi vitussa naiset ovat niin tyhmiä, että tekevät tämän kaiken itselleen. Pitäisikö hankkia elämä eikä kauhistella ryppyyntymistä peilin edessä päivästä toiseen?

Ylellä muistutettiin, että meikkivoiteen levittäminen ja häpyhuulten pienennysleikkaus eivät ole sama asia. Long Playssa todettiin, että body horrorin aikakaudella keskustelu kasvojen pikkuoperaatioista ”laahaa lähtökuopissaan”, ja HS oikaisi, että ei, vaan pistoshoitokeskustelut ”kiertävät kehää”, täyteaineissa ei ole mitään normaalia. Viimeksi räppäri Fanni Sjöholm julistautui luomuksi ilmoittamalla Hesarissa, ettei aio meikata silmänaluksiaan tai silottaa Sibelius-ryppyään.

Puheenvuoroissa kehonmuokkaukseen suhtaudutaan nihkeästi. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että nykyinen looksmaxxing on lähtenyt käsistä.

Erimielisiä ollaan siitä, kuinka pitkälle ”luonnollista” ruumista on soveliasta muokata. Ovatko täyteaineet jo hyväksyttyjä vai vieläkö niitä tulee vastustaa? Leikkaus on meikkausta kalliimpaa ja kajoavampaa ja pöyristyttää, koska kuulostaa epäluonnolliselta.

Filosofin ja queer-teoreetikon Paul B. Preciadon mukaan mitään luonnollista ruumista ei olekaan. Moderni keho on teknologisesti tuotettu ja alati uudelleen muovautuva. Kun feministit aikoinaan erottivat biologisen (sex) ja sosiaalisen (gender) sukupuolen, vallalle jäi käsitys, että kromosomeista, hormoneista ja sukuelimistä koostuva biologinen ruumis olisi ”luonnollinen”. Siihen on kuitenkin 1900-luvulta lähtien isketty hormoneja, e-pillereitä, lääkkeitä, mikromuoveja, implantteja, proteeseja ja kemikaaleja vallitsevan sukupuolinormin mukaan. Preciadon mielestä lääketeollisuuden ja valtion hallinnoimat kehoteknologiat tulisi ottaa yksilöiden haltuun ja tuottaa niillä toisenlaisia kehoja.

Jos illuusio luonnollisesta ruumiista unohdetaan, voisiko kehonmuokkauksen mieltää kulutusvalinnaksi muiden joukossa? Voisivatko silarit olla ostos siinä missä katumaasturi? Miksi oman kehon altistaminen terveysriskille on paheksuttavampaa kuin saastuttava ja muita mahdollisesti vahingoittava ostopäätös? Kauan­ko Eevan ja Aatamin aikainen keho vielä on pyhä?

Kehonmuokkaus tuskin laantuu tai loppuu. Luultavasti on vain ajan kysymys, milloin häpyhuulioperaatiokaan ei enää järkytä. Harva pöyristyy silareistakaan.

Osa on jo hyväksynyt, ettei mitään luonnollista kehoa ole. Siihen nähden, miten moni ulkonäkötyötä tekevä influensseri muistuttaa drag queeniä hius- ja ripsilisäkkeineen, lavameikkeineen, rakennekynsineen, silikoneineen, suihkurusketuksineen, näyttävine vaatteineen ja korkokenkineen, sukupuolen esittämisen eri tavoista saati trans- tai queer-näkökulmista ulkonäönmuokkauksessa puhutaan mediassa vähän.

Voisiko niistä löytyä jotain muuta kuin Aatamin ja Eevan moderni Ken ja Barbie -versio?

Jos hyväksytään Preciadon lähtökohta, vain taivas on rajana. Miksi kiistellä siitä, saako moderni Barbie silottaa Sibelius-ryppynsä, kun koko Barbien voisi heittää roskiin? Miksi käyttää modernia lääketiedettä ja teknologiaa aina vain Barbien tissien ja pyllyn turvottamiseen?

Ehkä pitäisi olla huolissaan siitä, mitä olemme tehneet aivoillemme, kun emme keksi muutakaan.