Riitasointuja musiikki­luokassa

Joulukuussa 2024 helsinkiläisen Tehtaankadun ala-asteen musiikin lehtori Ulla Husso oli tekemässä viimeisiä valmisteluja ensi-iltaan tulevaan koululaisoopperaan, kun rehtori kutsui hänet kansliaan.

Asia oli vakava. Hussolla olisi alle kolme viikkoa aikaa etsiä itselleen uusi työ.

Kasko eli Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala oli päättänyt siirtää musiikin aineenopettajat pois alakouluista. Aluksi kolme kokeneinta, myöhemmin myös muut viisi. Vakituisessa virassa toimivia lehtoreita ei voinut irtisanoa, mutta heidät haluttiin siirtää yläkouluihin tai yhtenäiskouluihin. Syytä ei kerrottu.

Ulla Husso oli työskennellyt Tehtaankadun alakoulussa 33 vuotta. Koulussa painotettiin kulttuurikasvatusta, ja tuntikehyksen ylimääräinen valinnainen viikkotunti oli jo pitkään käytetty musiikkiin.

Husso oli vetänyt tavallisten tuntien lisäksi bändikerhoa ja organisoinut Kansallisoopperan kanssa yhteistyössä toteutettavia koululaisoopperoita. Lisäksi hän oli ohjannut Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opetusharjoittelijoita sekä opettajankoulutuslaitoksen musiikkiin erikoistuvia luokanopettajia.

Hän rakasti työtään ja oppilaat pitivät hänestä – mutta koululaisten toiveet tai vanhempainyhdistysten järjestämät protestit eivät muuttaneet kaupungin päätöstä.

Asiasta uutisoivat muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat. Virkaa tekevä perusopetusjohtaja totesi mediassa, ettei mitään ollut lakkautettu vaan kyse oli henkilöstörakenteen uudelleenjärjestelystä. Koulun rehtori katkaisi toimittajan puhelun ja ilmoitti tekstiviestillä, ettei kommentoi.

Ulla Husso kuvaa puolentoista vuoden takaista tilannetta pommiksi. Samanlainen pommi pudotettiin Lauttasaaren ja Kallion alakouluihin.

”Mitään varoitusta ei annettu, vaikka pää­töstä on täytynyt valmistella pitkään ja isolla työryhmällä”, Husso ihmettelee.

”Koko syyslukukauden harjoitellun Tähti­ainesta-oopperamme ensi-ilta oli seuraavana päivänä. Muistan ajatelleeni, eikö ilmoitusta olisi voinut siirtää edes parilla päivällä.”

Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan elokuussa voimaan tulevia opetussuunnitelman päivityksiä sekä uutta lakia taiteen perusopetuksesta.

Työn alla on myös seuraavien vuosikymmenten peruskoulu, jota opetusministeri Anders Adlercreutz kutsuu ”yhteiskunnan tärkeimmäksi tulevaisuusinstituutioksi”.

Helmikuussa julkistetussa Peruskoulu 2045 -visiossa taide- ja taitoaineet nähdään osana yleissivistystä ja peruskoulun ydintä. Vision mukaan taide kehittää luovuutta, kriittistä ajattelua sekä kykyä ratkaista ongelmia. Siitä puhutaan osana ihmisen kasvua, ihmisyyden ymmärtämistä ja hyvinvointia.

Musiikkia ei mainita erikseen, mutta taideaineet eivät ole vi­siossa vain ”taitoja”, vaan tapa kehittää ajattelua ja suhdetta maailmaan.

Helsingin kaupungilla on toisen suuntaisia suunnitelmia. Peruskoulujen tuntijakouudistuksen oli määrä astua voimaan tulevan syyslukukauden alussa, mutta esitys vedettiin maaliskuussa käsittelystä poliittisen vastustuksen vuoksi.

Erimielisyydet koskivat muun muassa kieltenopetusta sekä taide- ja taitoaineita, jotka olivat jäämässä nykyistäkin enemmän valinnaisuuden varaan. Äidinkieli sen sijaan saisi uudistuksessa kaksi viikkotuntia lisää, matematiikka yhden.

Painotetun musiikinopetuksen tunnit on monissa Helsingin alakouluissa vähennetty kuudesta neljään, ja uudessa suunnitelmassa siitäkin haluttaisiin puolet pois. Jos opetusta on kaksi tuntia viikossa, ei enää voida puhua painotetusta opetuksesta.

Jo aiemmin Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on linjattu, että musiikkia opettavat vastedes luokanopettajat. Yläkoulussa musiikki on jatkossakin valinnaisaine.

Musiikissa, kuvataiteessa ja liikunnassa voi syksystä 2029 al­kaen suorittaa ylioppilaskokeen ja saada siitä arvosanan. Jos musiikin perusteita ei ole opetettu alakoulussa eikä oppilas ole valinnut sitä yläkoulussa, palkitaanko kokelaita siis koulun ulkopuolisista harrastuksista?

Uusi laki taiteen perusopetuksesta saattaa pian vaikeuttaa harrastamistakin.

Osa taidekouluista on tähän saakka saanut valtionosuuksia, osa taas toimii kaupunkien myöntämillä luvilla ja tuella tai yksityisellä rahoituksella. Kun OKM nyt uudistaa taiteen perusopetusta osana koulutusjärjestelmää, se haluaa koulutusten tarjonnan tarkempaan kontrolliin. Itsenäisille oppilaitoksille ei siis enää jatkossa välttämättä myönnetä toimilupia.

Tämä tarkoittaa, että noin puolet esimerkiksi Helsingissä toimintansa vakiinnuttaneista musiikkiopistoista saattaa joutua sulkemaan ovensa.

Suomessa tehdään poikkeuksellisen paljon kansainvälisesti arvostettua tutkimusta musiikin vaikutuksista aivoihin, mieleen ja käyttäytymiseen. Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen huippututkimusyksiköissä näiden aiheiden kimpussa puurtaa yli 60 tutkijaa yli 20 maasta.

Monitieteisiä tutkimushankkeita on tälläkin hetkellä meneillään toistakymmentä. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella on selvää, että musiikista on useimmille ihmisille paitsi iloa myös monenlaisia hyötyjä, etenkin silloin kun sitä tehdään itse – siis soitetaan tai lauletaan. Myös kuuntelemisella on myönteisiä vaikutuksia, mutta laimeampia.

Musiikin aivoissa aiheuttamia muutoksia voisi tutkijoiden mukaan hyödyntää paljon nykyistä enemmän etenkin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

Musiikin on todettu kehittävän muun muassa pitkäjänteisyyttä, kielellisiä ja matemaattisia valmiuksia, kognitiota ja tarkkaavaisuutta. Se lisää empatiaa, vahvistaa luottamusta ja lievittää masentuneisuutta.

Mikäli tämä tapahtuisi varhaiskasvatuksen ja koulun kautta, siitä pääsisivät osallisiksi kaikenlaiset lapset ja nuoret perhetaustasta, kielestä ja kulttuurista, oppimisen haasteista ja lukukausimaksuista riippumatta.

Polku vauvamuskareista päiväkotien ja koulujen kautta musiikkiopistoihin ja niistä jopa Sibelius-Akatemiaan ja ammattiuralle on lähtökohtaisesti ollut auki kaikille. Sitä on raivattu samalla eetoksella kuin peruskoulua 1960- ja 1970-luvulla.

Vaikka Suomeen ei ole juurtunut vastaavaa yhteislauluperinnettä kuin vaikkapa Ruotsissa ja Virossa, meilläkin on laulettu päiväkodeissa, kouluissa ja erilaisissa juhlissa. Nyt laulamisesta on monin paikoin luovuttu lähes kokonaan.

Musiikkikasvatuksen postdoc-tutkija Henna Suomi tutki 2019 valmistuneessa väitöskirjassaan lähes neljänsadan luokanopettajaksi opiskelevan musiikillisia valmiuksia.

Kyselytutkimuksen perusteella lähes puolella opiskelijoista ilmeni puutteita keskeistenkin musiikkikäsitteiden ymmärryksessä. Yli puolet arvioi musiikilliset perustietonsa korkeintaan välttäväksi ja vain 15 prosenttia koki tietotasonsa melko hyväksi tai hyväksi. Opinnoissa saatua musiikinopetusta kuvailtiin ”pelkäksi pintaraapaisuksi”.

Koska valintakokeissa ei huomioida enää harrastuneisuutta, ovat opiskelijat musiikillisilta valmiuksiltaan hyvin eritasoisia, Suomi kirjoittaa.

Hänen mukaansa 2000-luvun tutkimukset osoittavat, että suuri osa tulevista luokanopettajista kokee riittämättömyyttä taito- ja taideaineiden opettamiseen.

Kasvatustieteen professori Minna Huotilainen kouluttaa luokanopettajia ja tutkii musiikin vaikutuksia oppimiseen. Hänen mukaansa luokanopettajat eivät välttämättä kehtaa laulaa edes omalla musiikinkurssillaan opettajankoulutuksessa.

Opettajiksi haluavat saattavat kyllä soittaa instrumentteja, mutta kokevat oppilaat kriittiseksi yleisöksi ja yleisön edessä laulamisen muutenkin hankalaksi. Kun he valmistuvat ammattiin, he järjestävät musiikintunneilla mieluummin vaikkapa levyraateja tai opettavat musiikin historiaa kuin laulattavat oppilaita.

”Moni asia muuttuu nyt yhtä aikaa”, Minna Huotilainen toteaa.

”Oma lapsuudenperheeni ei todellakaan ollut varakas, mutta vanhempani eivät silmäänsä räpäyttäneet, kun ilmoitin haluavani musiikkiopistoon. Se maksoi 1970- ja 80-luvuilla selvästi vähemmän kuin nyt. Ja kun valtionosuuksia on toistuvasti leikattu ja musiikkiopistojen toimintakyky on jäänyt kuntien vastuulle, tasoerot ovat kasvaneet.”

Musiikin harrastajamäärät ovatkin kääntyneet laskuun, mikä huomataan niin musiikkiopistoissa kuin painotettujen musiikkiluokkien ja musiikkikasvatuskoulutuksen hakijoissa. Huotilainen uskoo, että lasku­trendiin heijastuu kouluista alkanut luovuttaminen.

Ajassa, jossa moni haluaa selvitä kaikesta mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla, musiikkiharrastusta ei pidetä niinkään elitistisenä kuin epätrendikkäänä.

Musiikin opettaminen edellyttää aikaa ja ammattitaitoa, sillä etenkin soittamaan oppiminen on hidasta ja usein vaativaa. Samasta syystä se voi olla mitä palkitsevinta.

Tässä konkretisoituu se, minkä pitäisi Huotilaisen mielestä olla peruskoulun kaikkein tärkein viesti: kun harjoittelet, niin opit.

Musiikin määrää opetuksessa kannattaisi Huotilaisen mielestä lisätä eikä vähentää. Yhä useammin uudistukset törmäävät siihen, että tuntijako on jyrkkä, ja kaikki ylimääräiset panostukset menevät lukuaineisiin. Liitutaulujen takana opettajajärjestötkin lobbaavat kovaa.

”Opetussuunnitelma on tietenkin älyttömän kaunis dokumentti”, Huotilainen naurahtaa. ”Siellähän nämä musiikilliset opetusmenetelmät mainitaan monessa kohdassa. Mutta miten se toteutuu käytännössä, on toinen asia. Tarkoittaako se yhtä kevätjuhlaan harjoiteltavaa laulua vai voisiko se olla jotain, mikä läpäisee kaiken oppimisen?”

Helsingin strategiaan kuuluu segregaation eli eriytymiskehityksen ehkäiseminen.

Koulujen toimintaa ohjaavassa päätöksenteossa tätä on tulkittu niin, että kaikilla tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet kaikkeen opetukseen, eikä painotuksen pitäisi toimia oppilaiden luokkiin jakamisen perustana.

Tarpeesta rikkoa erillisten musiikkiluokkien synnyttämiä kuplia on puhunut muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela, joka on itse entinen musiikinopettaja, Suomen musiikkioppilaitosten liiton entinen toiminnanjohtaja ja väitellyt intersektionaalisuudesta populaarimusiikkikasvatuksessa.

Inkluusiosta puhutaan Suomessa paljon, mutta sen nimissä tehdään myös päätöksiä, jotka Minna Huotilaisen mukaan saattavat pikemminkin voimistaa eriarvoistumiskehitystä.

Huotilainen näkee jo korkeakoulujen sisäänotoissa, että mahdollisuuksien tasa-arvosta otetaan askelia taaksepäin. Opiskelemaan hakee yhä homogeenisempi joukko eli ne, joille opiskeltava ala on ennestään tuttu. Moni jää ulkopuolelle.

”Varmaan kukaan ei halua lisää segregaatiota kouluihin”, Huotilainen sanoo. ”Mutta kun rajoitetaan tapoja opettaa ja motivoida erityislahjakkaita tai erilaisia oppijoita esimerkiksi taiteen avulla, tasa-arvo ei lisäänny vaan vähenee.”

Hän kannattaa Keravan mallia: kaikki opetus voisi olla jollain tavalla painotettua.

”Kolmesta rinnakkaisluokasta yksi voi olla liikkaluokka, toinen musaluokka ja kolmas vaikka kieli- tai matikkaluokka. Jokainen valitsee jonkun niistä ja pääsee aina opetukseen, jossa innostutaan yhdessä siitä yhteisestä asiasta.”

Erikoistunut aineenopettaja onkin usein se, joka huomaa oppilaansa lahjakkuuden, vaikka sitä ei osattaisi arvostaa kotona. Lukuisat musiikkialan ammattilaiset ovat päätyneet uralleen koulun musiikinopettajan rohkaisemana.

Tehtaankadulta lähtöpassit saanut Ulla Husso opettaa nyt Aleksis Kiven peruskoulussa sekä ylä- että alakoulun luokkia ja viihtyy erinomaisesti.

Hän ei edelleenkään tiedä, miksi Helsinki haluaa eroon alakoulujen musiikinopettajista. Perusteluksi on tarjottu jo mainittua oikeudenmukaisuutta, mutta nykyinen tilanne Helsingissä on aiempaa epätasa-arvoisempi. Sen sijaan, että jokaisella koululla olisi ammattitaitoinen musiikinopettaja, joissakin kouluissa saattaa olla useampikin musiikkiin erikoistunut luokanopettaja, toisissa ei yhtään.

Lisäksi Husso, samoin kuin kaksi muuta samaan aikaan siirrettyä helsinkiläistä musiikinopettajaa, pitävät nykyisissä yhtenäiskouluissaan tunteja myös alakouluissa. Pelkillä alakouluilla mahdollisuutta musiikin aineenopetukseen ei ole pian lainkaan.

Hussoa on jäänyt ihmetyttämään myös se, miksi siirtomenettelyt hoidettiin niin ala-arvoisesti.

Kun opettajat keräsivät puolustuksekseen asiantuntijalausuntoja, opetushallituksesta kieltäydyttiin ottamasta kantaa asiaan. Kunnilla onkin koulutusasioissa suuri autonomia.

”Viime vaiheessa meille kerrottiin, että alakoulujen virkarakenne ei kestä sitä, että niissä on aineenopettajia.”

Husso muistaa, miten äimistyneitä helsinkiläiset rehtorit olivat, kun heille soitti paniikin partaalle ajettuja musiikinopettajia, joilla oli kova kiire löytää töitä vielä ennen joulua.

Vasta tämän jälkeen ”hallinnollisen toimenpiteen” kohteeksi joutuneille opettajille jaettiin tieto neljästä yhtenäiskoulusta, joihin juuri sillä hetkellä tarvittiin musiikin lehtoria. Samalla heitä kehotettiin käymään kouluissa tutustumassa.

Tilanne olisi voinut olla ikävä. Kaikki kolme opettajaa olivat opiskelleet samaan aikaan Sibelius-Akatemiassa, ja nyt heitä oltiin kilpailuttamassa toisiaan vastaan.

Puhuttiin ansiovertailusta, sitten yt-menettelystä. Pian ilmoitettiin, että opettajat saisivatkin valita omat suosikkikoulunsa – ja niihin he onneksi pääsivät.

Helsingin perusopetusjohtaja Ville Raatikainen vakuuttaa, että kaupunki ei ole tehnyt päätöstä luopua alakoulujen musiikin lehtoreista.

”Tai muistakaan opettajista. Kouluissa järjestellään henkilöstörakenteita olemassa olevan budjetin ja olemassa olevien luokkien mukaisesti. Ei ole mitään kategorista linjausta, että kaikki siirretään. Se on aina koulun tilanteen mukaan.”

Joulukuussa 2024 Raatikainen kuitenkin näytti paikalle kutsumilleen alakoulun musiikin lehtoreille powerpoint-esityksen, jonka viesti oli yksiselitteinen: virat tullaan siirtämään yhtenäiskouluihin. (Suomen Kuvalehti on nähnyt kuvan esityksestä.)

Onko jossain alakouluissa siis jatkossakin musiikin aineenopettaja?

”Mahdollisesti. Ei meillä toisaalta ole tehty sellaistakaan päätöstä, että alakouluissa on musiikin aineenopettaja opettamassa musiikkia. Opetuksesta vastaa pääsääntöisesti luokanopettaja. Luokanopettajilla on koulutus antaa musiikin opetusta, ja moni heistä on erikoistunut siihen.”

Suomen peruskouluissa toimii arviolta kolmisen sataa musiikin aineenopettajaa. Sibelius-Akatemiasta heitä valmistuu vuosittain kolmisenkymmentä. Pelkona on, että yhä useampi jää työttömäksi, ja että yhä useammat oppilaat jäävät vaille asiantuntevaa opetusta.

Koulujen Musiikinopettajat -yhdistys laati musiikinopetuksen laadun heikentämisestä huolestuneen kannanoton vuosi sitten. Yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Haapakoski uskoo, että se mitä Helsingissä nyt tehdään, heijastuu siihen, mitä tapahtuu pian myös muualla.

Perusopetusasetuksen mukaan luokanopettajat ovat muodollisesti päteviä opettamaan kaikkia alakouluissa opiskeltavia aineita. Erilliset aineenopettajat ovat siis olleet ylimääräistä hyvää, joka nykyisessä taloustilanteessa halutaan karsia.

Musiikin erityispätevyyden hankkineella luokanopettajalla on parempi palkka kuin aineenopettajalla, mutta myös suurempi opetusvelvollisuus. Tehtäviä ja tunteja yhteen laskemalla koulu voi säästää henkilöstömenoissa.

Pienissä kouluissa ja pienillä paikkakunnilla on ymmärrettävästi haasteita saada aineenopettajien tunnit täyteen. Helsingissä tilanne ei kuitenkaan ole olennaisesti erilainen nyt kuin esimerkiksi 1990-luvun lamassa, jolloin hiljattain siirretyt musiikinopettajat aloittivat työnsä.

”Tehtaankadun ala-asteella on tällä hetkellä noin 320 oppilasta, mutta 1990-luvun alussa heitä oli alle 300”, Ulla Husso vertaa.

”Silloin riitti resurssia paitsi musiikinopettajaan myös käsityön opettajaan ja kuvaamataidon opettajaan. Pikkuhiljaa muista luovuttiin, minä olin lähtijöistä viimeinen.”