Kolme pointtia tuoreista gallup-luvuista – soinilaisten musta tulevaisuus voi johtaa hermon pettämiseen
Sekava veivaaminen ja kerrottujen tarinoiden vaihtuminen ovat syöneet yleisesti hallituksen uskottavuutta.
Politiikan uneliaan kesäpäivän piristäjä oli Helsingin Sanomien julkaisemat gallup-luvut. Ne tarjoavat ainakin kolme kiinnostavaa näkökulmaa.
Ensimmäinen pointti: Vihreät pärjäävät ilman Niinistöä
Vihreät huohottaa intoa täynnä aivan keskustan niskassa. Vihreiden kannatusluku on tuoreessa gallupissa peräti 15,5 prosenttia ja eroa pääministeripuolueeseen on enää 0,9 prosenttiyksikköä. Kesäkuun puoluekokous ja uuden puheenjohtajan Touko Aallon valinta ovat siivittäneet nousua entisestään.
Vihreillä on nyt voittajan vankkurit ja niihin on tunnetusti kiva hypätä kyytiin. Ei olisi suuri yllätys, jos entinen takiaispuolue kurottaisi tulevissa gallupeissa keskustan ohi.
Mikäli kehitys jatkuu tällaisena, puheet entisen isännän Ville Niinistön ärhäkkyyden varassa lepäävästä suosiosta voidaan unohtaa. Puheenjohtajan kausi on kuitenkin vielä vauvavaiheessa. Maakuntien miehenä esiintynyt Aalto on painottanut puheissaan puolueiden välistä yhteistyötä ja valitellut poliittista teatteria. Syksy näyttää, miten tällainen ote uppoaa kansaan.
Toinen pointti: Keskusta kärsii, kokoomus ei
Jos vihreät hyötyy tällä hetkellä eniten hallituksen töpeksimisestä, suurimman laskun maksaa keskusta. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sitä kannatti 21,1 prosenttia äänestäjistä, siitä on tultu alas nelisen prosenttiyksikköä.
Syitä keskustaa äänestäneiden pettymykseen voi olla monia: liian liberaali meininki, hallituksen toimintatavat, pääministeri Juha Sipilään liittyvät kohut, kokemus kokoomuksen jyräämisestä.
Sipilä on halunnut hoitaa pääministerin tehtävää toimitusjohtajan elkein. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on hiippaillut taka-alalla.
Viimeisin vastoinkäyminen oli soten valinnanvapaushankkeen törmääminen perustuslakiin. Tässä vaiheessa on tosin tehty hyvin epäselväksi, kenen idea koko julkisen puolen pakkoyhtiöittäminen oli. Mikään ryhmä ei ole suostunut ottamaan tappiota piikkiinsä. Eihän me sitä oikeastaan edes haluttu, sanotaan. Sekava veivaaminen ja kerrottujen tarinoiden vaihtuminen ovat syöneet yleisesti hallituksen uskottavuutta.
Kokoomus porskuttaa kaikesta huolimatta. Paljon kuohuntaa herättäneistä koulutusleikkauksista ei näytä jäävän suurta tahraa eivätkä valinnanvapauden vastoinkäymisetkään näy kannatuksessa. Yksi syy voi olla niinkin yksinkertainen, että esimerkiksi julkisen terveydenhuollon kovaa kilpailuttamista painottavalla äänestäjällä ei ole oikein paikkaa, mihin mennä.
Kolmas pointti: Soinilaisten musta tulevaisuus
Perussuomalaisten kivuliaan suurjaon jäljiltä voittajana näyttää selviytyvän Jussi Halla-ahon johtama porukka. Suureen juhlaan ei ole aihetta, sillä tuoreessa gallupissa perussuomalaisten kannatus jää 6,3 prosenttiin. Haaveiltuun kansallismielisen puolueen 25 prosentin kannatukseen on uuvuttavan pitkä matka.
Soinilaisten uuden ja iloisen joukkueen tulevaisuuden väri on puolestaan todennäköisesti lähempänä mustaa kuin mitään muuta. Kannatusmittaus näyttää Siniselle tulevaisuudelle vain 2,5 prosenttia. Puutelista on pitkä. Sininen tulevaisuus ei ole vielä edes puolue ja siihen vaadittu 5000 kannattajakortin kerääminen on kova urakka.
Vaikka laput saataisiin kasaan, ryhmältä puuttuu toimiva organisaatio ja ennen kaikkea rahaa. Eduskuntavaaleissa menestyminen vaatii myös sitä, että ehdokaslistoille on löydyttävä runsaasti väkeä ympäri Suomea. Muutamien keulahahmojen mahdollinen suosio ei riitä mihinkään.
Nämä ovat silti pieniä murheita sen suurimman rinnalla: on hyvin vaikea hahmottaa, minkä lokeron Sininen tulevaisuus täyttäisi äänestäjäkunnassa. Omassa periaateohjelmassaan se kertoo painottavansa muun muassa isänmaallisuutta, osallistumista kansainvälisten ongelmien ratkomiseen, kansanvaltaista päätöksentekoa, uudistusmielisyyttä, perhearvoja, käytännönläheisyyttä, lähimmäisenrakkautta.
“Olemme lämminhenkinen poliittinen koti kaikille suomalaisille, jotka jakavat nämä arvot ja periaatteet”, ohjelmassa kerrotaan.
Siis kaikkea kaikille. Sen voi lukea myös toisin: ei kenellekään oikein mitään.
Lopuksi: Hallitus natisee liitoksissaan
Kunhan poliitikot saavat huilattua kesälomallaan, edessä on hyvin kiinnostava, ellei suorastaan ruma syksy. Hallituksen kaatumista on ehditty povata jo monta kertaa, mutta kuilun partaalta on aina palattu takaisin. Lähimpänä kaatumista käytiin perussuomalaisten hajaantumisen aikaan. Tuolloin Sipilä järjesti Orpon kanssa hommat niin, että ulkoministeri Timo Soini ja muut ministerit jäivät hallitukseen. He vaihtoivat vain rintapieleensä uuden ryhmän nimilapun. Kirjoitin tästä tempusta tuoreeltaan.
Asiasta tehtiin useita kanteluita oikeuskanslerille. Hän totesi, että lakia ei rikottu, sillä hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta ja tämän luottamuksen myös ehostettu hallitus sai.
Lakia siis noudatettiin, mutta toinen kysymys on, millaista uskottavuutta temppu toi hallitukselle ja ylipäätään puoluepolitiikalle. Nyt maan johdossa istuu ryhmä, jonka gallup-kannatus on pari prosenttia, mutta ministereitä entisillä persuilla on yhtä paljon kuin kokoomuksella.
Eduskunnan ja hallituksen kokoonpanot ratkotaan tietenkin vaaleissa eikä ministereiden määrää ole ennenkään fiksattu gallup-kannatuksen muutosten myötä. Mutta tehdään pieni laskuharjoitus, jos sallitte ja vaikka ette sallikaan.
Jos nykyiset 17 ministeripaikkaa jaettaisiin tylysti hallituksen yhteenlasketun gallup-kannatuksen (39,9%) mukaan, keskustalle jäisi nykyiset seitsemän paikkaa. Kokoomuksen ministerimäärä nousisi viidestä yhdeksään ja Sininen tulevaisuus saisi nippanappa yhden ministeripaikan.
Luvut kuvastavat hyvin epäsuhtaa. On selvää, että hermostuneisuus hallituksen sisällä kasvaa. Puolueissa osataan myös tehdä laskelmia siitä, mitä nykyisten kannatuslukujen pohjalta syntyvä vaalitulos voisi tarkoittaa kunkin kansanedustajan poliittisen tulevaisuuden kannalta. Keskustalla olisi yllätysvaaleissa vain hävittävää. Kokoomukselle ne toisivat todennäköisesti pääministeripaikan, mutta samalla epävarmuus muun muassa rakkaan sote-uudistuksen osalta kasvaisi.
Avainasemassa taitavat olla soinilaiset. Jos hermo eduskuntaryhmässä pettää ja väki alkaa jälleen vaihtaa joukkuetta, hallituksen enemmistö eduskunnassa katoaa helposti. Lainataan entisen persu- ja nykyisen sintuministerin Jari Lindströmin sanoja:
”Mikä tahansa voi kaataa hallituksen. Tämä vene keikkuu joka tapauksessa.”