Blogit

Toimittaja Salla Vuorikosken viiltoja yhteiskunnan kuumiin puheenaiheisiin.

Soinin kiertävä sirkus saapui kaupunkiin – ohjelmistossa härskejä temppuja

Blogit Vuorikoski 13.6.2017 21:36
Salla Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Piti hieraista silmiä muutamaan kertaan, kun Sampo Terho (ps) asettui Kesärannan tiedotustilassa Juha Sipilän (kesk) ja Petteri Orpon (kok) viereen. Hän kertoi tulleensa valituksi ”trioministeriksi” eli Timo Soinin seuraajaksi hallituskolmikkoon. 

Lauantaina Terho hävisi selvin numeroin perussuomalaisten puheenjohtajaäänestyksen vastaehdokkaalleen Jussi Halla-aholle.

Puheenjohtajakisa on ohi, onnittelut Jussille! Nyt yhdessä eteenpäin”, Terho kommentoi tuolloin Twitterissä.

Se oli silloin, nyt on nyt. 

 

ennen puheenjohtajaäänestystä politiikan kulisseissa liikkui huhuja siitä, että Halla-ahon voiton varalle suunnitellaan perussuomalaisten joukkopakoa. Lännen media uutisoi suunnitelmista 3. kesäkuuta.

“Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta”, toimitus tiesi kertoa. 

Hyvin tiesikin: tänään eduskuntaryhmästä yhdessä irtautuneessa joukossa oli 20 kansanedustajaa.

Suunnitelma kuulosti mahdolliselta, mutta samalla poliittisesti niin härskiltä liikkeeltä, että arvelin sen jäävän toteutumatta. Olin väärässä. 

 

Soinilaisten voimakkaat irtiottopuheet entisistä tovereistaan kuulostavat varsin hämmentäviltä. Jostain syystä he eivät puheenjohtajakisan aikana kertoneet, että Halla-ahon voitto ”romuttaisi heidän poliittisen kotinsa” ja pakottaisi lähtemään. Ehdokkaita kierrätettiin vaalipaneelista toiseen ikään kuin kisassa oltaisiin tosissaan.

Joukkopakoaikeet olisivat saattaneet kiinnostaa ainakin niitä perussuomalaisten jäseniä, jotka varta vasten matkustivat Jyväskylään käyttämään äänioikeuttaan.

Epäselväksi on jäänyt, miltä osin Halla-ahon linjaukset eivät olisi kelvanneet joukkopaon tehneille. Halla-aho itse on vakuutellut sitoutuvansa hallitusohjelmaan.  Puheenjohtajakisan aikana todettiin moneen kertaan, että Terho ja Halla-aho ovat näkemyksissään hyvin lähellä toisiaan.

“Hän on tohtori, minä maisteri. Hän asuu Eirassa, minä Töölössä, Terho itse selitti eroavaisuuksia kilpakumppaniinsa.

Rasismiongelmia ei ole aiemmin perussuomalaisten vaikuttajien keskuudessa juuri murehdittu, mutta tänään nekin nousivat ylitsepääsemättömiksi. 

“Onpa helpottunut olo. Ihana päivä. Uudella vaihtoehdolla on kaikki mikä perussuomalaisuudessa oli ennen, ilman rasismia”, Kaj Turunen twiittasi.

 

Oma lukunsa on entinen puheenjohtaja Timo Soini, joka vielä 3. kesäkuuta tyrmäsi epäilyt irtiottosuunnitelmista paasaamalla Juudaksesta ja hopearahoista.

“Pidän loikkareita luusereina”, hän kirjoitti plokissaan, joka sattumoisin hävisi tänään hetkeksi internetistä.

Nettiselaimen virheilmoituksessa epäiltiin, että sivustolle tehtiin ylläpitotoimia.

Perussuomalaisten yhdeksi arvoksi puolueen verkkosivuilla on kirjattu rehellisyys. Ehkä sitäkin nettisivua olisi nyt tarpeen päivittää.

Perussuomalaisten sirkus piti huolen siitä, että päivän aikana riitti tapahtumia. Aamulla eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi kävi Ylen Ykkösaamussa suremassa hallituspotkuja ja pyytämässä köyhiltä anteeksi epäoikeudenmukaisia leikkauksia.

Hetkeä myöhemmin hän olikin jo entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, joka jäi sormi suussa miettimään omaa jatkoaan. 

 

Pääministeri Sipilä kertoi vaihtaneensa päivän aikana suunnitelmiaan miltei lennosta.

Hän nauratti mediaväkeä illan lehdistötilaisuudessa kertomalla tapahtumista matkalla Naantaliin. Sipilä oli kuulemma pohdiskellut presidentti Sauli Niinistön kanssa, tulisiko kuitenkin käymään kahvilla vai kääntyisikö takaisin kohti pääkaupunkia.

Sipilä katsoo, että hallituskriisi on nyt poissa päiväjärjestyksestä ja nyt jatketaan tutulla Soinin porukalla – niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Virallisen tarinan mukaan entinen isäntä Soini on nyt takarivin muurahaisena, mutta sitä ei taida uskoa kukaan. 

 

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon eiliset, suurta ihastusta herättäneet arvopuheet näyttäytyivät nekin tänään erikoisessa valossa. Nyt hän esitti yllättynyttä ja äityi suitsuttamaan lähtijöitä.

”Kunnioitettava ja rohkea päätös”, hän kehui

Kiitoksiin onkin aihetta, sillä kokoomukselle perussuomalaisten ratkaisu on kullanarvoinen: valinnanvapauttaan ja alkoholiuudistustaan varjelevan puolueen ei tarvitse nöyristellä kristillisdemokraattien ja RKP:n edessä.  Niitä olisi tarvittu uuden hallituspohjan muodostamiseen. 

Poliitikot näyttävät nyt pyörittävän sirkusta, jossa äänestäjille on varattu pellen rooli.