Pääjutut
-
Ruotsalais-brittiläinen AdeY haastaa töillään sosiaalisen median moralismin. valokuvaValokuvataiteilijan alastonkuvat kelpaavat lehteen ja museoon – Netissä niiden esittely ei välttämättä onnistu
6 MIN -
Koronaepidemia paljastaa, että epävarmuus on osa tieteellisen tiedon luonnetta. Miten viestiä, että asiantuntijat eivät lähtökohtaisesti huijaa tai valehtele, vaikka vääriäkin tutkimustuloksia julkaistaan? salaliittoteoriatSalaliittoteorian levittäminen ei kerro tyhmyydestä – samat ajattelun vinoumat vaikuttavat meissä kaikissa
9 MIN -
Selviytymistarinoissa toistuu usein sama kaava. Anne Matoniemen kohdalla se meni rikki. KotimaaPuukotuksen jälkeen Anne ei halunnut sopeutua elämään, jota hänelle tarjottiin – Aina vaikeudet eivät vahvista eikä kärsimys jalosta
14 MIN -
Humalaisista sekoiluista jää jälki, jota voi joutua häpeämään, sanoo päihdetutkija Anu Katainen. huumeetToinen huumeaalto huuhtoo Suomea – Ongelmakäyttäjiä enemmän kuin koskaan, kännykät muuttaneet päihdekulttuuria
7 MIN -
Heikki Herlin kirjoitti kirjan kertoakseen, kuka hänen isänsä Niklas Herlin oli. hän”Mikään ei ole pyhää” – Boheemi miljardööri Niklas Herlin opetti pojalleen, ettei omaisuuteen tule kiintyä
9 MIN -
20 vuotta vallassa olut Vladimir Putin on onnistunut luomaan Venäjästä valtion, joka heijastelee johtajansa elämää. Siinä rikokset ja rikollisuus ovat olleet läsnä nuoruudesta asti. VenäjäHän on kuin teflonia – Putin rakensi imperiuminsa varkaiden, valheiden ja pelon keskellä
13 MIN
Uutisviikko
-
2 MIN -
Vähäinenkin tupakointi kahdeksankertaistaa riskin kuolla keuhkosyöpään. tiedeTupruttelussa ei auta kohtuus – Vähäinenkin tupakointi nostaa roimasti keuhkosyöpäkuoleman riskiä
2 MIN -
Noble Partner 2020 -sotaharjoitukseen osallistui myös Georgian, Britannian, Puolan ja Ranskan sotilaita. Harjoitus pidettiin Vazianin sotilastukikohdassa Tbilisissä. Viikon kuvaViikon kuva: Yhdysvaltain armeijan laskuvarjohyppääjät liitelivät alas Hercules C-130 -sotilaslentokoneesta
1 MIN -
STM:n asettama työryhmä ehdottaa, yhtä yhdellä sosiaalityöntekijällä voisi olla enintään 35 lasta asiakkaana. Hinnaksi on arvioitu 6,9 miljoonaa euroa. suoraan sanoenEi sata vaan 35 lasta yhtä lastensuojelun työntekijää kohti – Työryhmä ehdottaa rajausta lakiin
1 MIN -
Keskustassa kokoomuksen hallituksenkaatopuheisiin suhtaudutaan naureskellen. politiikkaKokoomus haaveilee hallituksen kaadosta – Konkari huomauttaa: Vähemmistöhallituksen pääministeri olisi perussuomalainen
4 MIN -
Uniperin omistaja Fortum korostaa lausunnossaan, että Nord Stream 2 on puhtaasti kaupallinen projekti. Aleksei NavalnyiPutinin kaasuputki uhattuna, Navalnyin murhayritys raivostutti saksalaispoliitikot – Fortum huolissaan
4 MIN -
Hengitysilman kaasuja mittaava puhalluskoe luottaa tekoälyyn. Hidasta laboratoriotutkimusta ei tarvita. covid19Mullistava koronatesti kokeiluun Turussa – suomalaiskeksintö lupaa testituloksen sekunneissa
6 MIN
Mielipide
-
Pakina: Postin jakaminen kolmena päivänä viikossa viiden sijaan todella parantaa palvelua, kirjoittaa Jukka Ukkola. UkkolaJukka Ukkola: Kun perjantain posti jaetaan jo torstaina, aikamatkailusta tulee viimein totta
2 MIN -
Kolumni: Suomalaisten vanhetessa ja työelämän täyttyessä uupumuspuheella terveys myy, kirjoittaa Tiina Raevaara. KolumniNäin terveysvinkkejä jakavasta julkkisesta tulee salaliittoteorioiden levittäjä
3 MIN -
Korkeakouluopiskelijoiden kielitaitoa yritetään monipuolistaa verkko-opetuksella. LukijaltaSK:n lukijoilta: Korkeakouluopiskelijoiden kielitaitoa yritetään monipuolistaa verkko-opetuksella
1 MIN -
Kirkolliskokouksen päätöksenteko on kankeaa ja käytännössä estää radikaalit uudistukset. PuheenvuoroAvioliittokiista uhkaa kirkon ykseyttä, kirjoittaa teologian tohtori Tuomas Hynynen
3 MIN -
Polkom: Ay-rälssiin noussut kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie joutui varapuheenjohtajavalinnoissa mierontielle, kirjoittaa toimittaja Matti Simula. keskustaKokoomus kerääntyi jännäämään kepun puheenjohtajavaalia – Ja pidettiin siinä sivussa ehkä joku puoluekokouskin
2 MIN -
Kolumni: Kuntapolitiikassa on korkea aika ymmärtää, että journalismiin kajoamisesta seuraa väistämättä mainehaittoja, sillä painostuksen kohteet eivät pysy vaiti. mediaKuntapäättäjät yrittävät vaikuttaa journalismiin painostamalla ja lahjoen – pahimpia ovat perussuomalaisten ja keskustan poliitikot
2 MIN -
Näkökulma: Lapsen pitää lukea kaikkea. Kirjallisuudesta keskusteleminen on paras tapa osoittaa stereotyyppejä ja malleja, kirjoittaa toimittaja Anna-Lena Laurén. näkökulmaTransfobian etsiminen Harry Potter -kirjoista on älytöntä – taidetta ei tehdä oikean maailmankuvan levittämiseksi
3 MIN -
PÄÄKIRJOITUS: Kantaansa helposti vaihtavat äänestäjät tietävät arvonsa, ja asetelma saa puolueet näyttämään hermostuneilta. Pienikin muutos vaalituloksessa voi ratkaista pääsyn hallitukseen. pääkirjoitusValta on liikkuvalla äänestäjällä – uskollisten äänet ovat jo puolueilla taskussa, epävarmojen äänestäjien ajatuksia pitää arvailla
2 MIN
Kulttuuri
-
Ruotsalais-brittiläinen AdeY haastaa töillään sosiaalisen median moralismin. valokuvaValokuvataiteilijan alastonkuvat kelpaavat lehteen ja museoon – Netissä niiden esittely ei välttämättä onnistu
6 MIN -
Suomen Kansallisteatterin Omapohjassa nähtävä Elämänvoima on ohjaaja-dramaturgi Asta Honkamaan ja ohjaaja Sini Pesosen jaettu esitys nautinnosta. teatteri”Aluksi mietimme tosi paljon kiihottumista” – Elämänvoima-näytelmän tekijät löysivät puhtaan nautinnon pienistä asioista
3 MIN -
SK 25 vuotta sitten: Filosofian professori Timo Airaksinen on tehnyt de Sadesta kirjan, mutta ei uskaltaisi luennoida de Saden filosofiasta kuin suljetuin ovin jatko-opiskelijoille. SK 25 vuotta sittenÄlä lue tätä juttua! – SK:n artikkeli markiisi de Saden filosofiasta varoitteli lukijaa vuonna 1995
2 MIN -
Rovaniemeläinen Karoliina Paatos on dokumentoinut useissa töissään amerikkalaista cowboykulttuuria. valokuvaViikon näyttely: Karjatilan tyttöjen elämää elokuvallisissa maisemissa Nevadassa
1 MIN -
Arvio: Toimittaja, kirjailija ja kustantaja Kauko Kare oli YYA-Suomessa parjattu mies. Seppo Konttisen ja Kari Vitien kirjoittamassa elämäkerrassa esiintyy erilainen Kauko Kare. elämäkertaFasistiksi herjattu Kauko Kare puolusti demokratiaa ja sananvapautta – elämäkerta valottaa Kekkosen ajan Suomea
3 MIN -
Arvio: Kimmo Muttilaisen kirjoittama Arto Tolsa – Yksi yhdestätoista -elämäkerta herättää eloon vanhat sarjapelit ja maaottelut. elämäkertaArto Tolsa oli suomifutiksen kuningas – elämäkerta kertoo menestyksen ja jyrkän alamäen
2 MIN -
Portugali-sarjakuvakirjan tekijä on ollut koko ikänsä Ranskan kansalainen, mutta jakaa ulkopuolisuuden kokemuksen maahanmuuttajien kanssa. sarjakuvaPaluu Portugaliin – Ranskalainen Cyril Pedrosa teki koskettavan sarjakuvan sukujuurien etsimisestä
3 MIN -
Irina Björklund on kokenut rauhanneuvottelija kunnianhimoisessa sarjassa, jossa puhutaan suomea vain ohimennen. sarjatärpitPeace, pliis! Irina Björklund neuvottelee rauhaa ja hipsterit huvittavat – Katso SK:n sarjatärpit
1 MIN -
Arvio: Metsäjätti on esimerkki siitä, kuinka paljon kotimainen elokuva on edistynyt laadullisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, kirjoittaa Kalle Kinnunen. elokuvaMetsäjätti-elokuva tuo mieleen Napapiirin sankarit – Sujuva kunnallisdraama kurottaa liian moneen suuntaan
2 MIN -
Arvio: Suomen kovin tekijäjoukko vääntää Mozartin oopperan hulvattomaksi musiikkiteatteriksi, kirjoittaa Risto Nordell. KansallisoopperaÄlä nillitä, tiukkapipo – Covid fan tutte on terapiaa korona-ahdingon keskellä
2 MIN
Ajanviete
-
Joka viikko uutta ratkottavaa. tehtävätRatkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa!
3 MIN -
2 MIN -
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa! jyvät & akanatKiuru ja Harakka haluavat rajoittaa lentämistä. Tähän on tultu – ja muita Jyviä ja akanoita
2 MIN -
Polkom: Ay-rälssiin noussut kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie joutui varapuheenjohtajavalinnoissa mierontielle, kirjoittaa toimittaja Matti Simula. keskustaKokoomus kerääntyi jännäämään kepun puheenjohtajavaalia – Ja pidettiin siinä sivussa ehkä joku puoluekokouskin
2 MIN -
1 MIN
Pelit
Ristikko, piilosana ja Knopit-tietovisa löytyvät uudelta Pelit-sivulta. Mukana myös uusia pelejä!
Pelaamaan