
#WakeUp #doyourresearch! #omatotuus
Salaliittoihin uskoo kirjava joukko ihmisiä radikaalista oikeistosta new age -henkisiin liberaaleihin.
Pandemia on valetta ja koronavirusrajoitukset vain tapa riistää kansalaisoikeudet, julistaa saksalainen äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko Attila Hildmann.
Vegaani, julkkiskokki Hildmann pelottelee rokotusten varjolla toteutettavalla joukkomurhalla ja kutsuu kasvosuojaimia ”orjamaskeiksi”. Hän on kerännyt Saksassa seuraajiaan koronatoimia vastustaviin suurmielenosoituksiin ja julistaa, että Hitler oli siunaus verrattuna Angela Merkeliin.
Salaliittoteoreetikot käyttävät isoja uutistapahtumia omien uskomustensa levittämiseen. Koronapandemia tarjoaa ehtymättömän uutisvirran, johon kytkeä erilaisia päättäjiin, viranomaisiin ja valtavirtatietoon kohdistuvia epäilyksiä.
Heti kevättalvella netissä levisivät vihjeet viruksen keinotekoisesta alkuperästä ja 5g-mastojen yhteydestä oireisiin. Kesän mittaan alkoi näkyä esimerkiksi maskeja ja ”pakkorokotuksia” vastustavia meemejä sekä teorioita, joiden mukaan koronahysterialla halutaan tietoisesti harhauttaa huomio pois massiivisesta globaalista lapsikaupasta.