SK 34/2019 Aiemmat lehdet Pääjutut elokuvat Jättihanke Iron Skyn kakkososa floppasi, mutta tekijät eivät luovuta: ”Jos leffa olisi paska, olisi helppo sanoa, että siinä on syy” gourmet Kun kauppias Markku Hautala mokasi Helsingissä, hän päätti tehdä kaiken toisin – Siksi Järvenpäästä tuli herkkusuiden paratiisi kotitaloudet Suomalaiset olivat nuukaa kansaa, mutta nyt luotto maistuu: hyvätuloinenkin voi elää jatkuvasti kuukauden tai kaksi miinuksella alakulttuurit Skeittaus on miljardibisnes, josta tulee ensi kertaa myös olympialaji – Silti lautailijoita ahdistaa: onko rähinä ja hauskapito loppu? EK Hallitus odottaa nyt työllisyysideoita järjestöiltä – ”Mielipide-erot koskevat kepin vahvuutta” etninen syrjintä Naiset ja seksuaalivähemmistöt kelpaavat jo Euroopassa johtopaikoille, mutta mustaihoista luultiin EU-parlamentissa siivoojaksi talous Nordea ja Kone isoja pudottajia – Osa vaikenee, osa ei tiedä työmatkalentojaan: "Venäjältä emme saa mitään tietoa" Uutisviikko ulkomaat Sisäministerin yritys erottaa poliisijohtaja kiihdytti vastaliikettä Virossa, Ekre syyttää hämärärahasta ja väkijoukon liioittelusta Viikon kuva Viikon kuva: Suomalaiskolmikko leijalautaili maailmanennätyksen suoraan sanoen Ruotsi peittoaa Suomen koulutusviennissä – ”Siellä yritykset hoitavat tehtäviä, jotka ovat meillä julkisen sektorin vastuulla” Viikko lyhyesti Viikko lyhyesti: Ilmastonmuutos vei ensimmäisen jäätikön, kyttyrälohi leviää Tenolla, jahtilupia uhanalaisille sarvikuonoille media Media kehitti turhaa skandaalinkäryä puoluetuista – Politiikan journalismille politiikka on liian usein pelkkää peliä ulkomaat Valkoinen talo yllyttää Britanniaa kovaan brexitiin – Tutkija: Fantasiaa, tyhjiä lupauksia energia Tutkimus todistaa tuulivoiman valtavasta potentiaalista – varastointiongelmia ratkotaan vesipumpuilla ja jopa betoninosturilla Mielipide Kirjeitä SK:n lukijoilta: Tupakkasairauksien pääasiallisin aiheuttaja ei ole nikotiini, vaan savun mukana hengitettävät vaaralliset yhdisteet Puheenvuoro Yleisradion kulttuuritarjonta aliarvioi katsojia – Arvostus ei synny sisällön määrästä, vaan sisällön laadusta Kolumni Suomalainen koulu on jo vientituote – Tehdään seuraavaksi Suomesta tietokirjojen suurvalta näkökulma El Pason ampuja halusi ”pelastaa maansa meksikolaisten invaasiolta” – Amerikan meksikolaiset: Kuka teki invaasion ja mihin? Ukkola Hallituksen avustajia on tätä menoa kohta enemmän kuin maanviljelijöitä ja siivoojia pääkirjoitus Ylilyöntejä rahapelien mainostamisessa saa olla nolla – Veikkauksen toimitusjohtajan käsi pystyssä virheen merkiksi ei riitä keskusta Copypastemaisteri Huhtasaari laajensi kasvatustieteistä historiaan – puhe ”ensimmäisestä terrori-iskusta” oikoi mutkia media Media kehitti turhaa skandaalinkäryä puoluetuista – Politiikan journalismille politiikka on liian usein pelkkää peliä Kulttuuri musiikki "Jatkan laulamista niin kauan kuin ääneni kestää" – Omara Portuondo, 88, on Helsingin juhlaviikkojen kuubalaisvahvistus dokumentti Örinälaulu kielletty: Iranissa voi soittaa metallimusiikkia – mutta ei miten tahansa levytärpit Van Halen toimii myös jazzahtavina pehmoversioina: Katso SK:n levytärpit romaani Pajtim Statovcin romaani on yhtä tehokas kuin huippukirurgin operaatio muistelmat Matti Mäkelä oli ”puhtaaksiviljelty talonpoikaisdemokraatti” loppuun asti elokuva Jim Jarmuschin huumori sai zombitartunnan – Kauhuparodia jämähtää ylimielisyyteensä runot Pauliina Haasjoen Promessaan on ihana solahtaa – Katso SK:n runotärpit SK 25 vuotta sitten SK 25 vuotta sitten: Naiset pääsivät armeijaan, mutta muuttuiko asepalvelus tasa-arvoisemmaksi? elokuvat Jättihanke Iron Skyn kakkososa floppasi, mutta tekijät eivät luovuta: ”Jos leffa olisi paska, olisi helppo sanoa, että siinä on syy” kuvataide TypoCraftHelsinki-tapahtuma arvostaa katoavaa kaunokirjoitusta: "Käsinkirjoitetut asiat painuvat mieleen paremmin" musiikki & ihmiset Jokseenkin täydellinen konsepti: Nick Caven konsertissa laulajalta saa kysyä mitä tahansa Ajanviete tehtävät Pelaa Knoppia ikä kaikki -tietovisaa verkossa! tehtävät Ratkaise nyt Suomen Kuvalehden ristikot ja piilosanat verkossa! jyvät & akanat Turisti voi käydä Helsingissä tietämättään – ja muita jyviä ja akanoita keskusta Copypastemaisteri Huhtasaari laajensi kasvatustieteistä historiaan – puhe ”ensimmäisestä terrori-iskusta” oikoi mutkia Helmi ja Heikki Homman nimi: Sähköpotkulautakurssi. Lue myös Helmi ja Heikki
elokuvat Jättihanke Iron Skyn kakkososa floppasi, mutta tekijät eivät luovuta: ”Jos leffa olisi paska, olisi helppo sanoa, että siinä on syy”
gourmet Kun kauppias Markku Hautala mokasi Helsingissä, hän päätti tehdä kaiken toisin – Siksi Järvenpäästä tuli herkkusuiden paratiisi
kotitaloudet Suomalaiset olivat nuukaa kansaa, mutta nyt luotto maistuu: hyvätuloinenkin voi elää jatkuvasti kuukauden tai kaksi miinuksella
alakulttuurit Skeittaus on miljardibisnes, josta tulee ensi kertaa myös olympialaji – Silti lautailijoita ahdistaa: onko rähinä ja hauskapito loppu?
etninen syrjintä Naiset ja seksuaalivähemmistöt kelpaavat jo Euroopassa johtopaikoille, mutta mustaihoista luultiin EU-parlamentissa siivoojaksi
talous Nordea ja Kone isoja pudottajia – Osa vaikenee, osa ei tiedä työmatkalentojaan: "Venäjältä emme saa mitään tietoa"
ulkomaat Sisäministerin yritys erottaa poliisijohtaja kiihdytti vastaliikettä Virossa, Ekre syyttää hämärärahasta ja väkijoukon liioittelusta
suoraan sanoen Ruotsi peittoaa Suomen koulutusviennissä – ”Siellä yritykset hoitavat tehtäviä, jotka ovat meillä julkisen sektorin vastuulla”
Viikko lyhyesti Viikko lyhyesti: Ilmastonmuutos vei ensimmäisen jäätikön, kyttyrälohi leviää Tenolla, jahtilupia uhanalaisille sarvikuonoille
media Media kehitti turhaa skandaalinkäryä puoluetuista – Politiikan journalismille politiikka on liian usein pelkkää peliä
energia Tutkimus todistaa tuulivoiman valtavasta potentiaalista – varastointiongelmia ratkotaan vesipumpuilla ja jopa betoninosturilla
Kirjeitä SK:n lukijoilta: Tupakkasairauksien pääasiallisin aiheuttaja ei ole nikotiini, vaan savun mukana hengitettävät vaaralliset yhdisteet
Puheenvuoro Yleisradion kulttuuritarjonta aliarvioi katsojia – Arvostus ei synny sisällön määrästä, vaan sisällön laadusta
näkökulma El Pason ampuja halusi ”pelastaa maansa meksikolaisten invaasiolta” – Amerikan meksikolaiset: Kuka teki invaasion ja mihin?
pääkirjoitus Ylilyöntejä rahapelien mainostamisessa saa olla nolla – Veikkauksen toimitusjohtajan käsi pystyssä virheen merkiksi ei riitä
keskusta Copypastemaisteri Huhtasaari laajensi kasvatustieteistä historiaan – puhe ”ensimmäisestä terrori-iskusta” oikoi mutkia
media Media kehitti turhaa skandaalinkäryä puoluetuista – Politiikan journalismille politiikka on liian usein pelkkää peliä
musiikki "Jatkan laulamista niin kauan kuin ääneni kestää" – Omara Portuondo, 88, on Helsingin juhlaviikkojen kuubalaisvahvistus
SK 25 vuotta sitten SK 25 vuotta sitten: Naiset pääsivät armeijaan, mutta muuttuiko asepalvelus tasa-arvoisemmaksi?
elokuvat Jättihanke Iron Skyn kakkososa floppasi, mutta tekijät eivät luovuta: ”Jos leffa olisi paska, olisi helppo sanoa, että siinä on syy”
kuvataide TypoCraftHelsinki-tapahtuma arvostaa katoavaa kaunokirjoitusta: "Käsinkirjoitetut asiat painuvat mieleen paremmin"
musiikki & ihmiset Jokseenkin täydellinen konsepti: Nick Caven konsertissa laulajalta saa kysyä mitä tahansa
keskusta Copypastemaisteri Huhtasaari laajensi kasvatustieteistä historiaan – puhe ”ensimmäisestä terrori-iskusta” oikoi mutkia