Turha taistelu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokee, että tviittailusta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

suoraan sanoen
Teksti
Pipsa Havula

THL on kertonut jättävänsä Twitterin, koska tiliä käytettiin disinformaation levittämiseen. Millaisen väärän tiedon levittämiseen tiliänne on erityisesti hyödynnetty, THL:n viestintäjohtaja Marjo Loisa?

”Monenlaisen. Toisessa laidassa ovat koronadenialistit ja rokotteiden vastustajat, toisessa enemmän eliitin sisältä tulevat, erittäin tiukkoja rajoituksia ajavat zero covid -joukot. Syvimmiltään ne molemmat vaikuttaisivat tähtäävän viranomaisluottamuksen horjuttamiseen ja hämmenyksen aiheuttamiseen.

Ongelma salaliittoteorioiden ja disinformaation kanssa on pahentunut koko pandemian ajan. Twitter ei kuitenkaan ole kuva todellisesta maailmasta: disinformaatio on Suomessa edelleen aika vähäinen ongelma, ja luottamus viranomaisiin on korkealla.”

Olet kertonut, että viime vuoden aikana erittäin suuri osa uusista seuraajistanne on ollut anonyymejä tilejä. Epäilettekö niitä siis boteiksi?

”Varmasti osa, ehkä huomattavakin osa, on botteja. Yksi havaintomme oli, että heti Venäjän hyökkäyssodan alettua meille tuli erittäin paljon tämäntyyppisiä seuraajia.

Käyttäytymisen ja viestinnän osaamiskeskuksessamme tutkitaan parhaillaan, millaista disinformaatiota THL:n tviittien avulla on levitetty ja miten. Konkreettisia tuloksia saadaan vuoden sisään. Alustavien analyysien mukaan bottien rooli on THL:ää koskevassa Twitter-keskustelussa huomattavasti suurempi kuin Twitterissä keskimäärin.”

Miten varmistutte siitä, ettette törmää vastaavaan ongelmaan muillakin sosiaalisen median alustoilla?

”Emme täydellä varmuudella mitenkään. Mutta botteihin ja disinformaatioon liittyvät ongelmat olemme tunnistaneet erityisesti Twitteriin liittyväksi ilmiöksi.”

Näetkö ongelmana, jos luotettavat toimijat lähtevät some­alustoilta?

”Läsnäolomme Twitterissä oli lopulta miinusmerkkinen. Se ei ole varsinainen kansalaisviestinnän paikka. Koemme, että pystymme viestimään vaikuttavammin ja paremmin muilla somealustoilla.

Ongelmat, joita Twitterissä on, ovat sen mittaluokan ongelmia, ettei kokonaiskuvaan vaikuta, olemmeko me siellä vai emme. Twitter ei esimerkiksi tarjoa kunnon työkaluja estää dis­informaation levittämistä.”

Ajatteletko, että olisitte voineet tehdä jotain toisin?

”Jälkiviisaana mietin, että olemme laittaneet Twitteriin liikaa resursseja. Päätöksen lähteä sieltä olisi voinut tehdä jo aikaisemmin.”