Unicefin pääjohtaja: "Nälänhätä vaarantaa koko Itä-Afrikan paimentolaiskulttuurin"

Itä-Afrikka
Teksti
Hannu Pesonen
Anthony Lake

Itä-Afrikan kuivuuskatastrofista pahiten kärsivän Somalian nälänhätä ei hellitä, mutta auttajien on yhä vaikea tavoittaa uhreja. Kuinka moni on jo menehtynyt, YK:n lastenrahaston Unicefin pääjohtaja Anthony Lake?

”Kauhistuttava vastaus on, että emme tiedä. Muutama kuukausi sitten arvio oli useita kymmeniä tuhansia. Käsitykseni on, että satoja lapsia kuolee joka päivä. Mutta he kuolevat alueilla, jonne kamerat eivät pääse.”

Kansainväliset avunantajat vetoavat yhä kuukausien takaisiin lukuihin. Kertooko se, ettei niillä ole mitään otetta Somalian nälkäalueisiin?

”Ei ainakaan Unicefin osalta. Toimitamme 90 prosenttia Somalian hätäavusta ja olemme läsnä kaikilla nälänhätäalueilla. Se on mahdollista, koska olemme täysin epäpoliittisia, neuvottelemme tulostamme kaikkien paikallisten vallankäyttäjien kanssa ja toimimme laajojen paikallisverkostojen kautta. Niiden työntekijät, joiden joukossa on paljon naisia, ovat kaikki sankareita.”

Miten tilanne nälänhätäalueilla kehittyy?

”Pahemmaksi. Lyhyet sateet ovat alkaneet, mutta ovat yhä toistaiseksi hajanaisia. Vasta kevään pitkät sateet kertovat, miten vuoden tärkein satokausi onnistuu. Sitä ennen lapsia kuolee yhä enemmän. Mutta emme saa antaa sen lannistaa itseämme. Pelastamme kuitenkin tällä hetkellä enemmän ihmishenkiä Somaliassa ja Itä-Afrikassa kuin missään muualla.”

Nälänhätä osattiin ennustaa jo alkuvuodesta. Miksi varojenkeruu ja avustustoimet alkoivat vasta kuukausien kuluttua?

”Arviot tehtiin ennen kevään sateita, eikä sateiden laatua voi ennustaa etukäteen. On hyvin vaikeaa kerätä varoja teoreettisten arvioiden perusteella.”

Mitä uusia haasteita Itä-Afrikan nälkäkriisi asettaa avunantajille?

”Kun se on ohi, sekä Afrikan sarven että koko Sahelin alue jäävät äärimmäisen haavoittuvaan tilaan. Vaarassa ei ole pelkästään väestö vaan koko paimentolaiskulttuuri. Meidän on tarjottava heille mahdollisuus valita itse, säilyttävätkö nykyisen elämäntapansa – muistaen, etteivät puutetta kärsivät ole sääliä ja armopaloja vastaanottavia tahdottomia uhreja, vaan sitkeitä ja rohkeita taistelijoita selviytymiskamppailussaan.”

Olette toiminut Valkoisen talon ja Yhdysvaltain ulkomaanhallinnon avainpaikoilla viidellä eri vuosikymmenellä. Asiantuntemuksestanne ovat hyötyneet presidentit Kennedystä Nixoniin, Carterista ja Clintonista Obamaan. Unicefin johtoon tulitte toukokuussa 2010. Se tuntuu kovin erilaiselta toimintaympäristöltä. Miksi kiinnostuitte Unicefista?

”Vedin jo 1970-luvulla yksityistä vapaaehtoisten avustustyöntekijöiden järjestöä ja perehdyin silloin muun muassa Kenian kehityskysymyksiin. Se opetti minulle, mitä yhteisöt ruohonjuuritasolla todella tarvitsevat. Toimin 1990-luvulta alkaen Yhdysvaltain kansallisen Unicef-rahaston johtokunnassa. Ei tämä siis ollut uutta. Kun kuulin mahdollisuudesta, tartuin siihen oitis. Sanoin Obamalle, että pidän toki kalastamisesta, mutta Unicefista paljon enemmän.”

Jos kohtalo olisi ollut toisenlainen, pohtisitte näitä kysymyksiä nyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n pääjohtajan näkökulmasta. Olisiko CIA:n johtaminen tuottanut teille yhtä suurta tyydytystä kuin nykyinen tehtävänne?

”Nimitykseni esti aikanaan yksi ainoa senaattori. Jälkikäteen olen hänelle siitä äärimmäisen kiitollinen. Kun kuulen lasten nauravan vaikeissakin tilanteissa, se innostaa ja rohkaisee minua aina. Tämä on paras työ, mitä minulla on koskaan ollut. Piste.”

Kuva Kaisa Rautaheimo