Päivän kuvat: SK Libyassa - marttyyrien seinä on muistutus todellisuudesta

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Libya
Kuvat Jari Lindholm.

“Kävelin aamulla Bengasin oikeustalon ohi ja jäin katselemaan seinään liimattuja kuolleiden kuvia. Hymyilevä nuorimies. Kranaatin murskaama vanhus. Ja siinä, mykkien kasvojen ympäröimänä, yksinäinen röntgenkuva.”

Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jari Lindholm on reportaasimatkalla Libyassa. Kun olosuhteet ja yhteydet sallivat, hän päivittää kuvia ja tunnelmia blogiinsa.

Merkinnät voi lukea klikkaamalla tästä. Lindholmia voi seurata myös Twitterin välityksellä.

Marttyyrien seinästä Lindholm kirjoittaa näin:

Kuvassa oli rintakehä ja sen sisällä esine, jonka muodosta ei voinut erehtyä: konetuliaseen luoti. Viereisessä kuvassa makasi elottomana rintakehän omistaja: ehkä kahdeksanvuotias pikkutyttö.

Libyan kapinallisten pääkaupungista on sisällissodan rintamalle 160 kilometriä. Täällä voi melkein erehtyä luulemaan, ettei sotaa olekaan – että helmikuussa alkanut vallankumous on saavuttanut päämääränsä. Enää ei ole salaista poliisia, ei panssarivaunuja, ei edes parkkimaksuja. Aurinko paistaa aina, työajoista ei tarvitse pitää kiinni, ja Vapauden aukiolla jatkuu iltaisin kansanjuhla, jota luulisi vaihtoehtofestivaaliksi, ellei lavalla joku huutaisi kuolemaa Muammar Gaddafille.

Marttyyrien seinä on muistutus todellisuudesta. Vallankumous on vain komea nimi eloonjäämistaistelulle. Mittelö jatkuu veriseen loppuun. Kumpikaan osapuoli ei luovuta, ennen kuin toinen on murskattu – ei etsintäkuulutettu Gaddafi, jonka 40 vuotta sitten improvisoiman “massojen valtion” kuolinkouristuksesta sodassa on kyse, eikä oppositio, joka on haudannut liian monta sankarivainajaa voidakseen antaa anteeksi.

Libya

Kun palasin illalla ottamaan kuvan tytöstä ja hänen rintakehästään, seinä oli aidattu näkyvistä naisten juhla-alueen taakse. Popcorn tuoksui ja aukiolla miehet kumartuivat rukoukseen. Joku tuijotti toiveikkaana uutislähetystä, mutta tänäkään iltana siinä ei kerrottu diktaattorin kuolleen.