Päivän kuvat: Kengät lentävät, valtiomiehet väistävät - trendi on syntynyt?
Muntadhar al-Zeidin tyylinäyte vuodelta 2008. Kuva AP / Lehtikuva.
Mikä yhdistää muun muassa presidentti George W. Bushia, Kiinan ja Turkin pääministeriä sekä Kansainvälisen valuuttarahaston johtajaa? Heistä jokainen on ollut yleisöstä viskatun kengän kohteena.
Miksi juuri kenkä? Uutistoimisto AP:n mukaan kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö, jolle ei näy loppua.
Kengällä heittäminen näyttää olevan maailmanpolitiikan oma slapstick-komedia – surkuhupaisa kiukunpurkaus, jossa loukkaantuminen on melko epätodennäköistä. Silti ele kertoo enemmän kuin iskulauseet tai banderollit.
Kenties kuuluisin kengänheittäjä on Muntadhar al-Zeidi, joka tähtäsi kohti Yhdysvaltain presidentti George W. Bushia ja kutsui tätä koiraksi. Kyseessä oli lehdistötilaisuus Bagdadissa joulukuussa 2008.
Muutaman päivän ajan irakilainen toimittaja oli sekä julkkis että sankari lähes joka maailmankolkassa. Hän sai teostaan kolmen vuoden vankilatuomion, josta hän istui yhdeksän kuukautta.
Viime vuonna al-Zeidi lähti Irakista Sveitsiin ja perusti hyväntekeväisyysjärjestön. Sen jälkeen media on ollut hiljaa.
Perinne jatkuu
Intian sisäministeri P Chidabaramia kengällä vuonna 2009 viskannut mies oli myös toimittaja. Kuva AP.
Muntadhar al-Zeidin näyttämä esimerkki on sittemmin inspiroinut monia. Ensimmäinen seuraaja pääsi otsikoihin vain kolme päivää presidentti Bushiin kohdistuneen hutiheiton jälkeen.
Tuolloin New Yorkissa asuva Stephen Millies joutui pidätetyksi yritettyään heittää metron lipuntarkastajaa kengällä päähän. Syynä oli matkalipun hinnan nousu.
”Halusin paitsi matkia irakilaisen patriootin rohkeaa elettä, myös päästä samaan kastiin hänen kanssaan”, Millies kertoi jälkeen päin.
Muun muassa Intiassa useat poliitikot ovat joutuneet väistelemään ilmassa lentäviä kenkiä. Tuorein kohde on Kashmirin alueen pääministeri Omar Abdullah.
Pari viikkoa sitten pidetty itsenäisyyspäivän juhlaseremonia tarjosi Abdul Ahad Janille, entiselle poliisille tilaisuuden viskata jalkineensa kohti eturivissä seisonutta Abdullahia.
Heitto jäi hudiksi, mutta itse heittäjä sai siitä huolimatta lentävän lähdön.
Lähde AP


