Päivän kuva: Fossiililöytö Australiassa - muinaisen meripedon erikoiset silmät
Kuva Katrina Kenny / AFP / Lehtikuva.
Muinainen, kambrikaudella meressä elänyt anomalocaris on harvalle tuttu olento. Jopa metrin mittaiseksi kasvanutta anomalocarista pidetään yhtenä aikansa kookkaimmista vesipedoista, joka eli ravintoketjun huipulla.
Noin 500 miljoonaa vuotta sitten yksi tällainen peto kuoli ja hautautui merenpohjaan Australiassa, joka oli tuolloin osa Gondwanan jättimannerta. Miljoonien vuosien jälkeen fossiili päätyi tutkijoiden käsiin Kangaroo Islandilla.
Vanhasta kivettymästä paljastuivat olennon verkkosilmät, jotka olivat halkaisijaltaan kolmen sentin mittaiset. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tutkijat löysivät kokonaisen fossilisoituneen silmäparin, joka oli säilynyt lähes vahingoittumattomana.
Fossiililöydön avulla tutkijat ovat nyt selvittäneet, että anomalocariksen näkö oli varsin kehittynyt. Samalla saatiin myös lisää viitteitä siitä, että anomalocaris on yksi nykyisten niveljalkaisten esi-isistä.
Erikoista on se, että anomalocariksen silmissä oli 16 000 osasilmää eli putkimaista linssiä. Nykyeläimistä vain sudenkorennolla on silmissään enemmän linssejä kuin anomalocariksella – arviolta 30 000. Esimerkiksi tavallisella huonekärpäsellä on silmissään noin 3000 linssiä.
Lähde AFP.
