Päivän kuva: Formula saapuu Venäjälle

Bernie Ecclestone
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Mikhail Metzel / AP / Lehtikuva.

Arvatenkin oli kyse isoista, merkittävistä ja rahakkaista päätöksistä, kun Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja formulapomo Bernie Ecclestone nähtiin kuiskuttelemassa keskenään Mustan meren rannalla Sotšissa.

Neuvottelujen tuloksena oli sopimus, jonka mukaan formulakisoja ajetaan vastedes myös Venäjällä. Ensimmäiset kisat maineikkaassa lomailukohteessa on tarkoitus ajaa talviolympiakisojen jälkeen vuonna 2014. Sopimukseen sisältyy myös optio viidestä osakilpailusta kaudesta 2021 eteenpäin.

Sotšin radan rakennustyöt maksavat 200 miljoonaa dollaria. Lisäksi venäläiset maksavat Ecclestonelle 40 miljoonaa dollaria kaudesta kisan järjestelyoikeuksista.

Putin on jo pitkään pyrkinyt kohottamaan Venäjän profiilia suurten urheilutapahtumien järjestäjänä. Hänen tähtäimessään ovat muun muassa jalkapallon MM-kisat 2018.

Lähde: Bloomberg Business Week