Miksi Senkakun saarikiista sai kiinalaiset kaduille?

Japani
Teksti
Kirsi Kallio
Kiinalaiset mielenosoittajat marssivat Pekingissä Japanin suurlähetystön edessä 16. syyskuuta. Kuva Ng Han Guan / AP / Lehtikuva

Kymmenet tuhannet kiinalaiset osoittivat mieltään 15.-16. syyskuuta Japania vastaan eri puolilla Kiinaa. Osa mielenosoittajista tuhosi japanilaisten omaisuutta.

Riita maiden välillä kärjistyi noin viikko sitten, kun Japani ilmoitti ostaneensa Senkakun saariryhmän. Kiina tuomitsi kaupan laittomaksi ja lähetti kaksi partiovenettä saarten tuntumaan. Se on ilmoittanut pitävänsä tiukasti kiinni itsemääräämisoikeudestaan.

Kiinan virallisen uutistoimiston Xinhuan mukaan Kantonissa yli 10 000 kiinalaista on marssinut kaduilla viikonlopun aikana. Joukko kiinalaisia murtautui Japanin konsulaatin vieressä sijaitsevaan hotelliin rikkoen ikkunoita ja japanilaisen ravintolan.

Protestoijat ovat hyökänneet japanilaisiin kauppoihin ja tehtaisiin. Myös japanilaisia autoja ja lippuja on poltettu.

Kiinassa on ollut mielenosoituksia huhtikuusta lähtien, kun Tokion nationalistinen kuvernööri Shintaro Ishihara julkisti kaupunginhallituksen suunnitelman saarten ostamiseksi.

Vasta nyt on Kiinan kommunistinen puolue puuttunut väkivaltaisuuksiin. Shenzhenissä mellakkapoliisit käyttivät kyynelkaasua ja vesitykkejä mielenosoittajia vastaan. Pekingissä poliisit ovat suojelleet Japanin suurlähetystöä kiinalaisten heittämiltä pulloilta, banaaneilta, tomaateilta ja kananmunilta.

Japani tuomitsee väkivaltaisuudet. Pääministeri Yoshihiko Nodan mukaan ne uhkaavat japanilaisten turvallisuutta ja japanilaisten kaupan harjoittamiseen tarvittavaa omaisuutta. Noda toivoo, että asioista neuvoteltaisiin.

Japani on jo aiemmin ilmoittanut toivovansa, ettei kriisi vaikuttaisi maiden kauppasuhteisiin.

Kiinalaiset protestoivat Japanin saarikauppaa voimakkain, isänmaallisin tuntein. Suvereniteetin loukkausta on pidetty ”räikeänä”. Myös Taiwan, jota lähinnä saaret sijaitsevat ja joka myös haluaa saaret itselleen, paheksuu Japania voimakkaasti.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Mikael Mattlinin mukaan saarikiista aiheuttaa aivan tavallisillekin kiinalaisille ”voimakkaita tuntemuksia”. Viranomaiset kuitenkin sallivat tietyissä rajoissa Japanin vastaisia mielenosoituksia, sillä ”ihmisten pitää myös saada päästää höyryjä ulos”.

Tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista sanoo, että vaikka japanilaisvastaiset mielenilmaukset Kiinassa tuskin ovat Kiinan hallituksen masinoimia, hallituksen pitää katsoa peiliin. Kun kiinalaiset tuhoavat japanilaisvalmisteista omaisuutta, osavastuu tapahtumista kuuluu valtiolle, joka on vuosikymmenet harjoittanut Japanin vastaista propagandaa. Muun muassa isänmaallisuutta korostanut kouluopetus on muokannut kiinalaisten mieliä Japanin vastaisuuteen.

Senkakun kaksi lippua

Asuttamaton Senkaku, kiinaksi Diaoya, sijaitsee tärkeillä laivareiteillä. Saaret kiinnostavat, sillä lähistöltä uskotaan löytyvän öljy- ja maakaasuesiintymiä. Japani on tutkinut myös alueen kalastusmahdollisuudet.

Saariryhmä oli Japanin hallinnassa vuodesta 1895 toiseen maailmansotaan, jonka jälkeen saarten hallinta siirtyi Yhdysvalloille. Yhdysvallat luki Senkaku-saaret osaksi Ryukyu-saaria.

Saarten omistuskiista nousi esille 1970-luvulla. Kun Yhdysvallat vuonna 1972 luovutti Ryukyu-saarten hallinnan takaisin Japanille, Japani katsoi palautuksen koskevan myös Senkakua.

Kiinan mukaan Senkaku-saaret eivät kuitenkaan koskaan ole olleet osa Ryukyu-saaria, eivätkä ne ole myöskään koskaan kuuluneet Japanille.

Molempien maiden aktivisteja on uinut saarille pystyttämään lippujaan.

Toisen maailmansodan traumat

Konfliktin taustalla kummittelevat toisen maailmansodan traumat, joista osa on edelleen käsittelemättä. Kiinalaiset ovat loukkaantuneet siitä, että Japani on suhtautunut välinpitämättömästi sodan kiinalaisia uhreja kohtaan.

Sodan arvet ovat hirvittävät. Pelkästään Nanjingin verilöylyssä 1937 japanilaiset sotilaat tappoivat arviolta 300 000 kiinalaista ja raiskasivat 20 000 naista. Jopa lapsia raiskattiin.

Historialliset tapahtumat rasittivat Kiinan ja Japanin naapuruussuhteita edellisen kerran vuonna 2005, jolloin Kiinassa oli laajoja Japanin vastaisia mielenosoituksia. Tuolloin kiinalaiset ärtyivät Japanin pääministerin Koizumi Junichiron epäkunnioittavaan suhtautumiseen toisen maailmansodan kiinalaisia uhreja kohtaan.

Japani on vastannut pahoitelleensa riittävästi. Japania on kuitenkin kritisoinut myös äskettäin Kiinassa vieraillut Hillary Clinton, joka tuomitsi kiinalaisten sodanaikaisten ”lohtunaisten” käytön japanilaisten harjoittamaksi seksiorjuudeksi.

”Japani ei ole Saksan tapaan käynyt perusteellisesti läpi historiallista menneisyyttään”, sanoo Mattlin.

Jännitteiset naapuruussuhteet

Saarikiistan vuoksi Kiinan ja Japanin suhteissa tuulee, mutta julkisuudessa väläytettyyn sodan uhkaan ei Jyrki Kallio usko.

Japanin ja Kiinan taloussuhteet ovat tiiviit ja läheiset. Saarikiista heijastaa Kiinan ja Japanin suhteita tyypillisimmillään: ”Kahden vanhan ja vahvan kulttuurin yhteentörmäykset toistuvat säännöllisesti. Yleensä kiistat jäävät vähitellen esimerkiksi yhteisten taloudellisten intressien varjoon”, sanoo aasialaista retoriikkaa tutkinut Tiina Airaksinen Helsingin yliopistosta.

Rajakiistat Itä- ja Etelä-Kiinan merellä ovat yleisiä, ja Senkaku on osa laajempaa rajakiistojen sarjaa, jossa Aasian maat ottavat mittaa toisistaan.

Rajakiistoja on käyty muun muassa Filippiinien ja Vietnamin välillä. Kiinalla oli rajakiistoja runsaasti 20-30 vuotta sitten. Japanin ja Venäjän kiistana ovat olleet Kurillien saaret.

Valtion itsemääräämisoikeuteen liittyvät kiistat ovat Aasiassa paljon vaikeampia kuin Euroopassa. Jyrki Kallion mukaan esimerkiksi Kiinassa kansallisvaltion rakentaminen on yhä kesken, ja siksi valtion rajoihin liittyvät kysymykset ovat hyvin arkoja. Kiina ei voi antaa periksi vanhalle periviholliselleen Japanille, eivätkä periksi voi antaa myöskään japanilaiset nationalistit.

Yhteentörmäyksiä on siis luvassa jatkossakin, mutta tähän mennessä sekä Kiinan että Japanin hallitukset ovat ymmärtäneet, että maantieteelle ei voi mitään ja yhteistyön on kaikesta huolimatta jatkuttava.

Lähteet: Guardian, New York Times, HS