Kööpenhaminan ilmastokokous: Tästä syystä tuloksista oli ristiriitaisia tietoja
Presidentti Barack Obama kertoi vaikeista neuvotteluista Kööpenhaminassa perjantaina 18. joulukuuta. Kuva Susan Walsh / AP / Lehtikuva.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen viime päiviksi odotettiin kahden suuren, eli maailman suurimpien saastuttajien, Yhdysvaltain ja Kiinan, välistä kädenvääntöä (SK 51-52/2009). Sellainen toteutuikin, mutta eri tavalla kuin oli odotettu. USA ja Kiina joutuivat lopulta tavallaan samalle puolelle monia muita vastaan.
Presidentti Barack Obaman saavuttua paikalle häneltä odotettiin suorastaan messiaanista aloitetta, joka laukaisisi virkamiesneuvotteluissa lukkiutuneen tilanteen. Aloitetta ei kuitenkaan tullut, koska Obamalla ei ollut siihen vielä lopullista – eli senaatin – siunausta kotijoukoiltaan. Tämä ensi pettymys käynnisti kokouksen loppusuoran, joka ylitti odotetusti määräajat. Se ei sinänsä ollut yllätys, mutta jatkon poukkoilu oli. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomessakin uutiset vaihtuivat ainakin pari kolme kertaa syvästä pettymyksestä riemunkiljahduksiin ja takaisin.
Paikalla olleista monet olivat sitä mieltä, että suuri osa kaaoksesta menee Obaman piikkiin – tai yleensä Yhdysvaltojen. Presidentti yritti mahdollisesti hyvinkin jaloin päämäärin pelastaa sen mitä pelastettavissa oli, ja kutsui yöllä koolle ”työvaliokunnan”, johon keskeisimpinä kuuluivat Yhdysvallat sekä suuret kehittyvät maat Kiina, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka. Juuri niiden välillähän kieltämättä olikin paljon puhumista ja sopimista, ja tunnetusti pieni porukka on yleensä tehokkaampi kuin suuri.
Obaman ryhmä ilmeisesti etenikin työssään, ja tästä johtui myös ping-pong-uutisointi: kun jokin sopu oli löydetty, sitä lähdettiin kehumaan julkisuuteen. Tiettävästi Kiina suostui ”järkevän tasoisiin” myönnytyksiin päästömäärissä, ja Yhdysvallat onnistui säilyttämään peruslinjansa.
Obaman kokoukselta kuitenkin unohtui, että paikalla oli muitakin – noin 170 maata, jotka eivät olleet mukana pienryhmässä. Ei siellä ollut edes EU, joskin sen tukeen voitiin luottaa ja jälkikäteen se tulikin pitkin hampain. Sen sijaan ”suuressa salissa” alkoi ponnahdella pieniä kehitysmaita yksi toisensa jälkeen ilmoittamaan, että emme me ole mitään tällaista sopineet, emme ole olleet mukana edes neuvottelemassa. Kärkevimpiä tässä joukossa kuuluvat olleen tutut yleisänkyrät, kuten Kuuba, Venezuela ja Bolivia.
Sotku oli lopullisesti valmis. Kööpenhaminasta ”merkittiin tiedoksi” epämääräinen paperi, jossa ei luvata paljonkaan siitä mitä toivottiin, ei ehkä edes kaikkea sitä mistä oli jo jossain välissä päästy sovintoon. Pöytäkirja ei ole yksimielinen, ja Obaman ryhmän saavutukset merkittiin sen liitteeksi, johon on erikseen merkitty, mitkä maat ovat liitteen takana.
Hei hulinaa!
Kööpenhaminan kaaos johtui myös isäntien epäonnistumisesta: ensinnäkin tuntui kovin toiveikkaalta tanskalaismatematiikalta, että 15 000 hengen Bella Centeriin oli akkreditoitu 46 000 osallistujaa. Tulos näkyi tuntikausien jonoina vain kyynelkaasupäästöjen lämmittämässä ilmastossa kokouspaikan ihan pihalla.
Kiitosta ei juuri saanut myöskään Tanskan pääministeri Lars Lökke Rasmussen, joka ryhtyi kokouksen ”oikean tasoiseksi” puheenjohtajaksi ympäristöministeri Connie Hedegaardin tilalle, kun valtionpäämiehiä alkoi saapua paikalle. Rasmussen ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään 193 maan kokousta hallinnassa. ”Täällä on liikaa johtajia tai liian vähän johtoa”, arvioi presidentti Tarja Halonen Ylen haastattelussa – ja luultavasti oli oikeassa molemmissa arvioissaan.
Lue kaikki SK:n jutut Kööpenhaminan ilmastokokouksesta.