Israel raivosi, mutta Airbnb pysyi tiukkana: loma-asuntojen välitys miehitettyjen palestiinalaisalueiden siirtokuntiin on loppu
Israel on koventanut miehityspolitiikkaansa viime vuosina. Uusia siirtokuntia perustetaan yhä.
Israelin matkailuministeri Yariv Levin julkaisi joulun alla voitonriemuisen Facebook-päivityksen. Kyse oli Airbnb:stä, maailmanlaajuisesta yksityisasuntojen vuokravälityspalvelusta.
Yhtiö oli ilmottanut marraskuussa 2018 lopettavansa loma-asuntojen ja -huoneistojen välityksen israelilaissiirtokuntiin, jotka on perustettu Israelin miehittämille palestiinalaisalueille Jordanjoen länsirannalla.
Nyt Airbnb oli pyöränyt päätöksensä, Levin ilakoi.
Ilo jäi lyhytaikaiseksi. Airbnb vastasi välittömästi, ettei väite pidä paikkaansa.
Yhtiö perusteli päätöstään sillä, että nykyisin palestiinalaisalueet laillisesti omistavat palestiinalaiset ovat käytännössä ainoita, jotka eivät voi vuokrata siirtokunnissa sijaitsevia asuntoja. Eivät, vaikka he omistaisivat tontin, jolle asunnot on rakennettu.
”Monet kansainvälisen yhteisön jäsenet ovat sitä mieltä, että yritysten ei pidä toimia Länsirannalla. Yritysten ei pitäisi hyötyä maista, joilta niiden omistajat on häädetty”, Airbnb toteaa.
Airbnbn päätös koskee noin kahtasataa sen sivuilla esiteltävää vuokrakohdetta. Se on mitätön osuus noin neljästä miljoonasta kohteesta, joita Airbnb on tänä vuonna välittänyt sivuillaan.
Päätöksen aiheuttama mainehaitta on kuitenkin suuri, sillä kyseessä on yksi alansa suurimmista yrityksistä, joka toimii yli 190 etkä maassa.
Airbnb kiirehti korostamaan, ettei se ole siirtynyt palestiinalaishallinnon puolelle Israelia vastaan.
Se myös ilmoitti vastustavansa maailmanlaajuista BDS-liikettä, joka kannustaa yrityselämää ja kuluttajia boikotoimaan palestiinalaisalueille perustettujen israelilaissiirtokuntien tuotteita ja välttämään investointeja niiden perustamiin yrityksiin.
Silti Israelin hallituksen ja siirtokuntien vastareaktiot olivat raivokkaita. Israelin hallitus nimitti Airbnbn tekoa ”häpeälliseksi” ja ilmoitti ryhtyvänsä oikeustoimiin yhtiötä vastaan.
Se väittää Airbnbn syrjivän päätöksellään juutalaisia ja israelilaisia, koska verkkosivusto ei estä asuntovuokrausta esimerkiksi Turkin miehittämällä Kyproksella tai Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa.
Siirtokuntien palkkaama israelilainen lakiasiaintoimisto puolestaan syyttää Airbnb:tä ”vakavasta ja törkeästä syrjinnästä ja antisemitismistä” ja vaatii asiakkailleen korvauksia tulonmenetyksistä.
Airbnbtä vastaan on nostettu ryhmäkanne myös yhtiön kotimaassa Yhdysvalloissa. Kanteen takana on kahdeksantoista amerikkalaista, joista valtaosalla on Israelin ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisuus.
Heidän mukaansa Airbnb rikkoo Yhdysvaltain asumislakeja, jotka kieltävät syrjinnän uskonnollisin perustein.
Kantajat vaativat, että oikeus kieltää ”juutalaisiin ja israelilaisiin kohdistuvan syrjinnän” ja haluavat hekin korvauksia.
Siirtokuntalaiset ovat myös perustaneet oman loma-asuntojen välityssivustonsa OlehStayn. Sivusto kertoo ottavansa vastaan ”kaikki vuokratarjoukset kaikkialta Israelista” ja lupaa uhmakkaasti: olemme täällä jäädäksemme.
Ofran siirtokunta on myös Israelin oman lain näkökulmasta laiton.
Israelin hallituksen ja siirtokuntalaisten kritiikki näyttäytyy lähes irvokkaana, kun tutustuu ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin ja Israelin miehityspolitiikkaa tarkkailevan kansalaisjärjestö Kerem Navotin tuoreeseen raporttiin siirtokuntien vuokra-asunnoista.
Raportin mukaan siirtokuntien vuokra-asunnot ovat ”maailman ainoa esimerkki tilanteesta, jossa asuntojen omistajilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syrjiä asiakkaitaan kansallisen tai rodullisen alkuperänsä vuoksi.”
Raportti nostaa yhdeksi esimerkiksi matkailijoille tarjottavan huoneiston, joka sijaitsee Ramallahista koilliseen sijaitsevassa Ofran siirtokunnassa.
Israelin miehityshallinnon mukaan huoneisto kuuluu läheisessä Ein Yabroudin kylässä asuvan Awni Shaaebin perheelle.
Israelilaissiirtokuntalaiset valtasivat perheen maat perustaessaan Ofran vuonna 1975. Miehityshallinto kielsi alkuperäisten asukkaiden pääsyn alueelle.
Huoneisto jota nyt tarjotaan vuokralle, on ilmakuvien mukaan rakennettu vuonna 2006-2007.
Palestiinalaisomistaja ei nykyään voi edes käydä maillaan, koska hänellä on palestiinalainen henkilöllisyystodistus.
”Jo maideni miehitys on laitonta. Mutta että joku rakentaa mailleni, vuokraa niitä edelleen ja kerää siitä voitot, on jo todellinen vääryys”, hän tiivistää tilanteen Human Rights Watchin tutkijoille.
Edes sillä ei ole vaikutusta, että Ofran siirtokunta on myös Israelin oman lain näkökulmasta laiton.
Matkailijoiden kannalta taas on ongelmallista se, että siirtokuntalaiset eivät yleensä koskaan ilmoita vuokrattavien asuntojensa sijaitsevan palestiinalaisalueilla.
”Vierailija, joka kuvittelee vuokraavansa lomahuoneiston Israelista saattaakin siis huomata lomailevansa laittomassa siirtokunnassa Länsirannalla”, Kerem Navotin johtaja Dror Etkes sanoo.
Israel on ylläpitänyt jyrkkää miehityshallintoa Länsirannan palestiinalaisalueilla siitä lähtien, kun se valtasi ne ja Jerusalemin itäosat Jordanialta niin sanotussa kuuden päivän sodassa vuonna 1967.
Miehityshallinto käyttää suoraa määräysvaltaa 60 prosentilla Länsirannalla sijaitsevista maa-alueista. Näillä alueilla se on jakanut 99,75 prosenttia valtion maista israelilaisten käyttöön ja mitättömät 0,25 prosenttia palestiinalaisille.
Miehityshallinto päättää viime kädessä asioista niilläkin alueilla, joilla palestiinalaishallinnolla on muodollisesti itsehallinnollinen asema.
YK ja kansainvälinen yhteisö ovat pitäneet miehitystä alusta alkaen laittomana.
Miehityshallinnon aikana Israel on kannustanut kansalaisiaan perustamaan Länsirannalle siirtokuntia, jotka on yleensä rakennettu palestiinalaisilta pakkolunastetuille tai suoraan anastetuille maille.
Alueiden valtaaminen jatkuu yhä. Tuore esimerkki saatiin jouluaaton vastaisena yönä.
Tuolloin israelilaiset alkoivat laittomasti rakentaa uutta siirtokuntaa Jeesuksen syntymäpaikan Betlehemin länsipuolella sijaitsevan Battirin palestiinalaiskylän maille. Viikkoa aiemmin he olivat raivanneet sinne tien – myöskin laittomasti.
Kyläläiset vaativat Israelin armeijaa ja poliisia häätämään laittomat rakentajat ja purkamaan heidän yön aikana pystyttämänsä perustukset.
Miehityshallinto keskeytti rakentamisen, muttei purkanut mitään, vaan julisti rakennuspaikan suljetuksi sotilasalueeksi.
Israelilaisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyseessä on vakiintunut toimintatapa.
Maa vallataan ensin laittomasti. Jos ja kun palestiinalaiset protestoivat, armeija puuttuu tilanteeseen, keskeyttää rakennustyöt tilapäisesti mutta estää myös palestiinalaisten pääsyn alueelleen vedoten tilanteen kiistanalaisuuteen.
Kun takavarikko on jatkunut aikansa, miehityshallinto ja Israelin maankäyttöviranomaiset yleensä lopulta laillistavat siirtokuntalaisten tekemän maanryöstön.
Siirtokunnissa vallitsee käytännössä jyrkkä rotuerottelu.
Länsirannan ja Itä-Jerusalemin yli 150 siirtokunnassa ja sadassa ”väliaikaisessa” yhteisössä asuu nykyisin lähes 600 000 israelilaissiirtolaista kolmen miljoonan palestiinalaisen keskellä.
Siirtokunnat ovat suljettuja, vahvasti aseistettuja ja yleensä Israelin armeijan ja miehityshallinnon suojelemia. Suuri osa niistä on poliittisesti ja uskonnollisesti jyrkkien ääriyhteisöjen perustamia ja johtamia.
Ääriyhteisöjen tavoitteena on vallata ”historiallisen oikeuden” nimissä palestiinalaisilta kaikki maa-alueet Länsirannalla, jota ne kutsuvat Juudeaksi ja Samariaksi.
Siirtokunnissa vallitsee käytännössä jyrkkä rotuerottelu, sillä ne ovat läpikotaisin juutalaisia. Laillisesti alueet yhä omistavat palestiinalaiset on häädetty siirtokuntien alueilta, eikä heillä ole niille mitään asiaa.
Vain siirtokuntalaisten palveluksessa olevat palestiinalaistyöntekijät pääsevät alueille erikoisluvilla.
Vuonna 2018 Israelin hallitus antoi rakennusluvan kaikkiaan 5 618 uudelle asunnolle Länsirannan israelilaissiirtokunnissa. Niistä 83 prosenttia eli 4 673 sijaitsee eristetyissä siirtokunnissa, jotka ovat vastoin Israelin ja palestiinalaisten välisen rauhansuunnitelman ns. kahden valtion mallissa hahmoteltuja periaatteita.
Siirtokunnat ovat suurin este Israelin ja palestiinalaisten välisen rauhanhankkeen etenemiselle.
Laki laillistaa sekä tähänastiset että tulevat luvattomat maanvaltaukset, israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt arvioivat.
Israel on jyrkentänyt miehityspolitiikkaansa voimakkaasti parin viime vuoden aikana. Pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus on saanut politiikalleen näkyvää tukea Yhdysvalloilta presidentti Donald Trump astuttua virkaansa vuoden 2017 alussa.
Helmikuussa 2017 Israelin parlamentti hyväksyi lain, joka antaa valtiolle käytännössä rajattoman oikeuden pakkolunastaa yksityisiä palestiinalaismaita Länsirannalla.
Uusi laki virallisti 50 ”väliaikaista” siirtokuntaa, jotka ovat Israelinkin mielestä asettuneet laittomasti kymmenien tuhansien palestiinalaisten laidun- ja asuinmaille.
Laki ei tehnyt valtaajista maiden omistajia, mutta sallii heidän jäädä valtaamilleen alueilla ja estää palestiinalaisia omistajia vaatimasta niitä takaisin. Toisin sanoen laki laillistaa sekä tähänastiset että tulevat luvattomat maanvaltaukset, israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt arvioivat.
Heinäkuussa 2018 hyväksytty kansallisvaltiolaki puolestaan muuttaa Israelin virallisesti valtioksi, joka suosii juutalaisia muiden etnisten ryhmien kustannuksella.
Perustuslaintasoinen laki säätää, että oikeus käyttää kansallista itsemääräämisoikeutta Israelin valtiossa kuuluu juutalaisille, joita maan vajaasta 9 miljoonasta asukkaasta on noin 75 prosenttia. Tärkeimmän vähemmistön arabien osuus on 21 prosenttia.
Laki ei määrittele vähemmistöjen asemaa eikä oikeuksia ja siitä jätettiin pois opposition vaatima takuu kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Se myös kumoaa arabiankielen aseman Israelin toisena virallisena kielenä ja jättää sille epäselvän ”erityisaseman.”
Siten se laajentaa miehitettyjen palestiinalaisalueiden asukkaisiin kohdistetun oikeudellisen syrjinnän myös maan omiin arabi- ja druusikansalaisiin.
Kansallisvaltiolaki takaa myös, että Länsirannan palestiinalaiset eivät saa tasaveroisia kansalaisoikeuksia, vaikka Israel joskus liittäisikin alueen valtioonsa.
Käytännössä tällainen politiikka tarkoittaa, ettei Netanjahun hallinnolla ole käytännössä minkäänlaista tarkoitusta edistää rauhanhanketta, vaan hän haluaa uhrata sen keräämällä lisää tukea hallitukselleen äärijuutalaisilta äänestäjiltä.