Isis: Näin kurkunleikkaajajengistä kasvoi maailman pelätyin terroristijärjestö

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Amerikkalaishävittäjät nousivat lentotukialukselta aamunkoitteessa 8. elokuuta ja suunnistivat Persianlahdelta pohjoiseen.

Tehtävä oli synkkä: ensimmäinen Yhdysvaltojen toteuttama hyökkäystoimi Irakissa sen jälkeen, kun presidentti Barack Obama julisti sodan päättyneeksi vuonna 2011.

F-18-koneet lensivät yli Basran ja Bagdadin. Taakse jäi öljykaupunki Kirkuk – raskas paikka amerikkalaisjoukoille kahdeksan vuotta kestäneen ”Operaatio Irakin Vapauden” aikana.

Pian alhaalla maantien varressa näkyi hävittäjien kohde: kuormurikolonna, kranaatinheitinasema ja tykki, joka ampui kohti 30 kilometrin päässä sijaitsevaa Irakin kurdien pääkaupunkia Arbilia.

Amerikkalaiskoneet pudottivat lastinsa. Laserohjatut pommit iskivät maaliin.

Hetki oli historiallinen, vaikka lentäjät sitä tuskin ehtivät ajatella: ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin Yhdysvallat joutui käyttämään ilma-asettaan tuhotakseen omaa sotakalustoaan.

 

Amerikkalaisten paluu Irakiin sinetöitiin 11 vuotta sitten samalla hetkellä, kun presidentti George W. Bush käynnisti sodan Saddam Husseinin hallintoa vastaan.

Mutta ilman Syyriaa, öljyä ja sunnilaisen islamin kriisiä paluu tuskin olisi tapahtunut näin näyttävästi.

Elokuun ilma-iskujen kohde, ääri-islamilainen Isis-järjestö – ”Irakin ja Syyrian islamilainen valtio” – syntyi Irakin sodasta, mutta Yhdysvallat ei ollut sen ainoa kätilö.

Saddamin kukistuttua huhtikuussa 2003 Bushin lähettiläät ryhtyivät jälleenrakentamaan Irakia mieleisekseen. Sisällissodan siemenet kylvettiin puolivahingossa, kun Irakin armeija hajotettiin ja pätevimmät sunniupseerit hävisivät varjoihin suunnittelemaan katkerina kostoa. Saddamin vainoama šiiaenemmistö nousi valtaan, ja sunnien närää lisäsi miehityshallinnon julistama virkakielto diktaattorin Baath-puolueen entisille jäsenille.

Sunnien kapinan ja sen sytyttämän sunnien ja šiiojen sodan viheliäisimpiä ilmiöitä oli jordanialaisen pikkurikollisen Abu Musab al-Zarqawin perustama terroristijärjestö, joka pommi-iskuilla ansaitsi Osama bin Ladenilta luvan käyttää nimeä ”Irakin al-Qaida”.

Amerikkalaiset tappoivat Zarqawin vuonna 2006, mutta järjestö jatkoi toimintaansa ”Irakin islamilaisena valtiona”, kunnes siviileihin kohdistunut häikäilemätön väkivalta sai sunnit kääntymään fundamentalisteja vastaan.

Vuoteen 2008 mennessä ydinryhmä oli tuhottu tai pakosalla. Järjestö oli muuttunut Yhdysvalloille niin merkityksettömäksi, että sen egyptiläisestä johtajasta Abu Ayyub al-Masrista luvattu palkkio pieneni viidestä miljoonasta dollarista sataantuhanteen.

Silti jotain jäi itämään, ja amerikkalaisjoukkojen ryhtyessä vetäytymään vuonna 2009 järjestössä oli vielä virtaa aloittamaan terrori-iskut uudelleen.

Uusi, entistä väkevämpi voimanlähde löytyi naapurimaasta Syyriasta, jonka sisällissotaan Irakin islamilainen valtio soluttautui. Julman ja kurinalaisen järjestön joukot lohkoivat ulkomaisten vapaaehtoisten tuella itselleen laajoja alueita Pohjois- ja Itä-Syyrian öljyalueilta, missä maltillisemmat kapinallisryhmät kukistuivat nopeasti.

Järjestön paluu Irakiin laajentuneena ”Irakin ja Syyrian islamilaisena valtiona” oli voitokas. Viime talvena kaatuivat Anbarin sunnimaakunnan tärkeimmät kaupungit Falluja ja Ramadi. Kesäkuussa Isisin musta lippu nousi salkoon Saddam Husseinin kotikaupungissa Tikritissä ja kolmen miljoonan asukkaan Mosulissa.

Juuri sieltä, pakoon pötkineen Irakin armeijan asevarastoista, järjestö sai haltuunsa amerikkalaista sotakalustoa – kuormureita, tykistöä ja panssaroituja Humvee-ajoneuvoja – jota lentotukialus George H.W. Bushilta nousseet hävittäjät 8. elokuuta syöksyivät tuhoamaan.

 

Tämä ei kuitenkaan ole Isisin nousun koko tarina. Ulkomaailmalle kummajaisena näyttäytyvä järjestö ei olisi kasvanut nykyiseen mittaansa ilman paikallista ja kansainvälistä tukea.

Keskeisiä kumppaneita Isisin valloitusretkellä ovat olleet Länsi-Irakin sunnit, jotka ovat kokeneet kovia amerikkalaisten valtaan nostaman pääministerin Nuri al-Malikinšiialaisessa Irakissa.

Puhe ”Isisin valtaamista alueista” onkin hieman harhaanjohtavaa: pienehkö jihadistiarmeija ei pystyisi hallitsemaan Fallujaa tai Mosulia ilman sivustatukea paikallisilta sunnišeikeiltä ja vanhemmilta kapinallisryhmiltä, joita johtavat entiset Saddamin upseerit ja diktaattorin perintöä vaalivat uusbaathilaiset.

Vallanvaihto Bagdadissa ei kuitenkaan yksin ratkaise ongelmaa. Kysymys on koko Lähi-idän sunnimuslimien identiteettikriisistä, sanoo Abu Dhabissa toimivan Delma-instituutin tutkija, syyrialainen Hassan Hassan.

”Tällä alueella, Iranista Punaisellemerelle ja Jemenistä Libanoniin, sunnit kokevat joutuneensa šiialaisen vähemmistön jyräämiksi. Šiiat todella ovat liikkeellä: he hallitsevat Syyriaa, Irakia ja Irania, ovat vahvoja Libanonissa ja nousemassa merkittäväksi voimaksi Jemenissä. Sunnit kokevat, ettei kukaan puolusta heitä.”

Epätoivoisessa tilanteessa Isis täyttää tyhjiön, Hassan sanoo.

”Järjestöä tuetaan melko laajasti, joskaan sen lopullista voittoa ei välttämättä toivota. Joidenkin mielestä se on ainoa toimija, joka pystyy satuttamaan sunnien vihollisia.”

Kamppailu vetää puoleensa sunneja kaikkialta maailmasta. EU-passit ovat yleisiä: Isisin joukoissa Syyriassa taistelee eurooppalaisten turvallisuusviranomaisten mukaan ainakin 500 brittiä, 700 ranskalaista ja 500 belgialaista. Suomesta on Syyriaan matkustanut noin 40 ihmistä, suojelupoliisi arvioi kesäkuussa.

Kun Isis elokuun puolivälissä surmasi amerikkalaistoimittaja James Foleyn yritettyään sitä ennen kiristää Yhdysvalloilta miljoonien dollarien lunnaat, YouTube-videolla esiintynyt naamioitunut pyöveli puhui englantia Itä-Lontoon korostuksella.

Entisten panttivankien mukaan mies on yksi kolmesta brittijihadistista, joille siepatut ovat antaneet lempinimen ”Beatlesit”.

 

Isisillä on nyt kaikki, mistä alkuperäinen al-Qaida ja sen ihailijat aina unelmoivat: oma valtio eli kalifaatti, Irakin sodan peruja oleva erinomainen virkakoneisto, riittävästi rahaa pyörittää hallitsemillaan alueilla peruspalveluita sekä muukalaislegioonaa muistuttava, raskaasti aseistettu ja taktisesti ylivertainen armeija.

Pikkukonnan kurkunleikkaajajengistä on siis kasvanut valtiollinen toimija, joka muistuttaa enemmän 1990-luvun lopun Afganistanin taleban-hallintoa kuin terroristijärjestöä.

Isis on myös kiistatta vakavin uhka länsimaiden turvallisuudelle sitten al-Qaidan kulta-aikojen. Silti sen etenemistä seurattiin lännessä kolme vuotta toimettomina.

Yksi selitys on se, että Yhdysvalloilla on tapana herätä vasta kun verenvuodatus saa tarpeeksi tv-julkisuutta. Pohjois-Irakin jesidivähemmistön joukkopako Sinjarin kaupungista elokuun alussa oli juuri sellainen show.

Toisen selityksen mukaan Washingtonissa havahduttiin tajuamaan Isisin voima, kun jihadistit lähestyivät Irakin autonomisen kurdialueen rajoja. Lähi-idän länsimielisimmäksi kansaksi kutsutuilla kurdeilla on kehnot aseet mutta pitkä kokemus sissisodasta, ja he ovat olleet Isisille toistaiseksi ainoa tasaväkinen vastustaja.

”Kurdialue on suvaitsevainen muita lahkoja ja uskontoja kohtaan tavalla, jonka haluaisimme yleistyvän”, Obama selitti New York Times -lehden haastattelussa. ”Niinpä meistä on tärkeää suojella sitä.”

Ja sitten on tietenkin öljy.

Arbil, jonka portteja F-18-hävittäjät sukelsivat suojelemaan, on ulkomaalaisia kuhiseva villin lännen kaupunki, jossa sellaiset amerikkalaiset öljy- ja kaasujätit kuin ExxonMobil ja Chevron ovat toimineet vuosia rahakkailla sopimuksilla.

Eivätkä amerikkalaiset ole ainoita: Arbilin kuvernementin julkaisemalta 41:n Kurdistanissa toimivan öljy-yhtiön listalta löytyvät muun muassa ranskalainen Total, norjalainen DNO ja venäläinen Gazprom.

Ja luonnollisesti öljy kelpaisi myös Isisille.

”Öljyjättien mukana ovat tulleet ne tavalliset urakoitsijat, öljykenttien palveluyhtiöt, kirjanpitäjät ja rakennusfirmat, ja taloudellisen ravintoketjun hännänhuippuna kaikenlaiset voittoa etsivät pienyrittäjät”, kirjoitti veteraanitoimittaja Steve Coll New Yorker -lehdessä. ”Suojellessaan Arbilia Obama käytännössä suojelee julistamatonta kurdilaista öljyvaltiota.”

Ongelmana on, että juuri kurdit ovat yksi syyllinen Irakin vaivoihin. Mitä enemmän he öljyllään rikastuvat, sitä kauemmaksi he karkaavat muusta Irakista. Ja mitä pahemmin Irak natisee liitoksissaan, sitä vahvemmaksi käy äärijärjestöjen jalansija.

”Tulevina viikkoina amerikkalaiset lentäjät puolustavat ilmasta käsin pääkaupunkia, jonka kasvava itsenäisyys ja vauraus ovat johtaneet Irakin saumojen purkautumiseen”, Coll kirjoitti.

”Samaan aikaan Bagdadissa amerikkalaiset diplomaatit yrittävät sinisilmäisesti kursia maata kokoon.”