Gerhard Schröder: Entisestä liittokanslerista tuli Tsaarin kuriiri
Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on luonut uuden menestyksekkään uran yritysten lobbaajana – mutta myös maksanut siitä maineellaan.
Gerhard Schröder on ollut tuttu näky venäläisen Gazpromin pääkonttorissa jo vuodesta 2005 asti. Kuva Alexander Zemilianichenko / AP / Lehtikuva
Vain pari viikkoa häviämiensä vaalien jälkeen joulukuussa 2005 Gerhard Schröder hyväksyi Vladimir Putinin tarjouksen ryhtyä neuvonantajaksi Itämeren kaasuputkihankkeeseen. Tätä pidettiin arveluttavana, koska Schröder oli pedannut hanketta jo liittokanslerina. Ylipäätään isännän vaihtoa pidettiin liian nopeana.
Schröder oli ehtinyt kehua uutta ystäväänsä Putinia luonnehdinnalla, joka huvitti mutta myös tyrmistytti saksalaista mediaa: tämä olisi ”suurennuslasillakin tarkasteltuna täydellinen demokraatti”. Eikä kanta ole muuttunut.
Schröder on Nord Stream -hankkeen ohella puolustanut Venäjää kaikilla rintamilla. Vastaavasti läksytyksen kohteeksi ovat joutuneet muun muassa Tšetsenian sodan kriitikot, virolaiset sotilaspatsaan siirtäjät ja mielenosoituksia järjestävät venäläiset toisinajattelijat.
Saksan entinen liittokansleri on välittänyt Venäjän valtiollisia linjauksia kuin sätkynukke. Sen myötä hän on menettänyt arvostustaan vanhempana valtiomiehenä ja saanut Financial Times Deutschlandilta jopa nimityksen Tsaarin kuriiri.
Nimitys liittyi Schröderin käyttäytymiseen venäläis-brittiläisen öljy-yhtiön TNP-BP:n hallintoneuvostossa, johon hän sai nimityksen 2009. Lehti oli kiusaantunut siitä, että saksalainen ei toiminutkaan yhtiön riitaosapuolien puolueettomana sovittelijana, vaan selvästi vain venäläisten piikkiin.
Vastaavasti Schröderin tapa ajaa Nord Stream -hanketta antoi aiheen puhua uudesta Molotov-Ribbentropp-sopimuksesta. Hanketta lähdettiin toteuttamaan kuulematta Itämeren pieniä maita – ja ilman, että se olisi palvellut EU:n yhteisen energiapolitiikan kehittämistä.
Vakaumuksen demari
Venäläisten neuvonantajana Schröder on edistänyt myös saksalaisten yritysten suosituimmuusasemaa Venäjän markkinoilla – muunmaalaisten yritysten kustannuksella. Saksalaiset suuryritykset kuten BASF, E.On tai Siemens osaavat varmasti arvostaa ex-liittokanslerin kotiinpäin vetämistä aivan kuten Volkswagen ja muu autoteollisuus jo aikanaan arvostivat ”pomojen toveria”.
Schröder on takonut eri tahoilla tarmokkaasti saksalais-venäläistä talousakselia. Pidetään ilmeisenä, että hän veti naruja myös hankkeessa, jossa amerikkalaisen GM:n kaupittelema saksalainen autonvalmistaja Opel piti myydä itävaltalais-venäläiselle, Magnan ja Sperbankin konsortiolle.
Venäjä-kontaktiensa ohella hän on hyödyntänyt jatkuvasti myös vanhoja suhteitaan arabimaihin, Turkkiin ja Kiinaan.
Miehen tulot on arvioitu sievoisiksi. Yksistään Nord Streamin ja TNP-BP:n osuus on niistä noin 450 000 euroa vuodessa.
Vaatimattomista oloista lähtöisin olevan Schröderin ei enää tarvitsisi tehdä päivääkään töitä toimeentulonsa takaamiseksi. Siihen motivoi häntä vain oma kunnianhimo ja vakaumus.
Schröder ja Tony Blair olivat eurooppalaisen sosiaalidemokratian suuria toivoja. Molemmat onnistuivat syrjäyttämään konservatiiviset edeltäjänsä – Schröder Helmut Kohlin ja Blair Margaret Thatcherin – ja palauttamaan sosiaalidemokraatit valtaan pidemmäksi aikaa. He myös onnistuivat modernisoimaan puolueidensa poliittista linjaa.
Suureksi eroksi miesten välillä kasvoi suhtautuminen Irakin sotaan. Schröder irrotti maansa amerikkalaisten juoksupojan roolista ja sai maalleen arvostusta itsenäisenä ulkopoliittisena tekijänä.
Sosiaalidemokraattisesta puolueesta SPD:stä irtosivat tai erotettiin Schröderin kriitikot, jotka yhdistyivät itäsaksalaisen PDS:n kanssa uudeksi Linke-vasemmistopuolueeksi. Sen menestys on ajanut SPD:n kannatuksen syöksylaskuun. Kannatus on pysynyt yli 20:ssä prosentissa enää vain eläkeläisten avulla.
Teksti Jussi Tuormaa,München