Lupaukset kulta-ajasta petettiin

Yhdysvaltain välivaaleista tuli protesti Donald Trumpin politiikalle. Demokraattien voittoa auttoi se, että puolueen arvovasemmisto pysyi enimmäkseen hiljaa.

analyysi
Teksti
Marko Maunula
3 MIN

Donald Trump ja trumpismi eivät ole muuttaneet amerikkalaisen politiikan lainalaisuuksia. Menestykseen ja äänestäjien suosioon vaikuttaa edelleen eniten talous.

Äänestäjät kuuntelivat presidentin puheita Yhdysvaltojen uudesta kulta-ajasta ja vertasivat lupauksia omaan todellisuuteensa. Trumpista tuli näiden vaalien Joe Biden: sekavia horiseva vanhus ylisti taloutta, jonka siunaukset eivät näkyneet enemmistön kukkaroissa.

Vaalit olivat tälläkin kertaa kansanäänestys istuvan presidentin suosiosta. Trumpin mestarillinen kyky luoda kontaktia työväenluokkaisiin kannattajiinsa on hiipunut. Se näkyi kampanjatilaisuuksissa tyhjinä penkkiriveinä.

Tulokset kertovat laajan rintaman vastareaktiosta trumpismille. Demokraatit vasemmalta oikealle menestyivät jopa suuria odotuksia paremmin. Demokraattien ja republikaanien välillä häilyvässä Georgian osavaltiossa demokraatti Jon Ossoff julistettiin voittajaksi alle tunti ääntenlaskun alkamisesta.

Kansakunnan ja maailman huomio on kongressissa, mutta demokraattien sininen hyökyaalto ravisteli myös osavaltioita. Georgian seuraava kuvernööri on afroamerikkalainen nainen Keisha Lance Bottoms. Hän päihitti republikaanimiljardööri Rick Jacksonin, joka pani kampanjaansa yli 100 miljoonaa dollaria omaa rahaansa. Perinteisessä republikaanien linnakkeessa Texasissa kuvernöörinvaalit voitti demokraatti ja latino Gina Hinojosa.

Republikaaneille ei riittänyt vaalipiirien piirtäminen uusiksi, valtava vaalikassa tai presidentin kymmenet kampanjatilaisuudet. Ne ainoastaan lisäsivät suuttuneen opposition tarmoa.

Demokraattien voitto kielii pikemminkin istuvan hallinnon epäsuosiosta kuin puolueen vahvasta kannatuksesta. Demokraatit ovat miltei yhtä epäsuosittuja kuin republikaanit, mutta istuvan presidentin historiallisen alhaiset kannatuslukemat veivät opposition odotetusti voittoon.

Ovensuukyselyt osoittivat, että yhdysvaltalaiset ovat tyytymättömiä elinkustannuksiin, kongressin toimimattomuuteen ja istuvaan presidenttiin. Talous muodosti pettymyksen keskiön, josta puolat kurkottivat joka suuntaan.

Myös korruptiosta tuli merkittävä vaaliteema. Puoluekannasta riippumatta amerikkalaiset pitävät sitä mittavana ongelmana. Presidentti ja hänen lähipiirinsä ovat hämärtäneet rajaa omien liiketoimien ja valtion tavoitteiden välillä, mikä sai monet republikaanitkin äänestämään tällä kertaa vastapuolta.

Varhaiset tiedot vaaleista vihjaavat monien afroamerikkalaisten ja latinojen palanneen demokraattien äänestäjiksi. Vuoden 2024 vaalitulos ja Trumpin suosio miespuolisten vähemmistöjen parissa saivat jotkut republikaanien strategit unelmoimaan uuden monietnisen koalition syntymisestä. Maahanmuuttoviranomaisten aggressiiviset toimet ja hallinnon penseys vähemmistöjen huolenaiheille tuhosivat kuitenkin toiveet.

Republikaanien vaalikassa on liki pohjaton, mutta epäsuosittu hallinto pakotti käyttämään siitä kymmeniä miljoonia osavaltioihin, joissa republikaanien voittoa pidettiin aikaisemmin varmana. Puolueen on pakko pohtia politiikkaansa uusiksi, kun moni aiemmin punainen osavaltio onkin kääntynyt siniseksi.

Demokraatit olivat vaaleissa harvinaisen yhtenäisiä ja pitäytyivät viestissään, mikä pohjusti voittoa. Puolueen arvovasemmisto pysyi hiljaa ja kaukana valokeilasta, mikä antoi puolueen johdon painottaa rauhassa viestiä taloudesta ja korruptiosta.

Nämä olivat protestivaalit. Kansakunta ei ole yhtäkkiä rakastunut demokraatteihin tai omaksunut keskustavasemmistolaisen liberalismin ilosanomaa. Amerikkalaiset äänestäjät ovat edelleen tyytymättömiä molempiin puolueisiin ja maansa poliittiseen kulttuuriin.

Poliittinen kenttä on edelleen käymistilassa. Trumpismin liikkeelle sysäämä koalitioiden uusjako jatkuu, kun kansalaiset yrittävät pärjätä yhä eriarvoisemmassa maailmassa, jossa tulevaisuus on epävarma.

Demokraateilla on tammikuusta alkaen lainsäädännöllinen vastuu tyytymättömästä maasta. Puolueesta tulee helposti seuraava syntipukki. Lisääntyvä kritiikki ja päivänpolitiikka tulevat repimään sen rivejä, mutta puolue on myös saanut muistutuksen siitä, miltä tuntuu voittaa ja millä eväillä voitto tulee.

Demokraattien etuna on myös valtaosin vahva edustajisto. Viime vuosien aikana puolue on osannut rekrytoida ja nostaa osaavia ja nuoria kykyjä, jotka ovat osoittaneet poliittiset taitonsa ja hallinnolliset kykynsä.

Voittajan vastuu on silti raskas. Nyt kamppailu siirtyy vaalikentiltä kongressin ja Valkoisen talon välille. Nykytilanteessa on turha odottaa kompromisseja ja yhteistyötä.