Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tiede ei ole hallituksen orja

Blogit Tarinoita tieteestä 28.2.2014 09:51
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tutkimuksen asema Suomessa herättää keskustelua. Taustalla on hallituksen viimesyksyinen päätös valtion tutkimuslaitosten yhdistelystä sekä ennen kaikkea siitä, että osa nykyisestä tutkimusrahoituksesta ohjataan niin kutsuttuun strategiseen tutkimukseen.

Valitin aiheesta jo kesällä, ja valitan siitä jatkossakin.

Strateginen tutkimus tarkoittaa yhteiskunnallisesti tärkeiden aiheiden tutkimista. Kuka määrittelee, mikä on yhteiskunnallisesti tärkeää? Hallitus. Poliitikot siis.

Rahaa jakaisi nimittäin uusi toimielin, strategisen tutkimuksen neuvosto. Sen nimittäisi valtioneuvosto, joka myös päättäisi tutkimuksen painopisteistä.

Tieteellinen tutkimus halutaan siis paremmin poliitikkojen ohjattavaksi. Strateginen tutkimus olisi tilaustutkimusta poliitikkojen haluamista lähtökohdista, heidän ehdoillaan.

Politiikka toki tarvitsee tiedettä, ja ylipäätään tieteen pitää vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mutta nyt rahaa siirretään “vapaalta” tutkimukselta poliitikkojen toivomiin tilaustöihin. Rahoitus aiotaan ottaa valtion tutkimuslaitosten, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin sekä Suomen Akatemian rahoituksesta.

Siksi tutkimuksen vapaus toteutuu Suomessa vuoden 2015 alusta lähtien aiempaa pienemmässä mittakaavassa.

Strateginen tutkimus olisi altista poliittisille, nopeillekin suunnanmuutoksille. Jokainen hallitus näkee eri asiat tutkimuksen arvoisina. Neljä vuotta on varsin lyhyt aika tieteelle.

Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta puhutaan tiedemaailmassa nyt paljon. Kyseessä on yksi yliopistojen laissa säädetyistä tehtävistä.

Pääseekö yhteiskunta hyötymään tutkimustuloksista, jos poliitikot eivät saa ohjata tieteentekoa?

Hyvä tiede on autonomista ja hyödyttää sellaisena yhteiskuntaa kaikkein parhaiten. Tilaustiede tarkastelee asioita kapeista näkökulmista, on lähtökohtaisesti asetelmallista eikä kykene esimerkiksi muuttamaan kysymyksenasettelua kesken tutkimuksen niin, että tuloksena olisi jotain todella uutta, arvokasta ja ehkä arvaamatontakin.

Voi olla, että tiedemaailma saa syyttää valtioneuvoston aikomuksista itseäänkin. Korkeakoulujen sisäiset rahanjakomallit eivät toistaiseksi palkitse yhteiskunnan suuntaan tehdystä työstä.

Yliopistoissa lasketaan valmistumismääriä, tieteellisiä julkaisuja tai vaikkapa opetustunteja. Pitäisi löytää keinoja, joilla myös yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta (yleistajuisesta tiedeviestinnästä, asiantuntijatyöstä julkisuudessa yms.) palkittaisiin. Onneksi askeleita tähän on jo otettu.

Kun tehty tutkimus näkyisi nykyistä paremmin julkisuudessa, ehkä tarve poliittisille tilaustutkimuksille heikentyisi. Vahvaa, vaikuttavaa tiedettä ei ryhdytä täydentämään tilaustutkimuksilla.

Tieteen heikko näkyvyys ei koske pelkästään Suomea: Professoriliiton tiedottaja Kirsti Sintonen kirjoittaa blogauksessaan, kuinka “tutkimuksen ääntä huudetaan vahvemmin esille muuallakin” kuin Suomessa. Korkeakoulujen pitää kannustaa tutkijoitaan kommunikoimaan tiedemaailman ulkopuolelle.

Tieteenteon eristäytyminen norsunluutorneihin on tieteeseen sisäänrakennettu ongelma, jota vastaan täytyy aktiivisesti taistella.