Poliitikot pois tieteen ratista!

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On sinänsä hienoa, kun poliitikot kiinnostuvat tieteestä. On pelottavaa, jos he kiinnostuvat siitä liian paljon.

Valtioneuvosto on ilmaissut haluavansa ohjastaa suomalaista tieteentekoa entistä enemmän ja päättää siitä, millaisia tutkimuksia maassamme tehdään.

Hallituksen aikeet nousivat keskusteluun alun perin Pekka Himasen tutkimusprojektin myötä. Himas-uutisointia kritisoitiin yliampuvaksi ja henkilöönkäyväksi, mutta sen hyviä puolia oli esimerkiksi juuri hallituksen kaavailujen nostaminen julkisuuteen.

Kyse on siis siitä, että hallituksen keväisessä kehysriihessä päätettiin muuttaa rankasti tutkimusrahoituksen periaatteita. Hallitus päätti esimerkiksi vähentää kolmen valtion tutkimuslaitoksen rahoitusta yhteensä 30 miljoonalla eurolla. Kyseiset tutkimuslaitokset ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL, Työterveyslaitos eli TTL ja Säteilyturvakeskus eli STUK.

Säästyneellä summalla hallitus tilaisi omia tutkimuksia – siis sellaisia kuin Pekka Himasen Suomen tulevaisuutta koskeva tutkimus. Samoin 80 miljoonaa euroa varattaisiin Suomen Akatemian uudelle osastolle, jonka tehtävänä olisi kilpailuttaa valtioneuvoston haluamia tutkimusprojekteja. Osasto olisi osa uutta ”strategisen tutkimuksen rahoitusvälinettä”, jonka kokonaisbudjetti olisi 200 miljoonaa euroa.

Lyhyesti: Hallitus haluaa siis päättää suoraan, mitä tutkitaan ja kuka tutkii. Halua on perusteltu sillä, että politiikka kaipaa tutkimustietoa taakseen. Tästä tarpeesta olen toki samaa mieltä.

Suhtaudun kuitenkin varsin kyynisesti poliitikkojen todelliseen kykyyn muodostaa kantansa tieteen tulosten perusteella. Esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriötä on viime aikoina arvosteltu varsin rankasti siitä, että se on kävellyt tieteen ja tutkijoiden yli päätöksiä tehdessään. Entä jos halutun tutkimuksen tulokset eivät olekaan halutunlaisia?

Kun hallituksen tahto tilata tutkimuksia nousi julkisuuteen, itse kummastelin ennen kaikkea valtion omien tutkimuslaitosten roolia asiassa. Miksi tarvittavia tutkimustuloksia ei saada niiden kautta?

Eipä enää yritetäkään saada. Valtion tutkimuslaitoksilla – juuri sellaisilla kuin THL tai STUK – on ollut etuja, joita esimerkiksi yliopistollisesta tutkimuksesta välillä puuttuu. Niissä on voitu tehdä pitkäjänteisempää tutkimusta kuin akateemisissa projekteissa, ja niiden henkilöstöpolitiikka on ollut parempaa kuin yliopistomaailman.

Kun tutkimuslaitoksia nyt ajetaan alas ja rahoitus ohjataan pätkätutkimukseen, juuri pitkäjänteisyys ja henkilöstöpolitiikka kärsivät.

Lääkäriliitto ehti jo ilmaista tiedotteessaan huolensa asiasta: ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Säteilyturvakeskus tekevät paljon kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja ovat haluttuja sekä arvostettuja kumppaneita EU-ohjelmissa. 30 miljoonan euron leikkaus merkitsee jo sellaisenaan noin 600 työntekijän irtisanomista.” Välilliset henkilöstövaikutukset olisivat vielä suuremmat.

Tutkimuslaitoksia myös yhdisteltäisiin rankalla kädellä. Esimerkiksi Ilmatieteen laitos ja Ympäristökeskus muodostaisivat Ympäristön tutkimus- ja kehittämiskeskuksen. Teknologian tutkimuskeskus VTT, Geologian tutkimuskeskus ja Mittatekniikan keskus yhdistyisivät Moniteknologiseksi tutkimus- ja kehittämiskeskukseksi.

Uusi strategisen tutkimuksen rahoitusväline saisi rahansa pitkälti juuri tutkimuslaitoksille aiemmin budjetoiduista rahoista. Laitokset joutuisivat siis kilpailemaan omasta aiemmasta rahoituksestaan. Jotta rahaa voi saada, on tutkimuksen oltava sellainen kuin valtioneuvosto haluaa.
Hallituksen ohjaaman tutkimuksen aikajänne olisi korkeintaan neljä vuotta, käytännössä selvästi vähemmän.

Saamme tulevaisuudessa siis erilaisia nopeita selvityksiä ja katsauksia – tai Himasen tutkimuksen kaltaisia mitäänsanomattomia aivomyrskyjä, jollaisten perusteella poliitikkojen pitäisi muka tehdä päätöksiä.


Yksi olennainen osa vapaata yhteiskuntaa on tieteen vapaus. Se tarkoittaa tutkijoiden vapautta valita tutkimusaiheensa ja kertoa tutkimuksen tuloksista. Terveelle yhteiskunnalle tieteen vapaus on samalla tavalla tärkeää kuin esimerkiksi sananvapaus.

Loppuun heitän eräänlaisen tieteen poliittisen ohjailun natsikortin ja muistutan lukijoita Trofim Lysenkosta, neuvostoliittolaisesta biologista. Hän tehtaili Stalinia miellyttäviä tuloksia kasvinjalostuksessa, ja sai siten kunniaa ja valtaa. Lysenkon käsityksillä ja menetelmillä ei ollut juuri mitään tieteellistä pohjaa, mutta ne sopivat vallanpitäjien politiikkaan ja tavoitteisiin. Lysenkon rahoitus ja ura tuli turvattua pitkäksi aikaa.

Lysenkon toiminta aiheutti sen, että todellinen perinnöllisyystiede lähes kitkettiin pois Neuvostoliiton tutkimuslaitoksista. Tieteenala kärsi Lysenkon tekemisistä vielä pitkään hänen väistymisensä jälkeen.

Tieteen vapaus on ihanne, jota pitää vaalia huolella.