Tieteen pitäisi vaikuttaa

Yhdysvaltalaisen biologin Rachel Carsonin tietokirja Äänetön kevät (”Silent Spring”) ilmestyi vuonna 1962. Se kertoo teollisten hyönteismyrkkyjen kulusta ravintoketjussa ja vaikutuksista eliömaailmaan. Kirjan nimi viittaa lintujen laulun puuttumiseen.

Äänetön kevät oli kirja, joka vaikutti. Erityisesti DDT:n ongelmallisuus alettiin yleisesti tiedostaa. Yhdysvalloissa sekä monissa muissa maissa yhdiste kiellettiin vuonna 1972, kymmenen vuotta kirjan julkaisemisesta.

DDT on muun muassa moskiittoja ja kasvituholaisia vastaan käytetty hyönteismyrkky, joka ei hajoa luonnossa vaan siirtyy eliöstä toiseen ja kertyy siksi erityisesti ravintoketjujen huipulle. Se vaikuttaa hormonitoimintaan ja aiheuttaa lintujen munankuorien ohenemista. Kun munat eivät kestä hautomista, lintukannat romahtavat – joidenkin lajien kohdalla ne ehtivät romahtaa jopa 80 prosenttia. Suomessa DDT:stä on kärsinyt erityisesti merikotka.

Scientific Americanista löytyy hyvä kirjoitus Äänettömän kevään vaikutuksista. Kirja avasi suuren yleisön silmät ympäristöongelmille ja oli osaltaan käynnistämässä ympäristöliikkeen syntyä 1970-luvulla. Teokseen oli koottu tutkimustuloksia ja haastateltu lukuisia kemistejä, biologeja ja muita asiantuntijoita. Myös kirjan jälkeen syntyneet ympäristönsuojeluhankkeet vetivät mukaan tieteentekijöitä.

Äänettömän kevään ansioihin voi lukea sen, että tieteellistä tietoa ruvettiin käyttämään entistä paremmin luonnonsuojelun pohjana. Sama käytäntö ei vielä toimi ihanteellisesti kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Helsingin yliopisto on juuri perustanut Yliopisto yhteiskunnassa -palkinnon. Sen voi saada yksittäinen henkilö, ryhmä tai vaikkapa yliopiston laitos, joka on muun muassa ”edistänyt Helsingin yliopiston opetuksen ja tutkimuksen tulosten käytettävyyttä ympäröivässä yhteiskunnassa”.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan parhaillaan vastaan.