Uutisanalyysi: Sdp ja kokoomus lämmittelevät suhteitaan – joutuuko Sanna Marin nielemään ideologisen vastenmielisyytensä?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Sanna Marinin (sd) punaviherhallituksen kompuroidessa kriisistä toiseen Suomessa on vähitellen alkanut keskustelu siitä, mille pohjalle uusi hallitus vaalien jälkeen muodostetaan.

Pitkään näytti todennäköisimmältä, että seuraava hallitus rakentuisi kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten varaan. Kolmikolla on tukeva enemmistö eduskunnassa jo nyt, eikä puolueiden voimasuhteissa ole mielipidekyselyjen mukaan näkyvissä suuria muutoksia jatkossakaan.

Varsinkin kokoomus on hyötynyt siitä, että koronakriisi ei enää hallitse keskustelua yhtä vahvasti kuin vielä vuosi sitten. Viime aikoina huomio on siirtynyt enemmän talouteen, joka on perinteisesti ollut kokoomuslaisten vahva laji.

Kokoomus ylsi kesäkuun kuntavaaleissa taas suurimmaksi puolueeksi ja on pitänyt myös gallupeissa ykköspaikkaa siitä lähtien. Samalla keskustelu puheenjohtaja Petteri Orpon asemasta on vaimentunut ainakin tilapäisesti.

Kokoomuksen sisäistä tilannetta rauhoittavat myös tutkimustulokset, joiden mukaan äänestäjien mielikuva puolueesta on nyt myönteisempi kuin vielä jokin aika sitten.

 

Kokoomuksen kannatuskehitys on pakottanut myös Sdp:n arvioimaan uudelleen suhdettaan siihen.

Kahden suuren sinipunapuolueen välit ovat olleet jäätävät siitä lähtien, kun Antti Rinne nousi vuonna 2014 Sdp:n johtoon. Edes Rinteen vaihtuminen Mariniin ei muuttanut tässä suhteessa mitään, sillä Marinille kokoomus on ideologisesti jopa vieraampi kuin Rinteelle.

Viime aikoina eri lähteistä on kuitenkin alkanut kantautua tietoja, joiden mukaan demarit ja kokoomuslaiset ovat pikkuhiljaa alkaneet pitää toisiinsa enemmän yhteyttä. Marin ei ole enää myöskään julkisuudessa ärhennellyt kokoomukselle samalla tavalla kuin ennen.

Rohkeimmat ovat tältä pohjalta jo päätelleet, että sinipuna on taas palannut varteenotettavaksi hallituspohjavaihtoehdoksi.

Vaalien lähestyessä on sinänsä tavallista, että puolueet alkavat tunnustella toistensa mielialoja yli hallituksen ja opposition rajan. Kysymys on myös eräänlaisesta poliittisesta pokerista. Tässäkin tapauksessa on sekä kokoomuksen että Sdp:n edun mukaista viestittää keskustalle, että ne voivat tehdä yhteistyötä myös sen yli ja ohi, jos keskusta heittäytyy kovin hankalaksi.

Keskustan suhteen toinen iso kysymysmerkki on puolueen kannatus.

Kokoomusyhteistyö vaalikaudella 2015–2019 toi Juha Sipilän johtamalle puolueelle eduskuntavaaleissa murskatappion, jonka jälkeen siellä oli jo haluja jäädä oppositioon. Suurten epäilysten saattelemana syntynyt punavihreä hallituspohja on vielä karkottanut lisää äänestäjiä, vaikka keskusta on kuinka yrittänyt kohottaa viime aikoina profiiliaan.

Kahden viime kauden kokemusten perusteella jäljellä on vain kysymys, pystyykö keskusta enää kasvattamaan kannatustaan mitenkään muuten kuin jäämällä oppositioon.

 

Sekä Sdp:ssä että kokomuksessa tiedostetaan, että suurin este niiden hallitusyhteistyölle on talouspolitiikka.

Kokoomuslaisten mielestä demarit suhtautuvat valtion lisävelkaan turhan huolettomasti. Sosiaalidemokraateista taas kokoomuksessa on juututtu menneiden aikojen opinkappaleisiin eikä ole otettu huomioon, että suhtautuminen velanottoon on muuallakin löystynyt.

Ongelmia on vuosia kestäneen vihanpidon jälkeen myös henkilötasolla. Erityisesti Marin on monille kokoomuslaisille kirjaimellisesti punainen vaate.

Toisaalta puolueet eivät ole talouspolitiikassakaan välttämättä niin kaukana toisistaan kuin julkisesta sapelinkalistelusta voisi päätellä.

Kokoomuksen asiat läpikotaisin tunteva puolueen entinen tiedotuspäällikkö Tuomo Yli-Huttula kertoi äskettäin Kanava-lehdessä, että Petteri Orpo teki keväällä 2019 hallituksenmuodostaja Rinteelle kulisseissa tarjouksen, joka ei juuri eronnut siitä, mihin Sdp ja keskusta lopulta neuvotteluissa päätyivät.

Julkisuudessa annettiin tuolloin ymmärtää, että kokoomuksen mukaantulo olisi kaatunut muun muassa sovittamattomiin taloutta koskeviin erimielisyyksiin.

 

Toimintakykyisen enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan kuitenkin enemmän kuin kaksi puoluetta. Kahdella suurimmalla puolueella on nykyisessä eduskunnassa vain 79 kansanedustajaa ja seuraavassakaan tuskin kovin paljon enempää.

Eikä hallituksen kokoaminen yhtään helpotu, kun palapeliin tulevat mukaan pienemmät puolueet.

Sdp ei oman vasemman laitansa suojaamiseksi menisi mielellään hallitukseen ilman vasemmistoliittoa. Kokoomuksessa taas ei haluttaisi periaatteessa edes keskustella vasemmistoliiton mukaantulosta.

Kokoomuksessa päänvaivaa aiheuttaa myös, että vihreät ovat nyt selvästi vasemmistolaisempi puolue kuin aikaisemmilla kerroilla kun puolueet ovat olleet samassa hallituksessa.

Jos Sdp siis vielä kävisikin, koko punavihreä blokki kaupanpäällisinä on liikaa.

Asetelma on kaiken kaikkiaan sen verran kihara, että muiden puolueiden on isoista periaatteellisista näkemyseroista huolimatta vaikea sulkea nyt kategorisesti edes yhteistyötä perussuomalaisten kanssa pois laskuista – tai toisinpäin.