Velkajarrusta syntyi sopu

Eduskuntapuolueet kertoivat tiistaina päässeensä yhteisymmärrykseen uudenlaisesta parlamentaarisesta sopimuksesta julkisen talouden hoitamiseksi.

Poliittisessa keskustelussa sopimusta on nimitetty myös velkajarruksi. Käytännössä puolueet sopivat yhdessä joukosta erilaisia sääntöjä, joilla Suomen julkisen talouden velkaa pyritään vähentämään tulevina vuosina.

Osa säännöistä kirjataan lakiin, osa taas koskee puolueiden yhteistä vaalikaudet ylittävää parlamentaarista työskentelyä.

”Tämä on historiallinen päivä. Tämä on päivä, jolloin järki palasi Suomen talouspolitiikkaan. Vihdoinkin velkaantumiseen otetaan strateginen ote ja ylivaalikautinen velkaantuminen pannaan kuriin. On historiallista suomalaisessa parlamentaarisessa kontekstissa, että tällainen yhteisymmärrys on saavutettu”, suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra (kok) kehui.

Yhdeksästä eduskuntapuolueesta mukana sovussa ovat kaikki paitsi vasemmistoliitto. Parlamentaarista työryhmää johti Jani Mäkelä (ps).

Sopimuksen tausta on Euroopan unionin uusissa finanssipoliittisissa säännöissä.

Säännöt tulivat voimaan huhtikuussa 2024, ja niiden on oltava sovitettuna kunkin jäsenmaan kansalliseen lainsäädäntöön tämän vuoden loppuun mennessä.

Unionin finanssipoliittisissa säännöissä jäsenmaiden tulisi tavoitella 60 prosentin velkasuhdetta siten, ettei julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt) nousisi vuodessa yli kolmen prosentin. Alijäämä kuvaa, kuinka paljon valtion, paikallishallinnon ja sosiaaliturvarahastojen menot ovat tuloja korkeammat.

Suomen julkisen velan suhde bkt:hen lähenee jo 90 prosenttia, ja viime vuonna alijäämä oli Tilastokeskuksen mukaan peräti 4,4 prosenttia. Siksi jo EU-sääntöjenkin mukaan Suomen tulisi alentaa velkasuhdetta 0,5 prosenttiyksikköä vuosittain.

Puolueiden sopimus on kuitenkin EU-sääntöjä tiukempi.

Puolueet sopivat tavoittelevansa ensin 60 prosentin ja myöhemmin 40 prosentin velkasuhdetta. Kolmen prosentin alijäämätavoitteen sijaan puolueet lähtevät tiukemmasta 2,5 prosentin tavoitteesta. Velkasuhdetta taas tulisi alentaa rivakammalla 0,75 prosenttiyksikön vuosivauhdilla.

Nämä tavoitteet kirjataan lakiin julkisen talouden hoitamisesta, jonka hallitus antaa eduskunnalle marraskuussa. Ne tulevat voimaan vaiheittain siten, että täysimääräisesti sääntöjä sovelletaan 2030-luvulla.

Samalla säädetään myös laki talouspolitiikan arviointineuvostosta, jolle siirretään finanssipolitiikan valvontatehtäviä Valtiontalouden tarkastusvirastolta (VTV).

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela huomautti tiistaisessa tiedotustilaisuudessa, että jo EU-säännöt itsessään ovat Suomelle hyvin kireät. Siitä huolimatta niiden mukaan on toimittava, ja Koskelan mukaan tämän vasemmistoliittokin olisi hyväksynyt.

”Tiivistäisinkin tämän niin, että tämä [kansallinen] velkajarru on joko tarpeeton tai tarpeettoman vahingollinen”, hän sanoi.

Oppositiopuolueet Sdp ja vihreät suhtautuivat vielä alkusyksystä kriittisesti hallituksen velkajarruhankkeeseen.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd) kehui tiistaina erityisesti ”Ruotsin mallin” mukaista sopimukseen sisältyvää työryhmätyöskentelyä.

Lakiin kirjattavien sääntöjen lisäksi kaikki eduskuntapuolueet sitoutuvat osana sopua neuvottelemaan julkisen talouden rahoitusasematavoitteesta sekä seuraavalle vaalikaudelle että ylivaalikautisesti kahdeksaksi vuodeksi.

Rahoitusasematavoite kuvaa, kuinka suuri julkisen sektorin alijäämä saa olla vaalikauden lopulla. Tästä voidaan laskea myös säästötavoite seuraavalle hallituskaudelle.

Puolueet sopivat seuraavan vaalikauden sekä vuosien 2027–2033 tavoitteesta helmikuun loppuun mennessä. Sen jälkeen keskipitkän aikavälin rahoitusasematavoite asetetaan aina vaalikauden puolivälissä.

”Tämä tulee varmasti muuttamaan poliittista keskustelua, ja katsoisin, että parempaan suuntaan. Tässähän tuodaan puolueet yhteisen tavoitteen taakse, mutta sitten niistä keinoista pitää kunkin kertoa oma versionsa ja tuoda ne selkeästi äänestäjien arvioitavaksi”, Tuppurainen sanoi.

Myös Saara Hyrkkö (vihr) korosti, ettei työssä olla sitouduttu ”mihinkään leikkauslukuihin tai sopeutuksen määrään”.

”Se työ alkaa, että alamme hakea yhdessä sitä pidemmän aikavälin yhteistä näkymää. Vihreiden asento on ollut se, että olemme pyrkineet loppuun saakka neuvottelemaan ja vaikuttamaan siihen, että millainen malli Suomeen tulee käyttöön ja tekemään siitä mahdollisimman hyvän”, hän sanoi.

Hyrkön mukaan vihreät pyrkivät neuvotteluissa vaikuttamaan esimerkiksi siihen, että hallituspuolueiden aiemmin esittämiä vielä kireämpiä sääntöjä vietiin kohti EU:n tavoitetasoa ja toisaalta mukaan tuotiin myös joustoja.

”On tunnistettu se, että maailma ympärillä muuttuu. Kulloisellakin hallituksella on edelleen velvollisuus ja myös mahdollisuus toimia niiden olosuhteiden vaatimalla tavalla, joita ympärillä on. Tällä parlamentaarisella työryhmällä ei ole mitään määräysvaltaa suhteessa hallitukseen, vaan se työskentelee yhteisymmärryksen löytämiseksi pitkän aikavälin tavoitteiden asettamiseksi.”

Sopeutusten määrään eli siihen, kuinka paljon kukin hallitus käytännössä toteuttaisi uusia leikkauksia tai veronkorotuksia, vaikuttaa oleellisesti talouskasvu.

Useat toimittajat yrittivät kysyä puolueiden edustajilta tiistaina, millaisista säästötavoitteista tuleville vuosille käytännössä puhutaan.

”EU:sta tulee sille tietyt reunaehdot. Nämä luvut ovat julkisuudessa jo olleet, eli 6,4—9,9 miljardia euroa. Mutta tämä työryhmä kuulee asiantuntijoita ja tekee huolellisen analyysin siitä, mikä se tavoitteellinen rahoitusasema ensi vaalikaudella on”, sanoi Ville Valkonen (kok).

Unionilla on ollut erilaisia finanssipoliittisia sääntöjä aiemminkin. Suomessakin on puhuttu ”tarkkailuluokan” uhasta, kun alijäämät nousevat liian korkeiksi.

Käytännössä säännöt ovat toistaiseksi johtaneet hyvin harvoin seuraamuksiin jäsenmaille. Siksi puolueiden keskenään sopimia kansallisia sääntöjä voi pitää EU-sääntöjä merkittävämpinä ja sitovampina.