"Jos kunnille säädetään vielä uusia tehtäviä, ihmettelenpä todella"

kuntatalous
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväisen mukaan kuntien tuloslaskelmat eivät ole näyttäneet läheskään kuntatalouden koko kuvaa.

”Todellisuus on tuloslaskelmia karumpi. Kunnat ovat tehneet investointeihin nähden alimitoitetut poistot, koska ne tehdään hankintahinnoista eikä arvonkorotuksia ole tehty käypään hintaan. Kuntatalouden ylijäämä on vain laskennallista ja siitä kertoo kuntien velkaantuminen.”

Lopputulos on Kietäväisen mukaan nyt näkyvissä.

”Tuloslaskelma kertoo ylijäämäisestä kuntataloudesta, mutta kuntatalous on alijäämäinen.”

Kietäväinen sanoo Kuntaliiton edustajien puhuneen tästä ongelmasta valtion pöydissä ja kuntakentällä jo pitkään.

”Valtion peruspalvelubudjetissa näkyy kuntien investointien ja poistojen välinen suhde sekä vuosikatteen riittämättömyys kattaa investoinnit, mutta tietoon ei ole kiinnitetty huomiota riittävällä painolla.”

Kietäväisen mukaan valtion pitää arvioida kuntatalouden tila uudelleen nyt esille nostettujen lukujen valossa.

”Jos kunnille säädetään vielä uusia tehtäviä, ihmettelenpä todella. Oletan ja odotan, että kuntatalous, sen mittarit ja tasapainon käsite nousevat keskusteluun kuntalakia uudistettaessa.”

Aiheesta lisää

Ministeriö kuntien ahdingosta: ”Osa kunnista ei näytä pystyvän tekemään säästöpäätöksiä” (Suomenkuvalehti.fi 29.9.2010)

”Kuntien tulopohja pettänyt jo vakavasti” – Helsingin tilanne ”kestämätön” (Suomenkuvalehti.fi 28.9.2010)

Kartta: Näissä kunnissa on taloudellinen kriisi, täällä menee hyvin (Suomenkuvalehti.fi 24.9.2010)

Kuinka suuri on osuutesi kotikuntasi velasta? Katso lista (Suomenkuvalehti.fi 17.9.2010)