Lennokasta visiointia

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Juha Majanen halusi herätellä suomalaisia tekoälytulevaisuuteen Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuun lopulla.

Julkisen sektorin tuottavuutta halutaan kasvattaa. Se tarkoittaa, että palvelut tuotetaan jatkossa vähemmällä määrällä työntekijöitä. Yksi keino tähän on Majasen mukaan siirtää eri toimintoja tekoälypohjaisten ratkaisujen varaan – tai kuten hän itse muotoili, siirtää ”valtio, kunnat ja hyvinvointialueet toimimaan tekoälyn päällä vuoteen 2031 mennessä”.

Haastattelu herätti välittömästi reaktioita niin poliitikoilta kuin ammattiliitoiltakin. Mitä tarkoittaa ”tekoälyn päällä toimiva yhteiskunta”?

Ja miten varmistetaan sen toimivuus, luotettavuus tai riippumattomuus eri teknojättien ja niitä isännöivien maiden oikuista ja mielenliikkeistä?

Majasen haastattelu ei edusta vain korkean virkamiehen omaa ajattelua.

Tekoälymurros on todellisuutta, ja sen avulla tavoitellaan julkisen hallinnon tuottavuuden kasvua myös hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan tuoreessa linjauksessa. Hurjimmissa visioissa tämä tarkoittaisi jopa 20 prosentin tuottavuusloikkaa.

Tekoälyyn erikoistunut tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos hämmästeli STT:lle lennokkaita ajatuksia.

Tekoälyn käyttöönotolla on tutkimusten mukaan tyypillisesti saatu lisättyä tuottavuutta vain joitain prosentteja, hän kertasi. Oma kysymyksensä on sekin, onko julkisen sektorin työstä isoa osaa mahdollista digitalisoida tai muuttaa ”tekoälypohjaiseksi”.

Julkisella sektorilla työskentelee tällä hetkellä noin 700 000 palkansaajaa. Suurin osa hyvinvointialueiden ja kuntien palkansaajista toimii terveydenhoidossa, hoivassa, kasvatuksessa ja koulutuksessa. Valtion palkollisten määrä on jatkuvasti vähentynyt, ja heistä valtaosa työskentelee Puolustusvoimien, poliisin ja Rajavartiolaitoksen tehtävissä.

Kasvupaine kohdistuu hyvin konkreettiseen hoivatyöhön ja toisaalta puolustustehtäviin.

Roos kummeksui STT:n haastattelussa myös johtavan virkamiehen vaihtoehdottomuuden retoriikkaa: tekoälypohjaisiin ratkaisuihin on siirryttävä, koska niihin nyt vain on siirryttävä. Se on tulevaisuutta, se on pakko.

Juuri tämä Roosin havainto kiteyttää yhden Majasen puheenvuoron ja laajemmin tekoälykeskustelun ongelmista. Sitä käydään paljon ottaen teknologiayhtiöiden lupaukset annettuina. Hypeä tukevat markkinointi- ja lobbauspuheet hyväksytään sellaisinaan.

Totta kai teknologiayhtiöt haluavat edistää ratkaisujensa käyttöä ja myös sitä, että suuri osa yhteiskunnan infrastruktuurista olisi sidottu yhtiöiden tuottamiin palveluihin. Jokainen yhtiö haluaa, että sillä on maksukykyisiä ja siitä itsestään riippuvaisia asiakkaita. Tehokas retorinen keino on korostaa vääjäämättömyyttä, suurta mullistusta ja sitä, ettei sen kyydistä pidä myöhästyä.

Tämä puhetapa on tutunkuuloinen jo 10–15 vuoden takaa. Tuolloin teknologiayhtiöt käyttivät samankaltaista puheenpartta viestiessään sosiaalisen median ja digitalisaation mahdollisuuksista.

Tekoäly eittämättä muuttaa yhteiskuntaa, tiedontuotantoa ja myös julkisia palveluja.

Samalla teknologiayhtiöiden lupauksiin ja visioihin on suhtauduttava terveen kriittisesti. Toimittaja ja tieteiskirjailija Cory Doctorow käsittelee teemaa tuoreessa kirjassaan The Reverse Centaur’s Guide to Life After AI (Verso Books, 2026). Hän tuli muutama vuosi sitten tunnetuksi puhuessaan verkkoalustojen ”paskoontumisesta” (enshittification).

Kirjasta pitämässään puheessa Doctorow summasi ongelmaa kärjekkäästi: teknologiayhtiöiden on myytävä tuotteensa lupauksella, että kielimallit voivat tehdä työt – ja piste. Silloinkin, kun niin ei oikeastaan ole.

”Tekoäly ei voi tehdä työtäsi, mutta tekoälymyyjä voi saada pomosi irtisanomaan sinut ja korvaamaan sinut tekoälyllä, joka ei voi tehdä työtäsi”, Doctorow polemisoi.

Hänen mukaansa tämä synnyttää liudan erilaisia työelämäongelmia. Kielimallit päättelevät todennäköisyyksiä, ja kokeneen ihmisen valvonnassa työkalut voivat tuottaa hyvääkin jälkeä. Mutta entä jos tehostamissäästö syntyy nimenomaan kokeneiden työntekijöiden irtisanomisella? Sitä kai hurjimmissa laskelmissa lopulta odotetaan.

Doctorow maalaa puheessaan karun vision työelämän tulevaisuudesta. Jatkossa ihmisen tehtävä ei itse asiassa ole niinkään valvoa tekoälyä kuin ottaa vastuu sen virheistä. Ihmisestä tulee accountability sink, ”vastuunielu”.

Tämä näkyy julkisessa keskustelussa jo nyt, kun erilaiset yhtiöt painottavat ”ihmisen tarkastavan” aina tekoälytuotokset – ja kantavan myös niistä vastuun.

Jos sivuutetaan Doctorow’n ja kumppaneiden kritiikki alarmistisena, on toinenkin näkökulma, mikä saa epäilemään tekoälyn päällä vuonna 2031 toimivan tehokkaan julkisen hallinnon mahdollisuutta.

Tuottavuuden kasvattaminen tarkoittaa, että vastaavan työpanoksen saa halvemmalla hinnalla. Useat tuoreet uutiset viittaavat kuitenkin siihen, ettei edistyneimmän tekoälyn käyttö ole ihmistyötä halvempaa.

”Microsoftin raportit paljastavat tekoälyn todellisen kuluongelman”, otsikoi talouslehti Forbes juttunsa toukokuussa.

”Teknologian käyttäminen on kalliimpaa kuin työntekijöille maksaminen.”

Tekoäly-yhtiöt ovat voineet tähän asti myydä tuotteitaan huonoilla katteilla tai jopa kannattamattomina, kun ne ovat pyrkineet houkuttelemaan asiakkaita ja laajentamaan kielimallien käyttöä. Nyt yhtiöiden pitäisi kuitenkin osoittaa, etteivät kielimallit ole kupla vaan kannattavaa bisnestä.

Financial Times kertoi kesäkuun lopulla, kuinka tämän vuoden alkupuolella suurimmat tekoäly-yhtiöt ovat hiljalleen siirtyneet laskuttamaan palveluistaan niiden todellisen käytön mukaan. Muutos on tapahtunut samaan aikaan, kun erilaisten edistyneimpien mutta paljon kapasiteettia käyttävien tekoälyagenttien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti.

Lehden mukaan kahden muutoksen yhteisvaikutus on tarkoittanut tuntuvaa hintalappua yrityksille. Esimerkiksi Uber herätti huomiota aiemmin tänä vuonna kertoessaan, että se oli käyttänyt koko vuoden tekoälybudjettinsa jo huhtikuuhun mennessä. Financial Timesin mukaan samanlaista järkytystä on ollut ilmassa muuallakin. Esimerkiksi tilintarkastusjätti KPMG:n tuore kysely kertoi yritysten yksinkertaisesti vähentäneen tekoälyagenttien käyttöä kustannusten ylittäessä hyödyt.

Tähän saakka teknologioiden leviäminen ja kehittyminen on yleensä tarkoittanut pidemmällä aikavälillä myös halvempia hintoja. Se, että edistyneimpien työkalujen käyttö maksaa nyt paljon, ei tarkoita, että näin olisi myös tulevaisuudessa.

Kapasiteetin kasvattaminen vaatii kuitenkin myös politiikkatoimia. Se vaatii edistyneiden sirujen tuotantoa ja niiden saatavuuden varmistamista, se vaatii kohtuuhintaista energiaa ja datakeskuksia. Monetkaan investoinneista eivät valmistu hetkessä, ja useat niistä kohtaavat myös kansalaisten vastustusta ympäri maailmaa.

Mikä on tilanne vuonna 2031, kun Suomen julkisen sektorin tuottavuuden pitäisi olla jopa 20 prosenttia parempi tekoälyn ansiosta?

Kun puhutaan julkisesta hallinnosta ja teknologiasta, on myös hyvä muistaa, millainen kuilu Piilaakson ja Apotti-Suomen välillä ammottaa.

Erilaisten julkisten teknologiaratkaisujen kehittäminen on vaatinut kotimaassa epäilemättä satoja ja taas satoja miljoonia euroja tällä vuosituhannella, eikä lopputulos ole useinkaan ollut haluttu – tai edes toimiva.

Teknologiayhtiöiden tarjoamien uusien ratkaisujen käyttöönotto tarkoittaa etenkin alussa säästöjen sijaan lisäkustannuksia silloinkin, kun lopputulos vastaa odotuksiin. Majanen visioi Helsingin Sanomien haastattelussa yhteistä tekoälyalustaa, jossa ”suomalaiseen pilvipalveluun laitetaan aina kulloinkin markkinoiden paras tekoäly”. On silmiinpistävää, että hän ei puhunut sanallakaan siitä, mitä se maksaa. Jos ajatus olisi edes mahdollinen, ilmaiselta se ei kuulosta.

Yliarvioimalla mahdollisuudet ja aliarvioimalla kustannukset sekä riskit ”tekoälyn päällä toimiva Suomi” vuonna 2031 voi pahimmillaan olla melkoinen pettymys: yllätyssuuri lasku ja vanhentuneita tekoälypohjaisia ratkaisuja kaukana markkinoiden parhaasta.