En anna! Tai ehkä sittenkin...

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juupas, eipäs, juupas.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli idean uudesta rahastosta unionin tilaa käsittelevässä puheessaan syyskuussa 2022. Eurooppalaisen teollisuuden tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan suvereniteettirahasto. ”Made in Europe”, oli von der Leyenin viesti.

Ei tarvita, vastasi pääministeri Sanna Marin (sd) joulukuussa. Suomi ei ole valmis uusiin välineisiin, hän sanoi. Uuden rahaston sijaan olemassa olevia varoja pitää käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Tarvitaan, toisti von der Leyen. Muuten Yhdysvaltojen ja Kiinan suuret tuet houkuttelevat investointeja pois Euroopasta.

Ei tarvita, Suomi kertoi kuuden muun jäsenmaan kanssa komissiolle kirjeellä.

Toukokuun alussa, Eurooppa-päivän kynnyksellä komissaari Jutta Urpilainen (sd) lähetti viestin Suomen hallitusneuvotteluihin: suvereniteettirahastoon on sidottu niin paljon arvovaltaa, että se tulee muodossa tai toisessa.

Jarrutuksen sijaan Suomen pitää nyt keskittyä vaikuttamaan sen sisältöön.

EU ei ollut keväällä iso vaaliteema, vaikka suvereniteettirahasto voi olla tulevan hallituksen ensimmäinen koetinkivi.

Komissio on kertonut antavansa tarkemman ehdotuksen rahastosta kesällä. Vaihtoehtoja sen kokoamiseen on neljä: Käytetään unionin olemassa olevia rahoja, kerätään lisää rahaa esimerkiksi jäsenmaiden maksuosuuksia korottamalla tai otetaan uutta yhteisvelkaa. Tai joku näiden yhdistelmä.

Kaikki ne ovat vaikeita toteuttaa. Koronapandemian ja Ukrainan sodan takia budjetissa ei ole juuri löysää. Unionin uusista tulonlähteistä, kuten veroista, tuskin saadaan sovittua nopeasti. Jäsenmaiden maksuosuuksien lisääminen on poliittisesti vaikeaa, samoin uudesta yhteisvelasta sopiminen.

Selvää on, että yhteisvelkavaihtoehto ei ole hallitusneuvotteluita käyvälle Petteri Orpon (kok) ”kvartetille” mieluinen.

Hallitusneuvotteluiden keskellä Orpo kommentoi, että jokainen maa vastaa omista veloistaan. EU:n yhteisvastuun kieltävä no bail out -periaate pitää palauttaa.

Perussuomalaisille yhteisvelan torjuminen on kynnyskysymys. Puheenjohtaja Riikka Purran mukaan koronan takia luodusta elpymisvälineestä voitaisiin siirtää varoja suvereniteettirahastoon.

Uuden yhteisvelan puolesta puhuneen komissaari Paolo Gentilonin mukaan se ei onnistu, koska elpymisrahoilla on jo käyttötarkoitus.

Ratkaisu saattaa löytyä EU:n aluepolitiikan rahastoista. EU voisi kannustaa jäsenmaita ohjaamaan rahoja uusiin tarkoituksiin esimerkiksi pienentämällä maiden maksuosuuksia tukiohjelmissa.

Tällöin suvereniteettirahaston koko jäisi pieneksi, mutta vaikea kysymys yhteisvelasta vältettäisiin – toistaiseksi.

Suomi on pitkään vastustanut unionin taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä. Silti siihen on suostuttu kriiseissä hallituksen väristä riippumatta.

Tiukasta linjasta kiinni pitäminen voi osoittautua myös tulevalle hallitukselle hankalaksi.

Kesällä 2015 Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublella oli idea: vuosia talousvaikeuksista kärsinyt Kreikka voitaisiin erottaa euroalueesta väliaikaisesti.

Tiukan talouskurin symbolina tunnettua Schäublea rakastettiin kotimaassa. Kreikassa hänen päätään vaadittiin vadille. Suomelle sopi Schäublen linja.

Keskustan Juha Sipilä oli juuri muodostanut hallituksen kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Heti kesällä eteen tuli kysymys Kreikan kolmannesta tukipaketista.

Eurokriisissä yhteisvaluutan pelastamiseksi kriisimaille sorvattiin tukipaketteja. Samalla EU:n yhteisvastuun kieltävää no bail out -periaatetta jouduttiin uudelleentulkitsemaan. Vastapainoksi kriisimaille annettuihin lainoihin liitettiin tiukkoja ehtoja, joilla pyrittiin pitämään periaate edes jotenkuten hengissä.

Vielä saman vuoden alussa perussuomalaiset oli tehnyt oppositiosta välikysymyksen eurokriisin ja Kreikan tilanteen hoidosta. Vaalikampanjassa puolue oli luvannut panna stopin tukipaketeille.

Sipilän hallitusohjelma painottikin aikaisempaa enemmän kansallista etua.”Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa”, kirjattiin. Yhteisvastuuta ei saa laajentaa, ja kukin jäsenmaa vastatkoon itse veloistaan.

Suomi päätti ottaa tiukan kannan: uutta tukipakettia koskeville neuvotteluille ei ole edellytyksiä. Saksalta saatiin idea Kreikan euroerosta.

Ranskan presidentti François Hollande puolestaan ilmoitti, että Ranska tekee kaikkensa pitääkseen Kreikan eurossa.

Suomi ei olisi yksin pystynyt estämään tukipakettia. Hätätilamenetellyllä siitä olisi voitu päättää määräenemmistöllä.

Suomi ei halunnnut olla liian ehdoton. Kantaan kirjattiin lause: ”Jatkoprosessissa voidaan tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja.” Ja keskusteluiden edettyä vielä täydennys: ”Suomi ei kuitenkaan yksinään estä neuvottelujen alkamista.”

Etenemisvaihtoehto löydettiin, neuvottelut aloitettiin ja lopulta tukipaketti hyväksyttiin.

Oikeistohallitusta seurasi vasemmistohallitus. ”Kullakin jäsenmaalla on ensisijainen vastuu omasta taloudestaan”, korostettiin myös Antti Rinteen (sd) hallitusohjelmassa 2019.

Sitten tuli koronapandemia. Alle vuodessa hallitusohjelman kirjoittamisesta hallitus sai pöydälleen ehdotuksen EU:n elpymispaketista.

Karkeasti ottaen jakolinja EU:ssa menee näin: etelä kannattaa yhteisvastuuta, pohjoinen ei.

EU-neuvotteluissa liittolaisuuksia haetaan asiakysymyksen mukaan. Talouskysymyksissä­ Suomi on usein nojannut Saksaan ja niin sanottuun nuukaan nelikkoon, johon kuuluvat Alankomaat, Itävalta, Ruotsi ja Tanska.

Elpymispaketin etenemiselle oleellista oli, että mahtimaat Ranska ja Saksa löysivät yhteisen sävelen. Ne ideoivat paketin, jossa 500 miljardia euroa olisi jaettu tukina.

Pääministeriksi noussut Sanna Marin toisti Suomen lähtökohdan, jonka mukaan jokainen maa vastaa omista veloistaan ja taloudestaan.

”Tilanne kokonaisuudessaan on kuitenkin erittäin haastava. Koronakriisi on yllättänyt kaikki maailman ja Euroopan maat”, hän sanoi.

Historiallinen päätös syntyi lopulta no­peasti. ”Hullun koronakevään” jälkeen oli kova paine löytää ratkaisuja, sanoo Suomen EU-suurlähettiläänä elpymispaketista neuvotellut Marja Rislakki.

Komission ehdotuksessa 500 miljardia euroa olisi ollut tukia ja 250 miljardia lainoja.

Rislakki sai hallitukselta ohjeen korostaa Suomen linjaa. Jälleen neuvotteluihin haluttiin jättää liikkumatilaa.

”Ei sanottu summamääriä, mutta paketin lainaosuutta piti pyrkiä lisäämään ja vaatia rahankäytön tarkkaa valvontaa.”

Lopulta suorien tukien osuus pieneni 110 miljardilla eurolla verrattuna komission alkuperäiseen ehdotukseen. Ero on kuitenkin iso verrattuna eurokriisin tukipaketteihin, joissa jäsenmaille annettiin tiukoin ehdoin lainaa.

Suomessa oltiin huolissaan elpymispaketin laillisuudesta. EU:n neuvoston oikeuspalvelulta haluttiin lausunto.

Rislakin mukaan EU:ssa on paljon hyviä ”ideanikkareita”. Paketille löydettiin luova ratkaisu.

EU ei saa rahoittaa toimintaansa velalla, koska budjetin pitää olla tasapainossa. Jäsenmailta kerättävillä maksusitoumuksilla matematiikka saatiin kuitenkin täsmäämään. Lisäksi luonnonkatastrofeja koskevasta artiklasta löydettiin peruste toisten jäsenmaiden taloudelliselle tukemiselle.

Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg kuvasi ratkaisua ”oikeudelliseksi viritelmäksi.”

Presidentti Sauli Niinistö puhui ”tulkinnan tiestä”, jossa EU:ta kehitetään uudelleentulkintojen kautta ja perussopimuksia avaamatta.

Perussopimusten avaaminen on raskas prosessi, johon Suomella ei ole ollut hinkua. Vuoden 2021 hallituksen EU-poliittisessa selonteossa todetaan, että ”EU:n perussopimusmuutokset eivät ole ajankohtaisia”.

Sen sijaan poliitikot ovat korostaneet järjestelyn poikkeuksellisuutta. Ennen elpymispaketin kansallista hyväksymistä eduskunta liitti päätöksen lausuman, jonka mukaan elpymispaketti ei muodosta ennakkotapausta.

Leino-Sandberg ja tutkija Antti Ronkainen ovat argumentoineet, että elpymispaketti tosiasiassa arkipäiväisti yhteisvelan. Vaikka paketti luotiin koronaa varten, sen varoja on suunnattu vihreään siirtymään, digitalisaatioon ja energiapolitiikkaan. Lisäksi joulukuussa 2022 hyväksytty 18 miljardin euron Ukrainan tukipaketti perustui EU:n yhteisvelkaan.

Yksi ajatus elpymispaketin taustalla oli, että EU:n pitää vastata muiden suurvaltojen jättielvytykseen.

”Jos jokainen maa toimisi vain omilla ehdoillaan ja painotuksillaan elvytysvaiheessa, niin lopputulos olisi se, että jäisimme jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta”, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa alkuvuonna 2021.

Kuulostaako tutulta?

Komissaari Urpilaisen mukaan Suomi vaikuttaa EU:n päätöksentekoon jälkijunassa.

Valtioneuvoston kanslian EU-asioiden alivaltiosihteeri Satu Keskinen myöntää: komissio pääsee ehdotuksillaan välillä yllättämään Suomen.

Yksi ongelma on, että virkamiehiä ei ole tarpeeksi. Asiantuntemusta ja tekstimuotoiluja pitäisi tarjota komissiolle jo ehdotuksen valmisteluvaiheessa. Tarvitaan ”toistoa, toistoa ja lukuisia kontakteja”, mutta tälle ”jumputustyölle” ei jää Keskisen mukaan aina aikaa.

Vuosien mittaan ennakkovaikuttamista on ”systematisoitu”. Viime syksynä aloitettiin myös uusi käytäntö, jossa valitaan Suomen kannalta tärkeimmät EU-ennakkovaikuttamishankkeet. Voimavaroja keskitetään niihin.

Yksi valittu kohde on nyt kesällä tehtävä EU-rahoituskehyksen väliarvio, jonka osana suvereniteettirahastoa tullaan esittämään. Eli rahastoonkin on ennakkovaikutettu. Keskisen mukaan komissiossa ollaan hyvin tietoisia Suomen ja muiden yhteisvelkaan kriittisesti suhtautuvien kannasta.

Keskisen mukaan ennakkovaikuttamisessa onnistuttiin esimerkiksi luonnon ennallistamisasetuksessa. Komission ehdotuksessa oli lopulta Suomelle tärkeitä poikkeuksia koskien turvepeltoja.

Silti ehdotus aiheutti viime syksynä hallitusta jakavan riidan.

”Usein voi olla niin, että ehdotus näyttää Suomen kannalta todella vastustettavalta, vaikka siihen on kohtuullisen hyvin onnistuttu ennakkovaikuttamaan.”

Pienen Suomen vaikuttamismahdollisuudet ovat rajalliset. ”Kun me ei ole Saksa tai Ranska…”

Neuvotteluihin ei haluta mennä pelkän ”ein” kanssa. Miksi ei?

Rislakki selittää. Jos 27 jäsenmaata aikoo saada päätöksiä aikaan, jokaisen on tehtävä kompromisseja. Sen takia pitää sanoa ”kyllä, mutta…”.

”Se on vähän kuin talonyhtiön kokous: jos siellä joku koko ajan änkyröi vastaan kaikesta, niin muut eivät halua tehdä sen kanssa yhteistyötä.”

Paljon riippuu siitä, tehdäänkö päätös määräenemmistöllä vai vaatiiko se jäsenmaiden yksimielisyyden. Yksimielisyyttä vaaditaan yleensä esimerkiksi yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja EU:n rahoituksessa.

Määräenemmistöä vaativissa päätöksissä neuvotteluiden vetäjä yrittää kasata riittävän kannatuksen. Silloin keskitytään niihin maihin, joiden pää on käännettävissä. Rislakin mukaan loppuun asti vastustavat sivuutetaan, eivätkä ne saa läpi omia toiveitaan.

Esimerkiksi metsiin liittyvät kysymykset ovat Suomelle usein tärkeitä.

”Jos haluat saada tukijoita itsellesi tärkeissä asioissa, et halua varta vasten mennä jarruttamaan ainoana jotain muuta asiaa.”

Yksimielisyyttä vaativat päätökset ovat hankalampia. Komissio ei tee sellaisia ehdotuksia, joiden se tietää saavan täystyrmäyksen.

Pöytään voidaan kuitenkin tuoda rohkeita ehdotuksia, jotta keskustelua saadaan ohjattua haluttuun suuntaan. Kun kriittiset maat saavat neuvoteltua itselleen mieluisia kompromisseja, ne voidaan esittää kotimaassa poliittisina voittoina.

Näin kävi myös elpymispakettineuvotteluissa, kun suomalaiset poliitikot iloitsivat avustusmuotoisen tuen karsimisesta.

Toki tiukoista tavoitteista voi pitää kiinni, mutta taistelut kannattaa valita huolella.

Vuonna 2011 Jyrki Kataisen (kok) hallitus joutui ensimetreillään ottamaan kantaa Kreikan toiseen tukipakettiin. Tuolloinen valtiovarainministeri Urpilainen piti kiinni demareiden vaatimuksesta, että Suomen pitää saada uuden tuen vastineeksi Kreikalta vakuudet.

Muut jäsenmaat eivät kannattaneet kahdenkeskisiä vakuuksia, ja Suomi jäi järjestelyn kanssa yksin. Myöhemmin on arvioitu, että vakuussopimus oli Suomelle taloudellisesti huono ratkaisu.

Uusi yhteisvelka on yksimielisyyden takana. Uusi hallitus voi sen torjua, jos tahtoa todella löytyy.

Valtiovarainvaliokunnan elpymispakettia koskevassa mietinnössä pidettiin mahdollisena, että Suomen poisjäänti elpymispaketista ei välttämättä kaataisi pakettia. Taloudellisesti se olisi voinut olla Suomen kannalta jopa järkevämpää.

Mutta, ”tällainen ratkaisu veisi tuntuvasti maamme poliittista pääomaa”, mietinnössä kirjoitettiin.

Pidettiin mahdollisena, että ”Suomi ei saisi omille kannoilleen enää tukea päätettäessä asioista, joissa ei vaadita yksimielisyyttä”.

Muistutettiin, että ”EU ei ole vain maksu-unioni, vaan myös poliittinen yhteisö, jossa solidaarisuus vaikuttaa EU:n luotettavuuteen”.

Pelättiin, että ”erityiskohtelun vaatiminen heikentäisi myös Suomen mahdollisuuksia saada tukea tilanteessa, jossa se itse kohtaa isoja taloudellisia tai muita sokkeja”.

Ehkä ”poliittisen pääoman” merkitystä voi konkretisoida kesän 2022 tapahtumilla. Tuolloin EU yritti sopia maakaasun käytön vähentämisestä. Neuvotteluilla oli erityisen suuri merkitys kaasuriippuvaiselle Saksalle, joka on ollut helisemässä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa ja käänsi kaasuhanat kiinni.

Komission ehdotukseen verrattuna lopulliseen päätökseen tuli poikkeuksia, jotka lisäsivät Saksan painetta vähentää omaa kulutustaan. Espanjan energiaministeri ­Teresa Ribera sanoi, että Espanja ei ole elänyt energian suhteen ”yli varojensa”. Muistissa olivat edelleen Saksan ankarat vyönkiristysvaatimukset eurokriisivuosina.

Myös suvereniteettirahaston kohdalla on spekuloitu, että Suomi voisi jättäytyä siitä ulos. Muut EU-maat voisivat sopia rahastosta niin sanottuna pysyvänä rakenteellisena yhteistyönä, joka perustuu jäsenmaiden vapaaehtoisuuteen.

Rislakin mukaan Suomessa EU nähdään liian usein vain jäsenmaiden välisenä nollasummapelinä, jossa osa häviää ja osa voittaa.

Hänen mielestään oikea konteksti on globaali. Siis se, josta von der Leyen puhuu suvereniteettirahaston yhteydessä.

Alexander Stubb (kok) kertoo elämäkerrassaan Alex (2017), kuinka EU kehittyy kolmessa vaiheessa: Ensin tulee kriisi, sitten kaaos. Lopulta löydetään epätäydellinen ratkaisu.

Velkakriisi ja koronapandemia kaatuivat syliin nopeasti ja yllättäen. Yhteisvastuun lisääminen on ollut ratkaisu, joka ei ole miellyttänyt kaikkia, mutta jonka avulla kaaoksesta on päästy eteenpäin.

EU:n yhteisiin ongelmiin etsitään yhteisiä ratkaisuja varmasti jatkossakin. Suurvaltakilpailun lisäksi pitäisi hoitaa muun muassa ilmastonmuutos sekä Ukrainan tukeminen ja jälleenrakentaminen.

Rahaa tarvitaan valtavasti. Maaliskuussa Maailmanpankki julkaisi arvion, jonka mukaan Ukrainan jälleenrakentamiseen ja elvytykseen tarvitaan vähintään 383 miljardia euroa.

”Kun tilanteet muuttuvat yllättäen, ei kannata kirjata hallitusohjelmaan mitään ­sellaista, joka ei anna mitään liikkumavaraa”, sanoo Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio.

Kokoomus kipuili elpymispaketin kanssa, mutta lopulta suurin osa puolueen edustajista äänesti sen puolesta. Korostettiin EU:n vakautta ja yhtenäisyyttä – ja ratkaisun kerta­luonteisuutta.

Viime maaliskuussa Petteri Orpo kuitenkin sanoi Helsingin Sanomille, että jos enemmistö jäsenmaista olisi uuden rahaston kannalla, sen pitäisi olla erittäin ehdollinen eikä rahaa saisi käyttää suoraan yritystukeen.

Huoli suorista yritystuista on perusteltu, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava EU-asiantuntija Päivi Wood. Vaarana on kilpailun vääristyminen ja EU:n sisämarkkinoiden hajoaminen.

Koronapandemian alettua EU:n valtion­tukisääntöihin on tehty joustoja. Viime vuosina Saksa ja Ranska ovat vastanneet 80 prosentista kaikista jäsenmaiden valtiontuista. Tässä kilpailussa Suomi ei pärjää.

Suvereniteettirahastolla pelikenttää voitaisiin tasoittaa niin, että myös muilla mailla olisi mahdollisuus tukea yrityksiä.

”Mutta ei Euroopan kilpailukykyä voida rakentaa valtiontukien tai rahastojen varaan. Kilpailukyky nousee toimivista sisämarkkinoista”, Wood sanoo.

Hänen mielestään on ongelmallista, jos tukea jakavat poliitikot päättävät voittavat teknologiat esimerkiksi vihreässä siirtymässä. Markkinoiden pitäisi päättää voittaja.

Lopulta yksityiskohdat määrittävät, kuinka kannatettava uusi rahasto on Suomen kannalta. Niihin Suomen pitää nyt vaikuttaa.

”Jos kriteerit asetellaan oikein niin, että tuki nimenomaan kohdistuu vihreän siirtymän teknologioihin, onhan siinä varmasti myös mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.”

Akatemiatutkija Timo Miettinen on kirjoittanut, että sisämarkkinoiden eriytyminen olisi Suomen kannalta joka tapauksessa suurempi riski kuin yhteisvastuun kasvattaminen.

”Elämä ja Siperia opettaa”, totesi perussuomalaisten Timo Soini vuonna 2015. Jos Kreikan tukipakettia ei olisi hyväksytty, hallitus olisi hänen mukaansa kaatunut.

Hallitus joutuu tasapainoilemaan sekä EU:sta että kotimaasta tulevan paineen välillä. Tukipaketin lisäksi perussuomalaiset joutuivat hallituksessa vastaanottamaan 32 000 turvapaikanhakijaa vuoden 2015 pakolaiskriisissä.

Äänestäjät kokivat tulleensa petetyiksi. Kannatus suli. Vuonna 2017 puolue jakautui.

Perussuomalaiset on toki erilainen puolue kuin Soinin aikana. Asetelmassa on kuitenkin tuttuja aineksia.

Viime vaalikaudella oppositiossa perussuomalaiset vastusti ankarasti elpymispakettia. Vastustus huipentui kevään 2021 jarrutuskeskusteluun eduskunnassa.

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) intoutui kello 3.19 yöllä analysoimaan liittovaltion suhdetta kissaeläimiin.

”Elpymiskeskustelussa on nostettu pöydälle kissa nimeltä liittovaltio. Liittovaltio on kuitenkin kaukana itsenäisestä ja yksin viihtyvästä kissaeläimestä ja muistuttaakin enemmän esimerkiksi seurallista apinaa, joka laumaeläimenä tarvitsee muita apinoita ympärilleen, jotta voi elää hyvää elämää.”

Liittovaltion sijaan perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoitteena on Suomen EU-ero.

Mahdollinen tuleva valtiovarainministeri Purra on korostanut, että hallitusvastuussa joutuu joustamaan ja tekemään kompromisseja. Jos puolue kuitenkin päätyy hyväksymään uutta yhteisvelkaa, päätöstä voi olla vaikea perustella äänestäjille.

Mahdollinen poikkeus on jo tiedossa. Purran mukaan yhteisvastuuseen perustuva rahasto sopii, jos sillä tuetaan Ukrainaa.

Kuten aikaisemminkin, Ranskalla ja Saksalla tulee olemaan merkittävä rooli suunnannäyttäjinä. Saksassa on Suomen tapaan korostettu elpymispaketin kertaluonteisuutta. Ranska taas näkee uudessa yhteisvelassa uusia mahdollisuuksia.

Politico-media arvioi Ranskan laskevan sen varaan, että Saksan on taivuttava yhteisvelkaan viimeistään Ukrainan jälleenrakentamisessa.

Rahaston lisäksi uusi hallitus voi odottaa pöydälleen monia muitakin isoja EU-kysymyksiä. Vihreän siirtymän, energiaomavaraisuuden ja talouden kestävyyden ”kolmiyhteys” pitää ratkaista, professori Raunio sanoo.

Eduskuntavaalit oli hänen mukaansa hukattu keskustelunpaikka – tyypillisesti.

”EU on hankala puolueille, koska se usein jakaa niiden kannattajia sisältäpäin, ja sitten saattaa olla niin, että osa puoluejohtajista laskee, että EU-asioista keskusteleminen ei innosta äänestäjiä.”

Ihannetilanne olisi, jos uudella hallituksella olisi valtakirja, jonka voisi sanoa nojaavan vaalikeskusteluihin.

”Nyt tämä tavoite voi toteutua ehkä Suomen talouden osalta, mutta EU:n osalta ei.”

Hallitusneuvotteluja käyvät puolueet ovat epäyhtenäinen ryhmä EU:n suhteen. Sen takia Raunio uskoo, että puolueet yrittävät välttää julkista debattia EU:sta jatkossakin.

Osviittaa linjaeroista saa Suomen Kuvalehden vaalikoneesta, jossa kysyttiin halua EU:n yhteisvastuun lisäämiseen kriiseissä. Kielteisimmin suhtautuivat perussuomalaisten ehdokkaat. Myös kristillisdemokraattien ehdokkaista valtaosa vastusti yhteisvastuun lisäämistä.

Kokoomuksen ehdokkaita kysymys jakoi vahvasti, mutta suurin osa oli valmis lisäämään yhteisvastuuta. Hallitusneuvotteluita käyvistä puolueista Rkp:n ehdokkaat suhtautuivat asiaan myönteisimmin.

Monille yrityksille ja järjestöille EU on arkea. Niissä ollaan hyvin perillä unionin hankkeista. Häviävään rooliin jäävät Rau­nion­ mukaan kansalaiset, joilla ei ole vastaavaa luontevaa linkkiä Brysseliin.

”Kansalaisten ymmärrys EU:sta kärsii, kun poliittiset toimijat eivät käy keskustelua”, hän sanoo.

Seuraava mahdollisuus keskustelulle on vuoden päästä europarlamenttivaaleissa.