Miksi piirrät Ukrainan sodasta, Aino Sutinen?

En haluaisi ajatella Venäjää, vaan Ukrainaa.

Niin toteaa päähenkilö Aino Sutisen uudessa sarjakuvakirjassa Ajattelen Ukrainaa koko ajan. Hän kiinnittää Ukrainan lipun ikkunaan, keskustelee sodasta, perehtyy sotatutkimukseen ja maan kulttuuriin.

Sutinen piirsi itsensä albuminsa päähenkilöksi ja kertojaksi, koska tykkää itsekin lukea sarjakuvia, jotka yhdistelevät omaelämäkerrallisuutta dokumentaarisuuteen.

”Yksityisen aineksen kautta avaan jotain yleisesti kiinnostavaa tästä ajasta ja maailmantilanteesta”, hän sanoo.

Teos sai alkunsa, kun Sutinen mietti, mitä piirtäisi Kutikuti-sarjakuvakollektiivin kaksikymmenvuotisnäyttelyyn Kouvolan taidemuseoon syksyksi 2024. Hän muisti esseisti Tommi Melenderin antaman ohjeen: kirjoita asioista, jotka askarruttavat niin, ettet saa niiltä rauhaa.

Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alusta alkaen Sutinen oli ajatellut sotaa ja Ukrainaa jatkuvasti. Hän alkoi piirtää niistä, ja muutamassa kuukaudessa käsissä oli kirjan verran materiaalia.

Teoksessaan Sutinen lähestyy sotaa ja Ukrainaa monesta eri kulmasta. Mukana on muun muassa strippi sodan aiheuttamista ympäristötuhoista.

”Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole huomioitu tarpeeksi sitä, miten tuhoisaa sota on ihmisten lisäksi ympäristölle. On järkyttävää, kuinka se tuhoaa maaperää.”

Kirjassaan Sutinen toteaa, että helppoja ratkaisuja tilanteeseen ei ole. Venäjän jo tekemiä tuhoja ei myöskään saa tekemättömiksi. Selvää on silti, että sota koskee koko Eurooppaa ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen tulevaisuutta.

”Ei voi olla niin, että hyökkäyssodalla voi siirrellä valtioiden rajoja. Venäjän voitto voisi rohkaista muita despootteja. Siksikin Ukrainaa pitää tukea.”

Aino Sutinen on Sarjainfo-kulttuurilehden päätoimittaja, sarjakuvantekijä, kuvittaja, livekuvittaja ja tiedeviestijä. Hänet tunnetaan erityisesti dokumentaarisista sarjakuvistaan ja informatiivisista kuvituksistaan.

Tällä hetkellä Sutinen tekee kuvituksia Jyväskylän yliopiston kvanttilaskennan kurssille. Hän myös dokumentoi loviisalaisen luonnonsuojeluliikkeen toimintaa sarjakuviin.

Usein Sutinen tekee livekuvituksia erilaisissa tapahtumissa. Katiska-oikeudenkäynnissä hän teki kuvituksia oikeussalissa.

Sutinen on myös tehnyt verkkosarjakuvat Helsingin yliopiston etnistä profilointia ja seksuaalioikeuksia koskeviin tutkimushankkeisiin.

”Yhteiskunnalliset teemat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Sotahistoriakin on alkanut kiinnostaa, ja myös se, millä eri tavoilla sotaa voi käsitellä sarjakuvissa. Seuraan päivittäin myös nykysotia koskevaa uutisointia ja keskustelua.”

Sutisen sarjakuva vankileirille joutuneesta punakaartilaisnaisesta oli mukana vuonna 2019 Sarjakuva-Finlandian saaneessa Sisaret 1918 -antologiassa, joka käsittelee sisällissodan naisten kohtaloita. Hän on käsitellyt sodan ja rauhan kysymyksiä myös muissa sarjakuvissaan.

”En ole koskaan ollut pasifisti, mutta olin aiemmin varovaisesti optimistisempi sen suhteen, että puolustusmäärärahoista voitaisiin leikata ja maailmassa voitaisiin lisätä aseriisuntaa. Pidemmän päälle niin pitäisikin tehdä, mutta nyt se ei ole mahdollista.”

Sutisesta on tietenkin tärkeää pohtia, miten maailmassa päästäisiin pysyvän rauhan tilaan, mutta ”kontekstisokea pasifismi” huolestuttaa häntä. Hän on kirjailija George­ Orwellin kanssa samaa mieltä siitä, että pasifismi auttaa fasisteja voittamaan. Jos Ukraina myöntyisi nyt Venäjän rauhanehtoihin, sen koskemattomuus ei olisi taattu tulevaisuudessakaan.

”Kremlille tällainen pasifismi sopii toki oikein hyvin.”

Venäjän suurhyökkäyksen alussa 2022 kaikki suomalaisetkaan kansanedustajat eivät olisi halunneet viedä Ukrainaan aseita. Siltä osin tilanne on muuttunut – onneksi, sanoo Sutinen. Nyt hänestä olisi tärkeää, että Ukrainan liittolaiset poistaisivat rajoituksia iskeä länsikalustolla Venäjän alueelle.

Hän on seurannut myös ruotsalaisten sarjakuvantekijöiden Nato-vastaista kampanjaa ja Suomessa militarisoitumisesta käytävää keskustelua.

”Aiemmin minulla ei ollut Natoon kantaa, mutta sodan alettua aloin itsekin kannattaa siihen liittymistä. Syytän sodasta ja pakosta varautua sodan mahdollisuuteen vain Venäjää.”

Silti moniääninen keskustelu tästäkin aiheesta on tärkeää, Sutinen sanoo.

”Ja on kiva, että Ruotsissa käydään yhteiskunnallista keskustelua pilapiirrosten ja sarjakuvien keinoin.”

Kun Sutinen äskettäin luki vankilanjohtaja Kaisa Tammen muistelmateosta, hän tunnisti tämän lapsuuden kotitalon Espoon Matinkylässä.

Tammi kuvaa kirjassaan, miten tottui Rosvolinnaksi kutsutussa kerrostalossa muun muassa huumeiden käyttäjiin ja siihen, että poliisit piti usein soittaa perheväkivallan vuoksi paikalle.

Rosvolinnassa Sutinenkin asui lapsena yksinhuoltajaäitinsä ja siskonsa kanssa.

”Matinkylässä on suuret tuloerot, joten alueelle mahtuu hyvin monenlaisia maail­moja, joista osassa on näköalattomuutta ja päihdeongelmia. Oma perheeni oli aika vähävarainen, mutta äiti opetti minut lukemaan nelivuotiaana.”

Ensimmäisiä sarjakuvasuosikkeja olivat Aku Ankka, Nalle Puh, Maikki Harjanteen Minttu sekä Muumipeikko ja Asterix. Teini-ikäisenä vaikutuksen tekivät esimerkiksi Kati Kovácsin ja Joakim Pirisen kirjat.

Jo pienenä Sutinen piti piirtämisestä ja kirjoittamisesta. Peruskoulun jälkeen hän meni Kaitaan kuvataidepainotteiseen lukioon.

”Piirtämisen ja käsin kirjoittamisen prosessi on minulle tärkeä, ja ne ovat tutkitusti tärkeitä aivoillekin.”

Oma tausta sai Sutisen tarkkailemaan yhteiskunnallisia teemoja ja luokkakysymyksiä. Hän kiittää sitä, miten peruskoulu Suomessa tasoittaa lähtökohtien eroja.

”Minullakin oli ihan hyvät mahdollisuudet mennä opiskelemaan minne haluan.”

Lukion jälkeen Sutinen haki ja pääsi Englannin Sussexiin opiskelemaan kehitysmaatutkimusta ja sosiologiaa. Hän sai vapautuksen opintomaksuista.

”Englannissa on paljon vahvempi luokkayhteiskunta kuin Suomessa. Opiskelijat olivat enimmäkseen keskiluokkaisia.”

Sutisen opiskelukaverit olivat hänen mukaansa ”aktivistihenkisiä”, ja Sutinen itsekin osallistui heidän kanssaan mielenosoituksiin.

Opiskeluaikanaan Sutinen alkoi piirtää sarjakuvia, ja palattuaan Suomeen hän löysi kustantajan ensimmäiselle matkasarjakuvalleen Taksi Kurdistaniin.

Hän myös pääsi Sarjakuvakeskukseen töihin. Pestinsä puitteissa hän osallistui monenlaisiin kulttuurivaihto- ja yhteistyöohjelmiin venäläisten ja itäeurooppalaisten kanssa.

Venäjä ja Itä-Eurooppa olivat hänelle entuudestaan tuttuja, sillä hän oli matkustellut siellä paljon jo aiemmin. Vuosituhannen alussa hän oli asunut puoli vuotta Slovakiassa eurooppalaisen vapaaehtoisohjelman osallistujana. Sen tiimoilta hän muun muas­sa opetti paikalliselle poliisille englantia, ompeli leluja ja kävi slovakin kielen kurssilla.

Venäjää Sutinen oli opiskellut huvikseen lukemalla kiinnostavia julkaisuja ja kuuntelemalla podcasteja ja musiikkia.

”Kieltä oppii parhaiten kiinnostavien sisältöjen avulla. Sarjakuvat ovat myös kielen oppimisessa hyviä, koska niistä näkee samalla tekstin ja kuvan.”

Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa, Sutinen alkoi opiskella harrastuksenaan ukrainaa.

”Ajattelen, että yksi tapa tukea Ukrainaa on tutustua sen kulttuuriin ja tehdä sitä tunnetuksi.”

Sarjakuvakirjankin päähenkilö käy suomenukrainalaisessa teatterissa, historiallisen ukrainalaisen musiikin konsertissa Helsingissä, 20 Days in Mariupol -dokumentin ensi-illassa, ukrainalaisen kansantanssin esityksessä ja ukrainalaisen käsityötaiteen näyttelyssä Helsingissä.

Myös Ukrainan euroviisukappaleet ovat voimakkaasti läsnä teoksessa.

”Ukraina on tosi iso ja monikulttuurinen maa. Minua viehättävät erityisesti ukrainalaiset kansanlaulut ja euroviisut. On kiinnostavaa, että Ukrainassa on enemmän kansanlauluja kuin missään muualla maailmassa.”

Euroviisuissa Sutista kiinnostaa myös se, millaisia poliittisia viestejä artistit usein laulujensa sanoituksiin sisällyttävät, vaikka laulukilpailu pyrkiikin pysymään poliittisesti neutraalina.

Sutinen on piirtänyt kirjaansa muun muas­sa ukrainalaisen krimintataarin Jamalan, joka voitti vuoden 2016 euroviisut krimintataarien vainoista kertovalla laululla 1944.

Venäjä on sittemmin etsintäkuuluttanut Jamalan. Tämä on Sutisesta hyvä esimerkki kulttuurin merkityksellisyydestä ja mahdollisesta muutosvoimasta.

Sodan alettua Suomessakin on puhuttu paljon huoltovarmuudesta.

Sutisen mukaan myös kulttuuri on ilman muuta huoltovarmuuskysymys ja osa resilienssiä.

”Kulttuuri synnyttää moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua ja yhteenkuuluvuutta, joka ei tarkoita yksimielisyyttä. Se lisää ajattelun vapautta ja auttaa ymmärtämään laajoja kokonaisuuksia.”

Kulttuuri voi Sutisen mielestä myös ehkäistä mustavalkoista ajattelua, auttaa pukemaan sanoiksi kokemuksia ja sietämään epävarmuutta.

Samalla on syytä muistaa, että kulttuurin merkitys ei tyhjene näihin välineellisiin arvoihin, vaan sillä on itseisarvo, Sutinen sanoo.

Kulttuurin tehtävä ei hänen mukaansa ole puolustaa kansallista turvallisuutta, mutta se voi tehdä niin esimerkiksi kohentamalla lukutaitoa, medialukutaitoa ja lähdekriittisyyttä. Silloin dis- ja misinformaatiolle ei ole yhtä hedelmällistä maaperää.

Sutinen huomauttaa, että monet jakavat tietämättään eteenpäin Venäjän dis­informaatiotehtaiden valheita.

”Venäjä levittää lännen ja Euroopan vastaista dis- ja misinformaatiota usein niin, että naamioi sen esimerkiksi globaalin etelän puolustamiseksi. On huolestuttavaa, että moni levittää näitä valheita ja unohtaa tarkistaa, mistä ne ovat peräisin ja onko niihin luottamista.”

Disinformaatio on levinnyt erityisesti Slovakiassa, ja sillä on ollut Sutisen mukaan pelottavia seurauksia.

”Siellä yhteiskunnallinen luottamus on vähäisempää kuin Suomessa. Täällä luottamusta vielä on, ja siksi Suomi menestyy onnellisuusmittauksissa.”

Sutinen seuraa nyt järkyttyneenä myös nykyhallituksen leikkauksia.

Suunnitelmat leikata lisää esimerkiksi taiteilija-apurahoista ja kulttuurilehtien tuista ovat hänen mukaansa tuhoisia.

Hän muistuttaa, että Suomi on pieni maa, jossa vapaa, omaehtoinen kulttuuri ei kukoista markkinaehtoisesti. Se on riippuvaista riittävästä tuesta.

Hänen mielestään on käsittämätöntä, että kulttuurin elinedellytyksiä kavennetaan, vaikka samalla ollaan huolissaan esimerkiksi lukutaidon rapistumisesta.

”Kulttuuri on kaiken sen ytimessä, mikä elämässä on tärkeintä.”