Trumpin vanha tuttu

Moni pääsee urallaan eteenpäin – vaan ei Jens Stoltenberg. Niin hänellä itsellään on ollut tapana viime kuukausina vitsailla.

Puolustusliitto Natoa kymmenen vuotta johtanut norjalaispoliitikko palasi syksyllä 2024 Brysselistä Osloon. Pian puhelin soi. Keskustapuolue oli jättänyt Norjan hallituksen, ja demaripääministeri Jonas Gahr Støre tarvitsi uutta valtiovarainministeriä.

Tehtävä oli Stoltenbergille ennalta tuttu, miltei 30 vuoden takaa.

”Nyt vastaan taas budjeteista ja talouspolitiikasta”, Stoltenberg sanoo.

Vanha työ Naton pääsihteerinä tuntuu kuitenkin seuraavan. Joulukuisena tiistaina Stoltenberg on saapunut Finlandia-talolle keskustelemaan turvallisuuspolitiikasta yhdessä presidentti Alexander Stubbin kanssa. Sitä ennen hänellä on aikaa antaa haastattelu.

Pöydillä myynnissä on hänen aiemmin syksyllä ilmestynyt kirjansa Vahtivuoroni (Otava). Se kertoo liittokunnan johtamisesta läpi Donald Trumpin ensimmäisen presidenttikauden, Venäjän hyökkäyssodan alkamisen sekä Suomen ja Ruotsin historiallisten jäsenprosessien.

Valtiovarainministerin tehtävässäkin tuntuu turvallisuuden paino enemmän kuin aiemmin.

”Talous ja turvallisuus kytkeytyvät yhä kiinteämmin yhteen tänä päivänä.”

Stoltenbergin kirja piirtää raatorehellisen kuvan maailman mahtavimmasta puolustusliitosta, joka on lopulta poliittinen liitto.

Naton jäsenmaat ovat erilaisia ja niillä on toisistaan poikkeavia intressejä. Kameleonttimainen pääsihteeri joutuu tasapainottelemaan, hakemaan kompromisseja ja joskus vaikenemaankin, kun toimittajat kysyvät kiusallisia kysymyksiä. Kun ei oikeastaan voi sanoa mitään.

Stoltenberg tunnustaa kirjassaan pelänneensä jo Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella, että Nato oikeasti hajoaa. Niin ei käynyt, ja kesäisen Haagin-huippukokouksen jälkeen Trumpin äänensävy puolustusliittoa kohtaan oli muuttunut myönteisemmäksi.

Ehkä siksi entinen pääsihteeri ei vaikuta kovin järkyttyneeltä Yhdysvaltain tuoreesta kansallisesta turvallisuusstrategiasta. Hallinnon virallinen asiakirja lämmittelee suhteita Venäjään ja toisaalta katsoo vinoon Eurooppaa ja Natoa. Siinä kaikuu varapresidentti J. D. Vancen Münchenin turvallisuuskokouksessa helmikuussa pitämä puheenvuoro, joka oli eurooppalaisille johtajille ensimmäinen todellinen herätys Trumpin toisella presidenttikaudella.

Kauhistelun sijaan Stoltenberg haluaa muistella huhtikuista vierailuaan Valkoiseen taloon yhdessä pääministeri Støren kanssa. Harvemmin valtiovarainministerit tällaisille vierailuille osallistuvat, mutta entinen pääsihteeri on tietysti Trumpin vanha tuttu. Kirjassaan Stoltenberg kuvailee, kuinka Trump soitteli hänelle usein ja purki turhautumistaan – erityisesti Saksan silloiseen liittokansleriin Angela Merkeliin.

Valkoiseen taloon norjalaisdelegaatio vei mukanaan kartan.

”Tässä kartassa keskellä olikin pohjoisnapa”, Stoltenberg kertoo.

”Siinähän ei hahmota hyvin ainoastaan Pohjoismaiden merkitystä vaan sen, että lyhin matka Venäjältä Yhdysvaltoihin ei suinkaan kulje Saksan Frankfurtin vaan juuri pohjoisnavan kautta. Erilaiset ohjukset ja pommikoneet kulkisivat yli pohjoisnavan, mikäli sota syttyisi.”

Norja ja Suomi jakavat rajan Venäjän kanssa, ja tuon rajan tuntumassa Kuolan niemimaalla on yksi maailman suurimmista ydinaseiden keskittymistä. Stoltenberg muistuttaa, ettei aseita ole suunnattu Pohjoismaihin vaan Yhdysvaltoihin.

”Kun me olemme Venäjän rajamaita, voi meidän tiedustelumme ja monitorointimme tarjota Yhdysvalloille ainutlaatuista ennakkovaroituskyvykkyyttä. Sen avulla he voivat puolustaa itseään, jäljittää uhat. Kaikki tämä on Yhdysvaltojen intressissä.”

Tällaiset fraasit toistuvat Stoltenbergin puheessa.

”On muistettava, mikä on Yhdysvaltain intressissä”, hän sanoo usein.

Ja: ”Yhdysvallat on maailman suurin talous- ja sotilasmahti, mutta yhdessä Nato-maiden kanssa se on jopa puolet maailmantaloudesta ja sotilasvoimasta.”

Tai: ”Vahva Nato on myös Yhdysvaltojen etu.”

Tämä kaikki voi olla totta, mutta sellaisia näkemyksiä ei tunnu löytyvän Yhdysvaltojen nykyisen hallinnon virallisista linjauksista tai Valkoisen talon suunnalta kuuluvista puheenvuoroista.

”Sitten meidän on vaikutettava Yhdysvaltoihin!” Stoltenberg huudahtaa. Hän kiihtyy, äänenvoimakkuus nousee.

”Poliitikot eivät ole sellaisessa luksusasemassa, että me voisimme vain spekuloida. Me voimme analysoida tilannetta, ja totta kai se on tärkeää. Mutta vielä tärkeämpää on toimia.”

Ei siis pidä vain ennustaa tulevaisuutta, vaan pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, Stoltenberg summaa.

Ei entinen pääsihteerikään halua lakaista maton alle sitä, että Yhdysvalloilla ja monilla eurooppalaisilla valtioilla on nyt selvästi sekä intressi- että arvoerimielisyyksiä. Hän myöntää ne.

”Heillä on selvästi erilainen analyysi”, Stoltenberg vastaa, kun häneltä tiedustelee turvallisuusstrategian Venäjä-kirjauksista.

Kun puheeksi tulee saman paperin arviot ”eurooppalaisen sivilisaation tuhoutumisesta”, hän sanoo: ”Tästä on eriävät näkemykset.”

Vaikka strategia on otettu Euroopassa vastaan närkästyneesti, ovat useat kansainväliset tiedotusvälineet pohtineet sen painoarvoa myös kriittisesti.

Kyseessä on merkittävä asiakirja, joka toistaa Yhdysvaltain hallinnon tiedettyjä periaatteita. Sellaisia teesejä, joiden ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Toisaalta joidenkin arvioiden mukaan se saattaa kertoa Trumpia enemmän siitä, ketkä ovat ideologit hallinnon ympärillä. Mutta Trump ei tunnetusti johda pohtien erilaisia linjauksia ja doktriineja.

”Viestit Yhdysvalloista ovat joskus hieman erisuuntaisia”, Stoltenberg muotoilee.

On strategia, on Vancen puhe. Toisaalta on ulkoministeri Marco Rubion puheita, kongressin ja senaatin linjauksia, päätökset Naton huippukokouksessa Haagissa. Ne saattavat viitoittaa myös toiseen suuntaan.

Stoltenberg korostaa edelleen, että on toimittava. On minimoitava huonojen lopputulosten riskit ja maksimoitava parempien todennäköisyydet.

Mutta miten se onnistuu? Jos tärkeää ei ole viisastelu vaan tekeminen, mitä siis tehdään?

Stoltenberg kuvailee lähestymistapaansa no regret -strategiaksi. Regret, siis katumus. Pitäisi tehdä rohkeasti sellaisia asioita, jotka ovat joka tapauksessa oikein. Joiden tekeminen ei kaduta sitten myöhemmin.

”On tehtävä asioita riippumatta siitä, uskooko Yhdysvaltojen pysyvän mukana vai ei. Esimerkiksi omaan puolustukseen panostaminen Euroopassa on tällainen asia.”

Sitä Donald Trump on vaatinut, ja ehkä se lisää myös Yhdysvaltojen sitoutumista Natoon. Mutta jos ei lisäisikään, olisi Eurooppa silti vahvistanut turvallisuuttaan ja vähentänyt riippuvuuttaan muista.

Kun Stoltenberg hieman myöhemmin astelee Finlandia-talon lavalle yhdessä presidentti Stubbin kanssa, vastassa on entinen pääministeri Jyrki Katainen (kok), joka haastattelee heidät. Hän on nykyään Atlantti-seuran puheenjohtaja.

Stoltenberg hauskuuttaa yleisöä.

”Minulta kysyttiin vuonna 2014, uskonko, että Suomi liittyisi Natoon. Sanoin, että ei ei, niin ei tapahdu, Norja liittyy ennemmin Euroopan unioniin kuin Suomi Natoon”, hän sanoo ja saa aikaan naurunremakan.

Stoltenberg kuvailee olevansa iloinen siitä, että sai nähdä Suomen ja Ruotsin lopulta liittyvän samaan liittokuntaan Norjan kanssa.

Sen sijaan pettymyksen tuotti se, että hänen kotimaansa päätti pysyä EU:n ulkopuolella.

”Norja on ainoa maa, joka on neuvotellut kahdesti liittymissopimuksesta EEC:hen ja EU:hun. Ja äänestänyt ne molemmilla kerroilla kumoon.”

Yleisöä naurattaa taas. Stoltenberg oli itse mukana kampanjoimassa EU-jäsenyyden puolesta, molemmilla kerroilla. Ensin teininä isänsä kanssa, joka oli myös Norjan työväenpuolueen poliitikko. Ja myöhemmin itse puoluejohtajana.

”1990-luvulla, toisella kerralla, meillä oli dominoteoria. Että kun Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyvät, jääräpäisten norjalaisten olisi mahdotonta sanoa ei”, hän sanoo.

”Toisin kävi: kun selvisi, että Ruotsi oli liittynyt, Norjassa vastustus kasvoi.”

Suomen ja Ruotsin tie Natoon oli mahdollinen, koska ovea pidettiin auki. Tuore Yhdysvaltojen turvallisuusstrategia linjaa, ettei Nato voisi olla enää alati laajeneva liittokunta.

Mitä entinen pääsihteeri siitä ajattelee?

”Jokainen Naton laajenemiskierros on ollut demokraattisen päätöksenteon tulos. Se on vaatinut yksimielisyyden Naton sisällä, ja se on ollut myös demokraattisen päätöksenteon tulos maissa, jotka ovat hakeneet jäseniksi”, Stoltenberg sanoo.

Hän huomauttaa, että ainakin aiemmin myös Yhdysvallat on kannustanut maita liittymään liittokuntaan.

Nyt maailmalla keskustellaan Ukrainan mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Useiden tiedotusvälineiden mukaan maa olisi valmis luopumaan Nato-jäsenyyden tavoittelusta osana rauhansuunnitelmaa, mikäli se saisi muuten turvatakuut Yhdysvalloilta ja eurooppalaisilta mailta. Se on muutos aiempaan linjaan, karvasta kalkkia.

Evätäänkö Ukrainalta siis Nato-polku Yhdysvaltojen ja Venäjän yhteisellä päätöksellä?

Stoltenberg ei halua suoraan vastata kysymykseen.

”On tietysti oltava realistinen. Natossa ei ole yksimielisyyttä siitä, kutsutaanko Ukraina liittokunnan jäseneksi lähitulevaisuudessa. Mutta samaan aikaan liittolaisten kesken käydään keskustelua siitä, miten Ukrainalle voidaan tarjota turvatakuita ja -järjestelyitä tulitauon ja rauhan aikana”, hän sanoo.

”Kyse voi olla siitä, että Ukrainaa aseistetaan jatkossakin, jotta estetään Venäjän mahdolliset interventiot jatkossa. Kyse voi olla myös erilaisista sopimuksista.”

Myöskään uutistoimisto Reutersin tuoretta uutista Stoltenberg ei mielellään kommentoi.

Sen mukaan Yhdysvallat haluaisi eurooppalaisten ottavan päävastuun Naton tavanomaisista puolustuskyvykkyyksistä, kuten tiedustelusta ja ohjuksista vuoteen 2027 mennessä.

”En voi kommentoida vuodettuja tietoja. Sen tietysti voin todeta, että meidän on oltava valmistautuneita tulevaisuuteen.”

Entinen pääsihteeri pohtii, että Yhdysvallat on tulevaisuudessa selvästi kiinnostunut enemmänkin Aasian ja Tyynenmeren alueesta. Se voi vaikuttaa maan läsnäoloon Euroopassa.

”Mutta niin kauan kuin tällaiset muutokset tehdään koordinoidusti, ne saadaan toimimaan kyllä Natolle sekä Euroopalle. Koordinaatio on tässä tärkeää.”

Eikä Eurooppaan tai toisaalta Aasiaan panostaminen ole välttämättä joko tai -kysymys. Turvallisuusasiat eivät ole alueellisia, vaan globaaleja, Stoltenberg sanoo.

”Venäjä käyttää Ukrainassa pohjoiskorealaisia joukkoja ja iranilaisia drooneja. Kaiken taustalla Kiina kartuttaa Venäjän sotakassaa. Kaikki liittyy kaikkeen.”

Valtiovarainministerinä Stoltenberg on esitellyt tänä syksynä ensimmäisen budjettinsa Norjan parlamentin Stortingin eli Suurkäräjien edessä.

Norja on kasvattanut puolustuspanoksensa 3,3 prosenttiin bruttokansantuotteestaan ja ehtinyt triplata Stoltenbergin ministerikaudella Ukrainalle myönnettävän avun.

Päätökset liittyvät Stoltenbergin aiemmin mainitsemaan strategiaan. Ei pidä vain spekuloida, vaan toimia.

”Ja demokraattiset valtiot, kuten Suomi ja Norja, voivat tehdä kaikkensa vahvistaakseen Ukrainan asemaa. Ainoa tapa tehdä se on jatkaa tukea Ukrainalle.”

Tämä tarjoaa Stoltenbergin mukaan Ukrainalle parhaan mahdollisen aseman ensin neuvotteluihin ja sen jälkeen rauhaan, jälleenrakentamisen aikaan.

”Kaikkihan me haluamme sodan loppuvan. Nopein tie sodan loppumiseen on tietysti häviäminen, kuten tiedämme. Mutta se ei tuo rauhaa, se tuo miehityksen. Ja sitä emme Ukrainaan halua. Haluamme Ukrainan säilyvän suvereenina ja itsenäisenä valtiona”, Stoltenberg sanoo.

”Enkä usko, että voimme muuttaa Vladimir Putinin näkemystä – hänhän haluaa kontrolloida Ukrainaa. Mutta voimme vaikuttaa hänen laskelmiinsa. Ehkä hän voisi ymmärtää, että se hinta, jonka hän haluaa maksaa Ukrainan kontrolloimisesta, on liian kallis.”

Yhdysvallat muistuttaa mielellään, miten paljon se on tukenut Ukrainaa. Se on totta, mutta on Eurooppakin tehnyt osansa.

”Eurooppalaiset liittolaiset tarjoavat merkittävän osan tuesta. Toivon, että se jatkuu.”

Eri kysymys on, onko Jens Stoltenberg itse jatkossa päättämässä tuen myöntämisestä. Münchenin turvallisuuskonferenssia ylläpitävä säätiö tiedotti lokakuussa, että Stoltenberg nousee konferenssin puheenjohtajaksi jahka tehtävät Norjassa päättyvät.

Milloin ne päättyvät, sitä ei ole kerrottu. Norjalaisen Aftenpostenin politiikan toimittajan mukaan asiasta on kyllä spekuloitu, mutta mitään varmaa tietoa ei ole.

Finlandia-talon yleisön edessä Stubb ja Stoltenberg pohtivat Ukrainaa ja transatlanttisia suhteita.

Kun puhe kääntyy Ukrainaan, Stoltenberg antaa mielellään Stubbin puhua. Suomen tasavallan presidentti on osallistunut viime viikkoina useisiin puhelinkeskusteluihin eurooppalaisten liittolaisten sekä Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.

Keskustelua johdattelevaa Kataista huolettaa Yhdysvaltojen suunnanmuutos. Hän nostaa esiin sen, miten uusi turvallisuusstrategia mahdollisesti muuttaa Euroopan ja Yhdysvaltain välejä.

Presidentti Stubbin mukaan Pohjoismaat voivat siitä huolimatta tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Täytyy vain pohtia, mistä löytyvät yhteiset intressit, hän sanoo.

”Myimme onnekkaasti jäänmurtajia Yhdysvalloille, koska se on myös heidän intresseissään”, Stubb pohtii.

”Sinun on ikään kuin tehtävä itsestäsi heille kiinnostava.”

Jälleen Stoltenberg alkaa kertoa tarinaa vierailustaan Valkoiseen taloon. Ja siitä, kuinka siellä kaivettiin esiin kartta, jonka keskellä oli pohjoisnapa. 

Suomen Kuvalehden kustantaja on osa Otava-konsernia.