Niemisen nimellä
Huippujuoksija Mustafe Muuse myi 14-vuotiaana aikakauslehtiä puhelimitse. Asiakkaille soitti ”Niemisen Antti”.
9
MIN
Onnistuisiko kaverikuva? Mustafe Muuse vastaa myöntävästi ja poseeraa Keskon juoksuporukkaan kuuluvan naisen vierellä yhtiön pääkonttorin edustalla Helsingin Kalasatamassa.
Kohta juoksija toisensa perään pyytää samaa. Lokakuisen sateen kastelemilla keskolaisilla on takana tunnin aamulenkki Suomen tunnetuimman miespuolisen kestävyysjuoksijan kanssa. Osallistujia oli reilut parikymmentä, enemmän kuin yhteislenkeillä yleensä. Endorfiinit ovat korkealla.
Hei, siis ihanaa!
Olipa raikastavaa!
Kun kuvat on otettu, Muuse siirtyy päätukijansa hulppeaan toimitaloon. K-ryhmän uusi Liike on lääke -kampanjavideo julkistetaan Lapsen oikeuksien viikolla, ja siihen tarvitaan hänen ääntään: ”Uskon, ettei tausta määritä sitä, mihin voi päästä.”
Kun Muuse oli 7-vuotias, hänen somalitaustaisen perheensä asui Turun Moisiossa kaupungin vuokrarivitalossa.
Eräänä päivänä kodin ikkunaan töhrittiin spraymaalilla hakaristi. Kerran pihalle heitettiin kuolleita rottia.
Naapurissa asui uusnatseja.
Äiti kertoi, että vihanpidon syynä on ihonväri. Muuse nukkui yönsä valot päällä. Koulussa häntä kiusattiin. Pihalla ei voinut leikkiä, koulumatkat vaativat saattajaa. Yksinäinen poika luki aikansa kuluksi.
”Kun ilmaisjakelulehtien tulo kerran katkesi muutamaksi viikoksi, laitoin sinne sähköpostia, että niitä olisi parempi ruveta taas kuulumaan.”
Kymmenvuotiaana Muuse luki Leena Lehtolaisen rikosromaanin Minne tytöt kadonneet, joka kertoo maahanmuuttajatyttöihin kohdistuvasta kunniaväkivallasta. Sen perään hän alkoi käydä läpi kirjailijan muuta tuotantoa.
Muuse on lukenut paljon muutakin, mutta kokee, että Lehtolaisen yhteiskunnalliset teokset ovat vaikuttaneet häneen eniten.
”Ne ovat muovanneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen.”
Kun Muuse oli yksitoistavuotias, hänen äitinsä päätti, että perhe muuttaa muualle. Äidille itselleen luonteva valinta olisi ollut Varissuo, jossa moni ystävä asui. Sen sijaan perhe asettui keskiluokkaiseen Katariinaan, vaikka uuden kodin vuokra verotti suuren osan tulkkina työskentelevän yksinhuoltajan ansioista.
Äidin valinta oli strateginen, Muuse sanoo. Hän halusi jälkikasvunsa integroituvan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Hieman myöhemmin äiti patisti aran poikansa Åbo IFK:n yleisurheiluharjoituksiin.
”Minua pelotti. Mutta kun menin paikalle, valmentaja Tove Gustafsson sanoi heti saavuttuani, että tässä on Mustafe, pidetään kaikki hänestä huolta.”
Muut lapset ottivat tulokkaan huomaansa.
”Sain siellä ensimmäiset kunnon kaverini.”
Viisitoistavuotiaana Muuse sai ylennyksen. Hän oli työskennellyt reilun vuoden lehtimyyjänä ja kauppa oli käynyt. Nyt hän pääsisi myymään Suomen Kuvalehteä.
”Se oli minulle suuri kunnia, koska lehti oli täyttä asiaa. Laadukasta journalismia ja upeita kuvia.”
Myyjän kuului tutustua myytävään tuotteeseen, mutta Muuse kertoo lukeneensa lehteä myös omaksi ilokseen.
SK:ta ei ollut lupa tyrkyttää samalla tavalla kuin muita lehtiä, hän sanoo. Silti hän teki sillä reilun neljän vuoden myyntiuransa parhaan tuloksen: kuudessa tunnissa tilauksia 1 200 eurolla.
Saavutus ei syntynyt omalla nimellä, vaan ”Niemisen Anttina”.
”Opin jo 14-vuotiaana, että jos soitti Mustafe Muusena, tuli luuria korvaan. Esimieskin vihjaisi, että kannattaisiko vaihtaa nimeä.”
Kun uudet työntekijät seurasivat Muusen myyntipuheluja oppimistarkoituksessa, moni kysyi, miksei tämä käytä omaa nimeään. Siihen oli kiusallista vastata.
Suomessa menetetään paljon lahjakkuuksia sen takia, että joidenkin nimet herättävät ennakkoluuloja, Muuse sanoo.
Hän teki töitä läpi vuoden. Myyntipalkkiot tulivat tarpeeseen, sillä perheessä ei ollut koskaan liikaa rahaa. Uudelle seuralle Turun Urheiluliitolle piti suorittaa kahden kuukauden välein lähes sadan euron maksu, jota äiti ei kyennyt hoitamaan.
Myöhemmin Muuse siivosi hoivakotia ja toimi keittiöapulaisena, mutta ei juuri huudellut asiasta.
”Osa lukiokavereistani ei tiennyt, että kävin töissä. Häpesin sitä todella paljon.”
Nyt Muuse näkee nuoruuden työnteossa hyviäkin puolia. Hän oppi paitsi ahkeraksi myös pärjäämään aikuisten maailmassa. Lukiokaan ei kärsinyt liikaa, hän kirjoitti neljä laudaturia.
Urhea-hallin kuntosalissa Helsingin Vallilassa tekee aamuharjoitustaan lähes sata tulevaisuuden toivoa, urheilulukiolaisia ja olympiavalmennettavia.
Juoksumattoja on silti vapaana.
Muuse aikoo juosta kuuden minuutin vetoja. Tarkoitus on kohentaa vauhtikestävyyttä, mutta hiljattain podetun flunssan takia hän haluaa palata harjoittelun pariin ”höntyilemättä”.
Tam-tam-tam. Muusen jalat hakkaavat mattoa tiheästi, vaikka hän juoksee huippu-urheilijan mittapuulla verrytellen.
Ensimmäisen vedon jälkeen hän rientää kannettavan laboratorionsa luo, tarttuu lansettiin ja pistää reiän etusormeensa. Ensimmäinen veripisara pitää pyyhkäistä pois, koska siihen voi sekoittua kudosta. Toisen pisaran hän imeyttää testiliuskaan ja asettaa liuskan laktaattimittariin.
Elimistö käyttää laktaattia eli maitohapon suolaa polttoaineena, mutta jos rasitus kasvaa liian suureksi, sen muodostumisvauhti ylittää elimistön kyvyn kierrättää sitä. Silloin lihakset väsyvät ja jäykistyvät.
Muusen tavoitteena on juosta kynnysvauhtia eli saavuttaa se nopeus, jossa elimistö pystyy juuri ja juuri tasapainottamaan laktaatin syntymisen ja poistumisen.
Tulos ilmestyy näytölle. Veressä on 1,4 millimoolia Iaktaattia litraa kohden. Vasta kolmas veto nostaa laktaattien tasoa, mutta ei vieläkään riittävästi.
Hyväonnisesti viereiselle matolle ilmaantuu toinen huippujuoksija, Tuomas Heikkilä. Muuse innostuu suorituksensa aikana kertomaan tälle pitkän anekdootin Etiopiassa kohtaamastaan taksikuskista, jonka elämä sittemmin mullistui, kun vaimo nousi maratonin maailman huipulle.
Puhuminen auttaa. Viimeisen vedon rasitus yltää kahteen millimooliin, kuten piti.
”Raakaa sanoa, mutta laktaattimittari on tärkeämpi kuin valmentaja. Siitä saa niin paljon tietoa.”
Kuluva vuosi alkoi lupaavasti. Muuse paineli tammikuussa Valencian kaduilla 10 000 metriä aikaan 27.50. Sitä nopeammin matkan on taittanut vain kolme suomalaista.
Kesäkuussa Muuse juoksi 5 000 metrillä ennätyksensä 13.24.
Birminghamin EM-kilpailut elokuussa päättyivät kuitenkin pettymykseen. Uransa ensimmäisessä aikuisten arvokisojen ratajuoksussa Muuse jäi ajalla 29.17 sijalle 18.
Mestariksi juossut Ruotsin Andreas Almgren ohitti hänet kierroksella kaksi ja puoli kilometriä ennen maalia. Suomessa puhkesi keskustelu siitä, kuinka Muuse oli päivää ennen kisaa puhunut kestävyysjuoksun korkeista vaatimuksista ja päättänyt lausuntonsa sanoihin: ”Ei tämä mitään maastohiihtoa ole”.
Toisin sanoen: harvojen harrastamassa hiihdossa kilpailu on vähäisempää kuin juoksussa.
Miten hän kehtasi? kirjoitti Ilta-Sanomat. Myös moni muu tuohtui Suomen lähes ainoan menestyslajin arvostelusta.
”Vihaviestejä tuli enemmän kuin ikinä. Etupäässä keski-ikäisiltä miehiltä.”
”Se oli turkulaista huulenheittoa”, sanoo Muuse nyt. ”Arvostan hiihtäjiä tosi paljon. Mutta ehkä siinä vitsissä oli myös jotain totuusperää.”
EM-kisojen jälkeen Muuse kuvautti jalkansa, joka oli vaivannut häntä kesäkuusta lähtien. Ilmeni, että nilkan nivelsiteet olivat revenneet molemmilta puolilta. Lisäksi nilkasta oli irronnut pieni luupala.
Syyskuussa 2025 Muuse poseerasi Instagramissa ruohonleikkurin ja olympiavoittajaLasse Virénin kanssa.
Terveiset Myrskylästä! Keväällä lupasin, että jos en riko Suomen ennätystä, lähden Lassen luo leikkaamaan nurmikon. Lupaus on lupaus ja tänään se lunastettiin
On Muuse lupaillut suuria aiemminkin.
Jo kesäkuussa 2022 hän ilmoitti parantavansa kahta Suomen ennätystä: Virénin 5 000 metrin aikaa 13.16,4 ja Martti Vainion 10 000 metrin tulosta 27.30,99. Tuolloin hän ei ollut vielä alittanut 14 minuuttia vitosella eikä puolta tuntia kympillä.
Lupaukset ovat yhä lunastamatta. Sitä paitsi maailman kärki juoksee nykyään tuntuvasti lujempaa kuin Virén ja Vainio 1970-luvulla.
Kovat puheet eivät silti kaduta Muusea. Niiden tarkoitus on paitsi kirittää häntä itseään myös kerätä huomiota. Lisäksi hänellä on hyvä syy uskoa saavuttavansa ”enää muutaman kymmenen metrin päässä” olevat tavoitteensa.
”Suomessa ei ole vuosikymmeniin ollut näin lahjakasta kestävyysjuoksijaa”, hän sanoo.
Sitten hän perustelee väitteensä. Hän on harjoitellut vasta vähän. Kun Janne Ukonmaanaho aloitti Muusen valmentajana vuonna 2023, tämä ei kehdannut tunnustaa, että oli siihen asti pitänyt viikossa jopa kolme vapaapäivää.
”Janne opetti minut treenaamaan kunnolla.”
Harjoittelun määrää lisättiin, mutta harkitusti. Samaa linjaa on noudattanut myös nykyinen valmentaja, saksalainen Thomas Dreissigacker.
Nykyään Muuse juoksee 120 kilometriä viikossa. Määrää voi kasvattaa vielä paljon. Esimerkiksi Virén pohjusti kultajuoksujaan 200 kilometrin viikkoannoksilla, Muuse havaitsi Myrskylässä näkemistään harjoituspäiväkirjoista.
Hän sanoo toiveikkuutensa perustuvan myös siihen, että hän juoksee hyvin taloudellisesti. Hänen hapenottokykynsä ei ole järin korkea, mutta sen vastapainoksi hän kuluttaa kovassa vauhdissa erittäin vähän happea.
Kun tossuvalmistaja Nike järjesti Breaking2-hankkeen, yksikään siihen osallistuneista maailman huippumaratoonareista ei saanut testeissä juoksun taloudellisuudesta parempaa tulosta, Muuse sanoo.
Vähän energiaa kuluttavasta etenemisestä on hyötyä etenkin katujuoksuissa. Siksi Muuse tähtää maratonille – kunhan on ensin rikkonut radalla ainakin Virénin SE-tuloksen.
Ainoat julkisuudessa nähdyt yhteiskuvat Muusesta ja huippujuoksija Nathalie Blomqvistista ovat Linnan juhlista vuodelta 2025.
Pariskunta on pitänyt yhtä liki kolme vuotta. Heillä on sama valmentaja ja he käyvät samoilla harjoitusleireillä eri puolilla maailmaa.
Somekuvissaan he esiintyvät kuitenkin vain yksin tai toisten juoksijoiden kanssa.
Kun seurustelu tuli julki, Muusen näkemistä nettikommenteista 90 prosenttia oli kielteisiä. Se on kannustanut hiljaiseloon.
”On niin paljon vihaa. Miksi altistaa itsensä sille?”
Aplodit olivat myrskyisät. Urheilugaalan yleisö taputti tammikuussa 2025 puoli minuuttia seisaaltaan sen jälkeen, kun Muusen kiitospuhe oli päättynyt. Hänet oli juuri valittu Vuoden esikuvaksi.
Tunnustus perustui luultavasti siihen, että hän oli edellisenä syksynä tuonut esiin huolensa siitä, miten korkeat urheilumaksut ovat katkaisseet lasten harrastamisen ja johtaneet syrjäytymiseen. Hän oli myös vedonnut suomalaisiin, ettei maahanmuuttajataustaisia nuoria pidettäisi ulkopuolisina.
Puheessaan Muuse oli osannut tarjota viestinsä tavalla, joka vetosi yleisöön.
Kun joku kaatuu, kuten Lasse Virén Münchenissä, minä toivon, että ympärillä on ihmisiä ojentamassa kätensä ja nostamassa hänet takaisin jaloilleen.
Urheilugaala mullisti Muusen elämän. Hän sai uusia sponsoreita. Useat puolueet pyysivät ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Esiintymiskeikkoja tarjottiin enemmän kuin ehti ottaa vastaan.
Nykyään Muuse on toiselta ammatiltaan puhuja. Hän käy esimerkiksi puhumassa kouluissa rasismista.
Esiintymiset ja yhteistyösopimukset ovat tuoneet Muuselle rahaa. Viime vuonna hänen yhtiönsä liikevaihto oli 111 500 euroa.
Muusen uusin aluevaltaus on hallituspaikka Supercell-miljonäärien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan perustamassa Me-säätiössä, joka pyrkii vähentämään lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä.
Pesti on alkanut vasta syyskuussa, joten Muuse puhuu kehitysajatuksistaan vielä varovaisesti. Yhdestä asiasta hän on kuitenkin varma.
”Sanoin jo ensimmäisessä kokouksessa, että meidän pitää kuulla ongelmalähiöissä asuvien perheiden vanhempia. He tuntevat parhaiten ne epäkohdat, jotka pitää ratkaista.”