Tämän sanan valitsen
Toimitusjohtaja, kirjailija, ministeri ja kielitieteilijä saivat vaikean tehtävän. Heidän piti valita kaikista maailman sanoista paras.
7
MIN
Janne Saarikivi, 52
Kielitieteilijä
”Ensin ajattelin, että paras sana olisi pää. Se tarkoittaa melkein mitä vain. Asioita voi panna pöydän päälle ja löytää tien päästä. Asiat voi päättää, tai elämä päättyä. Nämäkin ovat sanan pää johdoksia, samoin kuin päätellä, päihtyä tai päällystää.
Paras sana on sellainen, jonka merkityskenttä on avara ja täynnä kulttuurihistoriaa, ja jonka alkuperä on samalla sopivasti epämääräinen, kiehtova.
Sanassa pää on kuitenkin se vika, että sen etymologia on liian selvä. Kyseessä on kantauralin sana, alkuaan *päηe, ja se on tarkoittanut ihan vain päätä. Siksi valitsen toisen sanan.
Valintani on luo. Siinä on samat edut kuin sanassa pää. Merkityskenttä on laaja kuin maailma. Lunta voi luoda, samoin universumin, ainakin jos on luovalla alalla, kiitos Luojan! Voin tulla sun luo, muistella luonnettasi tai kokea huolta luonnon puolesta. Kaikki nämä ovat luo-sanan johdoksia. Siitä ovat peräisin myös luotaantyöntävät, luonnottomat, luokseen kutsuvat ja todennäköisesti myös luottamusta aiheuttavat asiat. Ja loinen, sekin!
Mikä parasta, sanan alkuperä on hieman epäselvä, kutkuttava. On epävarmaa, onko saamen etelää tarkoittava sanavartalo lulli samaa alkuperää, tai sana luola. Ovatko pronssikauden ihmiset istuneet luolassa ja katsoneet sen suuaukosta kohti etelää samalla kun pureskelivat riistan kanssa näitä vanhoja uralilaisia sanoja?
Entä mikä lienee sanan luo suhde paikkaa tarkoittavaan –la–johtimeen, joka on esimerkiksi sanoissa etelä, pohjola tai pappila. Tiedämme, että monissa sanoissa ensi tavun a on muuttunut uo-diftongiksi, vaikkapa sanassa kuolla, josta sitä ennen oli syntynyt johdos kalma.
Onko etelä eteemme luotu alue? Ovatko allamme ja yllämme olleet asiat kenties nekin olleet joskus a-luona ja y-luona? Tällaista voi pohtia, ja samalla kielen, käsitteiden ja ihmiskunnan ajattelun historiaa.
Miten luontevaa innostua sanasta luo! Mä silmät luon ylös taivaaseen. Luotaan maailman äärettömyyttä, ja samalla kielen. Sitä, miten yksinkertaisesta merkityksestä syntyy kielen historiassa kaikki luotu.”
Riikka Suominen, 48
Vapaa toimittaja, kirjailija
”Leikkuulautarentous on kirjailija Eeva Turusen keksimä sana. Löysin sen hänen teoksestaan Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa.
Sana viittaa henkilöön, jota ei haittaa käyttää kiinteää puista leikkuulautaa, vaikka se on keittiössä edellisten asukkaiden jäljiltä. Sellainen on Turusen kielellä usein ’veitsiurikas’.
Turusen kertoja on sitä mieltä, että vuokra-asuntojen kiinteät laudat ovat saastaisia, eikä niitä saa puhdistettua millään konstilla. Kertojan eksän uusi tyttöystävä puolestaan ’huokuu leikkuulautarentoutta ja valjastaa leikkuualustakseen milloin minkäkin tasopinnan’.
Rakastan Turusen tapaa luoda uusia sanoja. Sen jälkeen kun olin lukenut hänen kirjojaan, huomasin miettiväni kuukausia niiden kielellä. Jotkut sanat, kuten juuri leikkuulautarentous, jäivät arkikäyttöön kumppanini kanssa. Tuollainen lukukokemus on parasta. Kirja antaa uuden katseen koko ympäröivään maailmaan.
Ja mitä tulee leikkuulautarentouden merkitykseen, olen itse uuden tyttöystävän leirissä. Arvostan suurpiirteisyyttä eikä minua haittaa, jos leikkuulauta tai lakanat tai vaatteet ovat toisten käyttämiä. Pyyhkäisen lattialle tippuneesta haarukasta hiekat ja jatkan syömistä.
Omalle tarkkaavaisuudelle ja energialle löytyy parempia kohteita kuin pohtia mahdollisia basilleja. Minusta kyse on siitä, luottaako toisiin ihmisiin vai pitääkö heitä vähän epäilyttävinä ja likaisina.
Toisaalta epäilen, että leikkuulautarentous on syntymälahja eikä ominaisuudelle voi tehdä mitään, suuntaan tai toiseen.”
Sakari Puisto, 49
Perussuomalainen elinkeinoministeri
”Törmäsin tähän sanaan kauan sitten yhdysvaltalaisessa matematiikan kirjassa, ja se teki vaikutuksen suorastaan ensi silmäyksellä. Sana jäi mieleen sekä monimutkaisuutensa että sisältönsä vuoksi.
Brachistochrone on peräisin kreikan kielen sanoista βράχιστος (brákhistos, ’lyhin’) ja χρόνος (khrónos, ’aika’). Suomen kielessä on lähes yhtä jylhä sanajärkäle brakistokroni (ruotsiksi brachistochron). Tällä tarkoitetaan käyrää, jota pitkin kappale kulkee kahden pisteen välisen matkan lyhyimmässä mahdollisessa ajassa painovoiman vaikutuksesta.
Minkä muotoista käyrää pitkin kappaleelta sitten kuluu vähiten aikaa kahden pisteen välillä? Suora viiva kahden pisteen välillä ei tule kyseeseen, koska kappaleen kiihtyvyys alussa ei ole tarpeeksi suuri.
Optimaalisen käyrän yhtälönratkaisua sanotaan brakistokroniongelmaksi, ja se kuuluu niin kutsutun variaatiolaskennan piiriin matemaattisen optimoinnin teoriassa.
Veljekset Johann ja Jacob Bernoulli työskentelivät ongelman parissa ja esittivät vuonna 1696 käyrän olevan muodoltaan sykloidi, käyrä, joka syntyy ympyrällä olevan pisteen piirtämänä ympyrän vieriessä suoraa pitkin.
Samoihin aikoihin muutkin tunnetut matemaatikot esittivät itsenäisesti ratkaisun, mukaan lukien Isaac Newton, joka legendaarisesti ratkaisi ongelman päivässä.
Oma matkani on kulkenut tieteen kautta. Väittelin tohtoriksi luonnontieteiden alalta jo melko pitkän aikaa sitten, vuonna 2004. Yhä pyrin pitämään mahdollisuuksien mukaan silmällä, mitä tieteessä tapahtuu. Luen silloin tällöin myös tieteellisiä julkaisuja tai ainakin niiden yhteenvetoja.
Nykyään teknologia- ja innovaatiopolitiikka kuuluvat ministerivastuulleni.
Tieteelliset ja teknologiset läpimurrot ovat tänä päivänä merkittävästi läsnä esimerkiksi nopeasti kehittyvillä kvantti- ja avaruusaloilla, ja Suomi kuuluu kärkiosaajiin näillä sektoreilla.”
Risto Murto, 62
Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja
”Vaara on sana, joka kantaa mukanaan sekä maaston muotoa että mielen maisemaa. Minulle se on ennen kaikkea lähtöpaikka ja lapsuuden maisema.
Vaara-Suomen kasvatti katsoo maailmaa rinteiden, metsien ja järvien lomasta. Minulle luonteva maisema nousee ja laskee pehmeästi. Vaarojen kanssa kasvanut ei kaipaa vuoria eikä lakeutta.
Vaarat ovat myös metsäisiä. Meille suomalaisille metsä on turvallinen tila. Metsä ei ole uhka, metsä ei pelota. Vaara-Suomessa kasvaneen on melkein mahdotonta eksyä kotimaisemassa. Maisema tarjoaa aina jonkin kiintopisteen, jonka mukaan suunnistaa. Samalla oppi, että suorin tie ei ole nopein. Suon läpi menemistä kannatti harkita tarkkaan, sillä kiertotie oli lopulta sekä kevyempi että nopeampi.
Lapsuuteni vaaroissa Kuusamossa erottuivat eriaikaiset hakkuut. Metsät olivat talousmetsää ja avohakkuut olivat osa maisemaa, ei niitä ihmetellyt.
Myöhemmin saatoin sen sijaan ihmetellä kovaa halua ojittaa metsämaata hakkuiden jälkeen. Se lähinnä harmitti, sillä ojitukset tekivät kulkemisesta vaikeampaa. Mutta itse hakkuita en muista kenenkään moittineen.
Metsästä saatava lisätulo oli monelle perheelle ratkaisevan tärkeä osa toimeentuloa. Isovanhempieni asutustilaa oli rakennettu lähimetsän hakkuista saaduilla tuloilla. Hakkuita on helpompi kritisoida vuosikymmenten ja huikean elintason nousun jälkeen, kun oma toimeentulo ei enää riipu niistä. Asioita tehdään ajassa, sen hetken tarpeista.”
Iida Sofia Hirvonen, 37
Kirjailija
”Albert Einstein on väitetysti sanonut, että vain kaksi asiaa ovat äärettömiä: universumi ja ihmisten typeryys, eikä hän ollut ihan varma ensimmäisestä.
Jos englannin sana infinite tai ruotsin oändlig juontuvat ajallisesta loputtomasta, ääretön viittaa huomattavasti avaruudellisempaan näkökulmaan. Äärettömästä tulee mieleen yllä kaartuva taivaankansi linnunratoineen, kasvillisuudessa näyttäytyvä fraktaali tai aaltoileva meri. Käsitteessä matematiikka ja mystiikka kohtaavat.
Suomessa on monia vastaavanlaisia sanoja, mutta loputon, rajaton, tyhjentymätön ja päättymätön eivät kuitenkaan ole äärettömyyden synonyymejä. Taipumukseni on ajatella kieltä siitä näkökulmasta, millaisia mielikuvia sanojen visuaalisesta kirjoitusasusta tulee tai miltä ne kuulostavat.
Loputon ja rajaton ovat tasaista pintaa kulkevia ja kaksiulotteisia sanoja. Ääretöntä ajatellessa taas alkaa vähän huipata: se kuulostaa uhkaavalta ja kieppuvan veitsenterävältä. Se tulee kohti ja vetäytyy.
Käsite vihjaa muista mahdollisista ulottuvuuksista tai toisteisesta, syklisemmästä aikakäsityksestä. Äärettömän voi tuntea olevan läsnä tai avautuvan ihan vierestä, mutta mikään ei varsinaisesti täytä äärettömän käsitettä.
En tiedä liittyykö suomenkielinen sana jotenkin siihen, että pohjoisissa maisemissa tulee toisinaan olo, että sijaitsee maapallon kaareutuvilla laidoilla ja kaikenlainen toiminta tapahtuu kaukana toisaalla.
Toisaalta ääretön voi ilmetä mikroskooppisen pienillä tasoilla: ääretön määrä pisteitä äärellisellä janalla. Ääretön hiljaisuus tai ääretön tunne läpäisee ääriviivat, vaikka ne kestäisivät hetken.
Nykyinen pitkälle viety tehostamisen ja tekoälyoptimoinnin kulttuuri vaikuttaa tuhoisalta, sillä se kavahtaa kaikkia arvoja, joita ei ole mahdollista mitata. Lao-Tsen kirjassa Tao-te-king ääretön tyhjyys ei ole negatiivista poissaoloa vaan eräänlaista ikuista paluuta ja aktiivista toiminnan synnyttämistä.
Sitä kirjaa voi lukea aina uudelleen, koska se ei tyhjene. ∞.”
Iso kysymys -juttusarjassa on pohdittu elämän tarkoitusta, rakkautta ja kuolemaa. On kysytty, mikä on syntiä ja mitä pitää pyytää anteeksi.
Mitä kadehdit? Kenen viereen istuisit illalliselle? Jutut löytyvät täältä.