hän

Miten houkuttelit ruotsalaiset teatteriin, Maria Sid?

Näyttelijä-ohjaaja on johtanut Tukholman kaupunginteatteria kriisien läpi. Hänen piti miettiä pitkään, suostuisiko jatkokauteen.

Teksti
Tero Alanko
Kuvat
Jonne Räsänen
8 MIN

Limsatölkki sihahtaa auki.

”Aah, Jaffaa. Tämä on niin hyvää. Tätä ei ole Tukholmassa.”

Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid on käymässä Helsingissä. Hän tapaa Suomessa opiskelevia lapsiaan ja suomalaisen elokuvatuottajan agentin.

Sid on asunut Tukholmassa lähes kymmenen vuotta. Helsinki on muuttunut tuona aikana paljon.

”Jos suomalaiset olivat ennen vähän metsäkansaa, nyt se on ohi. Helsinki on lähes hipsterikaupunki nykyään. Esimerkiksi ravintolakulttuuri on kehittynyt valtavasti”, Sid sanoo.

Hän vie Helsingissä ulkomaiset vieraat tutustumaan keskustakirjasto Oodiin, Yrjönkadun uimahalliin tai Kauppatorille syömään Eromangan lihapiirakan.

Sid pitää etenkin Oodin, Kiasman ja Musiikkitalon rajaamaa aluetta erittäin onnistuneena.

”Nyt tällainen rakentaminen ei olisi mahdollista”, hän toteaa.

”Aiemmin Ruotsissa puhuttiin paljon Sanna Marinista. Nyt Suomen kulttuurileikkaukset ovat tuoneet keskusteluihin uuden kulman. Ne eivät ole hyvää mainosta. Ne tekevät ihmiset varovaisiksi.”

Maria Sid muutti Tukholmaan mielenkiintoisen työtarjouksen takia. Hänet pyydettiin ohjaamaan Kristina från Duvemåla -musikaali Cirkus-teatteriin.

Sen jälkeen hänet kutsuttiin kaupunginteatteriin.

Tukholman kaupunginteatteri on Pohjoismaiden suurin teatteritalo. Se sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, Sergelin torin laidalla.

Sid nimitettiin teatterin johtajaksi vuonna 2019. Aluksi työ eteni kriisistä kriisiin.

Kaupunginteatterin pitkäaikainen johtaja Benny Fredriksson oli tehnyt itsemurhan maaliskuussa 2018. Sitä ennen häntä oli syytetty epäasiallisesta johtamistavasta ja seksuaalisesta häirinnästä.

”Kun astuin teatterin johtoon, se oli erittäin traumatisoitunut työyhteisö. Aluksi työ oli lähinnä kriisinhoitoa. Tärkeintä oli tehdä kaupunginteatterista terveempi työyhteisö”, Sid kertoo.

Kun Sid oli saanut esiteltyä omat suunnitelmansa, iski pandemia. Kaikki piti perua ja aloittaa alusta.

Pandemian jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Sitten tuli lågkonjunktur, taantuma, jossa ollaan nyt. Sen takia ihmisillä on entistä vähemmän rahaa käytettävissään.

”En olisi ikinä uskonut, että tällaista voi tapahtua. Koko homma rupesi epäilyttämään, kun pandemian aikana asiat alkoivat mennä lääketieteen puolelle”, Sid kertoo.

”Silloin mietin, miten tällaista paikkaa johdetaan niin, että työ ei mene liian henkilökohtaiseksi ja vaikeaksi. Ainoa vaihtoehto on jakaa vastuuta ja valtaa.”

Matalasuhdanteesta huolimatta kaupunginteatterin kaikille näyttämöille myytiin viime vuonna ennätykselliset 543 170 pääsylippua.

Sid korostaa, että teatterin saavutukset eivät ole hänen saavutuksiaan. Menestys syntyy ryhmätyönä.

”Mun homma on tehdä asiat mahdollisiksi.”

Ruotsalaisissa työyhteisöissä palaveerataan ja keskustellaan paljon. Asioita pohditaan kaikista näkökulmista, joskus liikaakin.

”Se diskuteeraus on vanha klisee, mutta pitää paikkansa. Välillä mun on ollut pakko sanoa, että nyt riittää. Että nyt ruvetaan tekemään.”

Uuden johtajan lisäksi teatterin työkulttuuria ovat muuttaneet muutkin asiat.

Me too -kampanjan ansiosta myös Ruotsissa herättiin miettimään, mitä seksuaaliselle häirinnälle ja sukupuolten epätasa-arvolle voisi tehdä.

Sid aloitti Tukholman kaupunginteatterin johtajana liikkeen jälkiaalloissa.

”Me toon myötä rupesin ajattelemaan, että mitä helvettiä, nythän meitä kuunnellaan”, hän sanoo.

Sidin mukaan ennen Me too -liikettä naisilla ei ollut omaa ääntä teatterissa tai kulttuuripiireissä ylipäätään. Ruotsissa keskustelua hallitsivat kulturmän ja miesnerot.

Me toon jälkeen pystyttiin keskustelemaan vakavasti asioista, joista ei ollut ennen puhuttu sillä tavalla.

”Pidän siitä, että ihmisiä valistetaan ja heille kerrotaan asioita, joita he eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi”, Sid sanoo.

”Tietysti myös Ruotsissa on vanhempia miehiä, jotka ovat aina olleet hierarkian huipulla ja jotka eivät ole oppineet mitään. Heille tässäkin keskustelussa oli vain hyökkäys ja puolustus.”

Kesällä 2018 Maria Sid kertoi Yle Vegan Sommarpratare-ohjelmassa kokemastaan perheväkivallasta. Aiemmin hän oli päättänyt, että ei kerro avosuhteessa tapahtuneista pahoinpitelyistä koskaan kenellekään.

”Me toon myötä mulla aukesi joku lukko. Ajattelin, että nyt maailma muuttuu.”

Väkivallan aikoihin Sid oli nuori näyttelijä. Hänen vanhin lapsensa oli vasta yksivuotias.

Sid kertoi tapahtuneesta, koska hän ajatteli sen auttavan muita. Hän halusi näyttää, että on mahdollista päästä pois vaikeasta tilanteesta ja uhrin roolista.

”Kertominen ei ollut kivaa. Eikä se tuntunut vapauttavalta edes jälkeenpäin. Se oli helvetin ahdistavaa”, Sid sanoo.

”On kuitenkin parempi, että asioista puhutaan kuin ollaan puhumatta. Ja täytyy muistaa, että aina on myös niitä, jotka haluavat, että niistä nimenomaan ei puhuta.”

Ruotsissa parisuhdeväkivalta on ollut näyttävästi esillä viime aikoina. Myrskyn silmään on joutunut vuonna 2015 Euroviisut voittanut ja tänä vuonna Ruotsin karsinnoissa toiseksi jäänyt laulaja Måns Zelmerlöw.

Zelmerlöw ja hänen vaimonsa erosivat tänä keväänä. Ex-vaimo on kertonut Zelmerlöwin lyöneen häntä. Zelmerlöw on kiistänyt väitteet.

”Tällaiset tapaukset ovat vaikeita. En halua heittää ketään roskakoriin. Haluan, että kaikki hakevat apua. Sekä uhrit että tekijät”, sanoo Sid.

”Kukaan ei hyödy siitä, että joku latistetaan ja murskataan. Siitä hyötyy, että mietitään vähän tarkemmin, millä tavalla nämä hommat hoidetaan.”

Helsingissä Maria Sid esittelee ulkomaalaisille vieraille mielellään Oodin, Kiasman ja Musiikkitalon rajaamaa aluetta.

Maria Sidin isä Sven Sid oli näyttelijä ja helsinkiläisen Svenska Teaternin ohjaaja. Äiti Tuula Mäkelä oli tv-sarjojen ja elokuvien parissa työskennellyt kuvaussihteeri. Vanhemmat erosivat, kun Sid oli yksivuotias.

Lapsena Sid kulki äidin mukana kuvauksissa ja vietti paljon aikaa isän kanssa teat­terissa.

”Olen hengittänyt ja elänyt teatteria lapsuudesta asti. Se on mun koti.”

Nuorena Sidillä oli lyhyt ”uhmavaihe”, jonka aikana hän ajatteli tekevänsä jotain muuta. Häntä kiinnostivat kirjallisuus ja filosofia. Hän harkitsi opettajaksi kouluttautumista.

Lopullinen päätös oli vaikea. Isäkin hiukan toppuutteli teatterialalle hakeutumista – ainakin näön vuoksi.

”Tajusin, että haluan tehdä jotain, missä voin käyttää mielikuvitustani. Tiesin halua­vani jossain vaiheessa ohjaajaksi. Pyrin ensin näyttelijäksi ja ajattelin, että jatkan siitä eteenpäin.”

Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan Sid näytteli muun muassa Svenska Teaternissa ja Turun ruotsalaisessa teatterissa, myöhemmin myös monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Vähitellen hän rupesi työskentelemään myös ohjaajana.

Viime vuosina Sid on näytellyt lähinnä kesälomillaan. Hän esimerkiksi esitti yhden pääosista Kaikki synnit -rikosdraaman ensimmäisellä ja kolmannella tuotantokaudella.

Viime vuoden Kristallen-gaalassa Sid sai parhaan naispääosan palkinnon ruotsalaisesta draamasarjasta Kipupiste. Gaalassa palkitaan parhaita ruotsalaisia televisio-ohjelmia ja niiden tekijöitä.

Teatteritöiden lisäksi Sid on ohjannut kaksi Risto Räppääjä -elokuvaa.

”Niitä oli kiva tehdä. Kun oli valmis formaatti, pystyin antamaan oman panokseni ja samalla oppimaan elokuvaohjaajan työtä. Nyt kun olen ohjannut kaksi elokuvaa, koen ymmärtäväni, miten niitä tehdään.”

Viime vuonna Maria Sid sopi jatkosta Tukholman kaupunginteatterin johdossa vuoden 2027 loppuun asti. Hän koki, että pandemian ja muiden ongelmien takia hän ei ollut saanut vietyä loppuun sitä, mitä halusi tehdä.

”Mietin jatkoa pitkään. Tämä on kuitenkin niin kova pesti”, Sid sanoo.

”Mun työpäivät eivät koskaan lopu. Pitää vain päättää, että nyt panen kansion kiinni vähäksi aikaa ja jatkan huomenna.”

Sid puhuu kaupunginteatterista kaikkien tukholmalaisten teatterina. Sen ohjelmisto laaditaan kaikkia heitä ajatellen. Tavoitteena on myös pitää lippujen hinnat sellaisina, että mahdollisimman monella on varaa niihin.

”Me ollaan käännetty vaikea tilanne niin, että ihmiset tarvitsevat sisältöä elämäänsä. Ja että sitä sisältöä saa teatterista. Me kuihdutaan ilman taidetta.”

Aiemmin perheillä oli tapana kokoontua katsomaan tv:tä yhdessä. Nyt television luoma yhteisöllisyys on kadonnut. Kaikki katsovat jotain, minkä kokevat olevan juuri itselle suunnattua.

Ihmisillä olisi mahdollisuus kommunikoida keskenään enemmän kuin koskaan ja he saavat asioista tietoa enemmän kuin koskaan. Samalla he ovat kuitenkin yksinäisempiä kuin koskaan ennen.

”Ihmiset rupeavat väsymään, koska he saavat niin paljon virikkeitä. He alkavat sulkea kanavia ja laitteita. Silloin teatteri on kova juttu”, Sid sanoo.

Monet Tukholman kaupunginteatterin näytöksistä ovat sellaisia, joita koko perhe voi tulla katsomaan yhdessä. Etenkin musikaalit ja muut musiikkiin perustuvat esitykset ovat teatterille tärkeitä, mutta ohjelmistossa pitää olla muutakin.

”Koen, että meillä on vastuu nostaa esiin aiheita. Juuri siksi tämän kevään ohjelmistossa on Orwellin 1984. Se on taas järkyttävän ajankohtainen.”

1984:n pääroolin näyttelee suomalainen Pekka Strang.

Maria Sidin mielestä Ruotsin kulttuurimaailmassa eletään ”vähän köyhää aikaa”.

Keskustelua ohjaa se, että kulttuuri taistelee. Ei puhuta taiteesta ja taiteilijoista, vaan rakenteista ja rahasta.

”Ne ovat tärkeitä asioita, mutta puhuisin mieluummin kaikista hienoista teoksista kuin kulttuurialan vaikeuksista. Ei ole puhuttu uusista neroista pitkään aikaan. Missä uudet Lars Norenit ovat?” Sid kysyy.

Suomalainen taide ja kulttuuri eivät herätä Ruotsissa erityistä huomiota. Tukholmassa on jo kaikkea. Kilpailu on kovaa ja näkyvyyttä vaikea saada.

”Olen sanonut, että media syö teatterinjohtajia aamiaiseksi. Pitää tarjota jotain todella erityistä, tai sitä ei kiinnosta”, kertoo Sid.

”Nyt olen tuomassa ohjaaja Akse Petterssonia Suomesta Ruotsiin. Haluan nähdä, minkälaisen sopan hän keittää.”

Euroviisuissa Ruotsia edustanut KAJ sentään otti ruotsalaisen median haltuun jo ennen loppukilpailua.

Melodifestivalenin voitto ruotsalaisten nenän edestä oli iso juttu.

Mello, joka toimii Ruotsin euroviisukarsintana, on ruotsalaisen viihteen perinteinen lippulaiva.

”Onneksi ruotsalaiset tajusivat, että ne ovat suomenruotsalaisia. Että KAJ pratar svenska. Sen jälkeen ne omivat sen saman tien.”