Ranskalainen draama
Tehtäväni on ohi, sanoi pääministeri Sébastien Lecornu, jonka hallitus kesti 14 tuntia. Oliko sittenkään? Vuoden sisään Ranskassa on eronnut jo kolme pääministeriä. Poliittisen satiirin pääroolissa nähdään presidentti Emmanuel Macron.
11
MIN
Ranskan pääministeri Sébastien Lecornu järjesti lokakuussa erikoisen näytöksen.
Hän etsi ministereitä ensin 26 päivää ja esitteli sitten uuden hallituksen. Ja heti perään kaatoi sen, jätti presidentille eroilmoituksensa.
Olosuhteet eivät olleet sopivat, hän selitti Ranskan television kakkoskanavan iltauutisissa. Parlamentissa oli niin paljon ”puolueiden mielihaluja”.
Lecornu itse ei juossut pääministerin tehtävän perässä. Hän oli ”soturimunkki”, niin hän sanoi. Vertasi itseään keskiaikaisiin temppeliherroihin, jotka sotivat uskon puolesta. Kuten Lecornu, hekin olivat tehneet sen, mitä heiltä odotettiin.
”Tehtäväni on nyt ohi”, Lecornu sanoi.
Ranskalainen politiikan tutkija Catherine Fieschi katseli lähetystä ja ajatteli: Sinun tehtäväsi ei todellakaan ole ohi. Tämä on niin laskelmoitua. Ensi viikolla olet jälleen pääministeri.
Sébastien Lecornu oli vuoden sisään kolmas eronnut pääministeri Ranskassa. Michel Barnierin hallitus kesti kolme kuukautta, François Bayroun yhdeksän – mutta Lecornun koalitio oli ennätys. Se kaatui 14 tunnissa.
Politiikka oli ollut jo pitkään kriisissä, mutta nyt se alkoi muistuttaa tragikomediaa.
Presidentti Emmanuel Macron ei kommentoinut Lecornun eroa. Hän oli kävelyllä.
Presidentti nähtiin Seinen rannalla tummassa villakangastakissa, puhelin korvalla ja juttelemassa ohikulkijoiden kanssa. Kaksi turvamiestä seurasi kohteliaan matkan päässä.
Oli Macronin tehtävä etsiä Ranskalle taas uusi pääministeri. Mieluiten sellainen, joka pysyisi virassa hänen presidenttikautensa loppuun saakka, 18 kuukautta.
Se vaikutti melkein mahdottomalta. Marine Le Penin kansallismielinen ja äärioikeistolainen Kansallinen liittouma oli aiemmin vannonut hankkiutuvansa eroon jokaisesta hallituksesta siihen saakka, kunnes presidentti hajottaisi kansalliskokouksen ja määräisi ennenaikaiset vaalit. Tai mieluiten eroaisi itse.
Le Penin porukan kanssa oli liittoutunut äärivasemmistolainen Jean-Luc Mélenchonin Alistumaton Ranska -puolue.
Pian Macronin keskustaliberaalin puolueen johtaja ja entinen pääministeri Gabriel Attal sanoi televisiossa, ettei enää ymmärtänyt presidentin toimia. Toinen entinen pääministeri, Édouard Philippe, sanoi suoraan, että Macronin kannattaisi lähteä.
Samaa toivoi yli puolet kansasta. 58 prosenttia kannatti eroa. Presidenttiä kannatti enää 18 prosenttia.
Viisi päivää myöhemmin Macron ilmoitti löytäneensä uuden pääministerin. Tai oikeastaan vanhan.
Sébastien Lecornu oli suostunut palaamaan, omien sanojensa mukaan velvollisuudesta.
Hallitus voi aina hajota uudelleen. Se on heikko vähemmistöhallitus. Jos parlamentin alahuone eli kansalliskokous haluaa, se voi helposti liittoutua ja äänestää, ettei pääministerillä ole luottamusta.
Kansalliskokous yrittikin melkein heti äänestää Lecornun ulos, vieläpä kahdesti saman päivän aikana, sillä äärivasemmisto ja äärioikeisto olivat tehneet kumpikin luottamusäänestyksestä omat aloitteensa.
Lecornu oli esitellyt parlamentille budjetin, jossa oli suuria leikkauksia ja veronkorotuksia. Niitä on pakko tehdä, jos Ranska haluaa pitää lupaukset, joita se on antanut Euroopan unionille. Maa rikkoo EU:n velkasääntöä ja on siksi joutunut liiallisen alijäämän menettelyyn, josta Suomen politiikassa puhutaan tarkkailuluokkana.
Ranskan lainat ovat jo suuremmat kuin koko sen kansantalous, yli 113 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ja yli 3 000 miljardin euron velka kasvaa yli viisi prosenttia vuodessa. Pelkkiin korkoihin kuluu 67 miljardia euroa vuodessa. Maan talous oli tasapainossa viimeksi vuonna 1974.
Vuoden aikana eri hallitukset ovat tehneet esityksiä mittavista säästöistä. Oppositio ei ole niitä kannattanut, vaan on kaatanut hallitukset. Leikkaukset ovat äärimmäisen epäsuosittuja, ja ranskalaiset vastustavat niitä jyrkästi. Syyskuussa sadattuhannet ihmiset osoittivat mieltään säästöjä vastaan.
Protestiliikkeen nimi oli Bloquons tout, ”Estetään kaikki”.
Lecornu selvisi luottamusäänestyksistä Ranskan sosiaalidemokraattisen sosialistipuolueen tuella.
Vastineeksi hän joutui tekemään isoja myönnytyksiä: Hän lupasi tuoda budjetin kansalliskokouksen hyväksyttäväksi. Hän ei käyttäisi perustuslain pykälää, jolla budjetin voi saattaa voimaan ilman parlamentin äänestystä. Pykälä on kolmen vuoden ajan ollut ainoa keino saada Ranskalle julkisen talouden suunnitelma.
Toiseksi – ja tämä oli ongelma taloudelle, mutta myös presidentti Macronin uskottavuudelle – Lecornu lupasi pysäyttää Ranskan eläkeuudistuksen toimeenpanon.
Ensimmäinen pääministeri, jonka Macron nimitti vuoden 2024 vaalien jälkeen. Entinen brexit-neuvottelija palasi Brysselistä kotimaan politiikkaan ja kesti sitä noin kolme kuukautta.
Nousi pääministeriksi Barnierin jälkeen ja lupasi tasapainottaa Ranskan budjetin. Käynnisti luottamusäänestyksen 44 miljardin euron leikkauksista, hävisi ja joutui eroamaan.
Macronin liittolainen, joka nousi pääministeriksi Bayroun jälkeen ja erosi vain 14 tunnissa, mutta suostui palaamaan tehtävään viisi päivää myöhemmin.
Kyllä ranskalaiset tietävät, että eläkkeille pitää tehdä jotakin.
”Meidän pitäisi tehdä töitä paljon kauemmin”, politiikan tutkija Catherine Fieschi sanoo.
Ranskalaisten työurat ovat lyhyitä ja eläkkeet suuria. He pääsevät eläkkeelle 62-vuotiaina ja elävät sitten vielä keskimäärin kaksikymmentä vuotta. Se on liian kallista kansantaloudelle.
Fieschin mielestä on selvää, että kaikkia muutoksia vastustetaan kaduilla – ”tämähän on Ranska!” – mutta lopulta suurin osa kansasta olisi voinut ymmärtää eläkeiän korottamisen 64 vuoteen.
Ongelma on siinä, että Macron jyräsi.
Eläkejärjestelmän uudistaminen oli Macronin suuri projekti. Hän oli yrittänyt sitä kautensa alusta asti, ja vuonna 2023 hän pakotti pääministerinsä Élisabeth Bornen viemään eläkeuudistuksensa läpi ohi kansalliskokouksen.
Sen sijaan, että kansan valitsemat edustajat olisivat neuvotelleet ja äänestäneet muutoksista, Borne käytti perustuslain pykälää ja ohitti parlamentin.
Eläkeuudistuksesta hyväksyttiin karsittu versio, joka ei Fieschin mielestä edes korjannut järjestelmän oikeita ongelmia.
Autoritäärinen tyyli suututti kansalaiset.
Uudistuksesta tuli ”Macronin epäonnistumisten toteemi”. Ja nyt koko reformi on jäädytetty.
Macronin ongelma on se, että hänellä on liikaa valtaa, Fieschi sanoo. Presidentti on yrittänyt turvata poliittisen perintönsä tavalla, joka ei ole demokraattinen.
”Hän on vienyt valtaoikeutensa hyvin pitkälle.”
Kesäkuussa 2024 Macron seisoi Élysée-palatsin parvekkeella. Oli eurovaali-ilta ja kansa oli näyttänyt, mitä presidentistä ja tämän uudistuksista ajatteli.
Macronin Renessanssi-puolue oli saanut vaaleissa heikon tuloksen, 14 prosenttia äänistä ja kolmetoista meppiä.
Kansallismielisen, populistisen Kansallisen liittouman tulos taas oli parempi kuin koskaan. Se oli saanut yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin Macronin puolue: 30 edustajaa Euroopan parlamenttiin.
Ilmeisesti tulos oli Macronille järkytys, vaikka sitä oli ennustettu koko kevät.
”Tämän päivän jälkeen en voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut”, hän sanoi suorassa lähetyksessä.
Yli 15 miljoonaa ihmistä seurasi, kun Macron ilmoitti hajottavansa Ranskan kansalliskokouksen. Uudet vaalit järjestettäisiin pian, ensimmäinen kierros vain kolmen viikon kuluttua.
Päätös oli typerä, siinä näkyi Macronin poliittinen kokemattomuus, Fieschi sanoo.
Hän on erikoistunut populismiin, mutta on myös kansainvälisen Counterpoint-ajatushautomon perustaja. Hän on neuvonut monia ranskalaisia poliitikkoja.
Kuka tahansa vähänkin kokeneempi poliitikko olisi nähnyt, miten ennenaikaisissa vaaleissa käy, Fieschi sanoo.
Ja olisi sitten jättänyt vaalit järjestämättä.
”Ranskan vasemmistopuolueet ovat hajallaan, mutta kokenut poliitikko ymmärtää, että ne voivat solmia väliaikaisen liiton, jos kysymys on fasistien blokkaamisesta. Mutta Macron ei tajunnut sitä.”
Ranskan sosiaalidemokraattinen sosialistipuolue solmi vaaliliiton muiden vasemmistopuolueiden kanssa. Siihen pääsivät jopa hankalimmat änkyrät.
Vasemmisto onnistui keskittämään äänet ja voitti. Kansallinen liittouma ei saanut enemmistöä kansalliskokoukseen. Eikä saanut mikään muukaan puolue.
Muodostui kolme keskenään vihamielistä ryhmittymää. Yhdelläkään ei ollut tarpeeksi edustajia enemmistöhallitukseen.
Sosialistisen puolueen johtaja, joka pitää hallitusta panttivankina. Uhkaa kaataa hallituksen aina kun sen lakiesitykset eivät sovi puolueelle ja voi myös tehdä sen.
Konservatiivisen Les Républicains -puolueen johtaja. Suostui Lecornun ensimmäisen hallituksen sisäministeriksi ja ilmoitti sitten, ettei ole varma haluaako sittenkään olla mukana.
Äärioikeistolaisen Kansallisen liittouman entinen johtaja, joka tuomittiin kavalluksesta vuoden 2025 alussa eikä välttämättä voi olla ehdolla vaaleissa. On yhä puolueensa henkinen johtaja.
Catherine Fieschistä ei ole mukavaa kritisoida Macronia.
”Äänestin häntä. Tuen häntä edelleen kansainvälisellä ja eurooppalaisella tasolla.”
”Ranskan seuraavissa presidentinvaaleissa yksikään ehdokas ei tule olemaan yhtä analyyttisesti terävä tai nopea kuin hän. Muiden visiot ovat korkeintaan keskinkertaisia hänen ideoihinsa verrattuna.”
Silti, Fieschi sanoo, juuri Macron on syypää Ranskan ongelmiin.
”Hän on luonut omat vihollisensa.”
Presidentin Renessanssi-puolue on vihainen, koska Macron ei varoittanut sitä ennenaikaisista vaaleista eikä ennen vaaleja kampanjoinut ryhmänsä puolesta. Puolueen johto ja kansanedustajat kokevat, että Macron on hylännyt heidät.
Oikeistopuolueet taas ovat olleet katkeria jo vuodesta 2017. Macron nousi valtaan uuden poliittisen liikkeen avulla. En Marche! synnytti poliittisen keskustan ja mursi samalla Ranskan vanhan oikeisto-vasemmisto-jaon.
Oikeistopuolueista tuntuu, että Macron on tahallaan yrittänyt heikentää niitä, Fieschi sanoo. Sellaiset Les Républicaines -puolueen tähdet kuin Sébastien Lecornu ovat loikanneet presidentin ryhmään.
”Hän on vienyt oikeistopuolueilta ehdokkaat, tarkoituksen, ohjelman ja iskulauseet. He eivät luota häneen.”
Kenties petetyin olo on vasemmistopuolueilla, jotka voittivat vuoden 2024 vaalit.
Ranskassa pääministerin nimittää presidentti, eikä perustuslaki velvoita tätä valitsemaan tehtävään vaalivoittajaa. Se on silti pitkään ollut poliittinen käytäntö.
Macron kuitenkin ohitti vaalituloksen. Hän nimitti pääministeriksi Michel Barnierin.
”Vasemmistopuolueet voittivat vaalit, mutta Macron nimitti pääministeriksi heti oikeistolaisen.”
Jos Macron olisi antanut pääministerin salkun sosialisteille ja hallitus olisi hajonnut, hän olisi perustellusti voinut nimittää seuraavan pääministerin poliittisesta keskustasta, Fieschi sanoo. Sen sijaan Macron keskittyi varjelemaan omaa poliittista perintöään.
Fieschin mielestä oli selvää, ettei Barnier edes olisi voinut selvitä pääministerinä pitkään.
”Brysselissä ollut vanhempi poliitikko kuvitteli pärjäävänsä kansalliskokouksen kanssa, koska oli neuvotellut brexit-sopimuksen britti-idioottien kanssa. Hänet heitettiin leijonille.”
Marine Le Penin oppipoika ja Kansallisen liittouman nykyinen johtaja. Tiktok-tähti, joka vetoaa etenkin nuoriin.
Äärivasemmistolaisen Alistumaton Ranska -puolueen johtaja. Yrittää kaataa Macronin hallituksia yhdessä äärioikeistolaisen Kansallisen liittouman kanssa.
Ranskan entinen presidentti, joka joutui lokakuussa 2025 viideksi vuodeksi vankilaan, mutta pääsi jo marraskuussa vapauteen. Odottaa nyt tuomionsa valituskäsittelyn alkamista.
Macron voisi erota, mutta hän on ilmoittanut, ettei aio tehdä sitä. Hän voisi jälleen hajottaa kansalliskokouksen ja määrätä uudet vaalit, mutta se ei taitaisi ratkaista poliittisia ongelmia.
Kannatuskyselyt kertovat, että voittaja olisi Kansallinen liittouma. Kaikki muut puolueet menettäisivät paikkoja.
On epäselvää, mitä Ranskassa sitten tapahtuisi. Kansallinen liittouma ei ole koskaan johtanut maata tai ollut mukana hallituksessa, vaikka puolue on jo vanha. Marine Le Penin isä Jean-Marie Le Pen perusti sen vuonna 1972 kokoamaan yhteen Ranskan äärioikeistolaiset liikkeet.
Alkuperäisiin jäseniin kuului entisiä natseja, ja Jean-Marie Le Pen tuomittiin uransa aikana yli viisitoista kertaa syrjivistä ja vihaa lietsovista puheistaan.
Le Penin tyttären johdolla puolue on pyrkinyt muuttumaan salonkikelpoiseksi samaan tapaan kuin monet muut eurooppalaiset populistipuolueet. Se on ottanut historiaansa etäisyyttä ja erottanut avoimesti antisemitistisiä jäseniä.
Puolue on silti yhä kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen. Sen tavoite on ”ranskalainen Ranska”, jossa Ranskan kansalaiset olisivat etusijalla työpaikkojen, sosiaaliturvan ja asuntojen jakamisessa. Ja kansalaisuuden saaminen olisi nykyistä vaikeampaa.
Ranskan valtavirtapuolueet ovat kieltäytyneet yhteistyöstä Kansallisen liittouman kanssa, joten ei ole varmaa, että se löytäisi hallituskumppaneita.
Marine Le Penistä ei tulisi pääministeriä, koska hänet tuomittiin vuoden alussa kavalluksesta. Eikä Macronin tietenkään olisi pakko nimittää tehtävään myöskään Le Penin seuraajaa, Kansallisen liittouman puheenjohtajaa Jordan Bardellaa.
”Macron mieluummin viiltäisi kurkkunsa auki kuin nimittäisi Bardellan pääministeriksi, joten hän voisi hyvin nimittää jonkun toisen ja koota teknisen hallituksen”, Fieschi sanoo.
Mutta millaisen hallituksen Ranska silloin saisi? Muodostaisivatko sen puolueet, jotka ovat juuri hävinneet vaalit?
Catherine Fieschi ei usko, että Ranskan poliittinen kriisi loppuu ilman vakavaa kansallista keskustelua parlamentin ja presidentin vallan rajoista.
Ranskassa on niin sanottu puolipresidentiaalinen järjestelmä, jossa valta on jaettu parlamentin ja presidentin kesken. Siksi presidentille keskittyy eurooppalaisittain harvinaisen paljon valtaa.
Hän nimittää ministerit ja johtaa puolustusvoimia ja ulkopolitiikkaa, hajottaa kansalliskokouksen, esittää lakeja tai estää niitä veto-oikeudellaan. Jos uudistukset eivät etene, hän voi perustuslain suomilla valtuuksilla ohittaa koko parlamentin. Tätä oikeuttaan Macron on käyttänyt paljon.
Etenkin ranskalainen vasemmisto on jo kauan kritisoinut järjestelmää, jossa presidentti voi käyttäytyä kuin kuningas.
Myös Fieschin mielestä nykyinen perustuslaki on alkanut näyttää vanhentuneelta.
”Macron ei ole rikkonut lakeja, mutta hän ei ole kunnioittanut perustuslain henkeä.”
On mahdollista, että kansalliskokous pääsee sopuun budjetista ennen vuoden loppua. Ainakin Lecornun ehdotuksesta keskustellaan.
Pääministeri ”levitoi”, uhmaa vähemmistöhallituksellaan Ranskan politiikan lainalaisuuksia, Le Monde kirjoitti marraskuun alussa.
”Minun ainoa tavoitteeni, vilpittömästi ja hyvässä uskossa, on välttää kriisi”, pääministeri sanoi lehden haastattelussa.
Marraskuun puolivälissä kansalliskokous käsitteli budjettia yhä. Se oli päässyt yksimielisyyteen vain eläkeuudistuksen lykkäämisestä. Mutta Lecornun toinen hallitus oli edelleen olemassa.
Juttua varten on haastateltu myös Etlan ennusteryhmän vanhempaa tutkijaa Ville Kaitilaa.