Rasismia päiväkodissa

Maanantaiaamu päiväkodin eteisessä: istun matalalla penkillä pukemassa neonvihreää huomioliiviä taaperolleni. Aamukiireessä muut vanhemmat, lapset ja päiväkodin henkilökunta vilisevät ohitsemme, kun tutun hoitajan polvet pysähtyvät silmieni korkeudelle.

”Ihanat hiukset”, hoitaja huokaisee ja kumartuu pöyhimään avoimia kiharoitani ennen kuin ehdin vastustella. Jähmetyn paikoilleni.

”Siis aivan ihanat kikkarat!” hän vielä toteaa kävellessään ohitseni.

Hän ei jää odottamaan reaktiotani eikä näe tyrmistynyttä katsettani. Kikkarat kuulostavat minusta koirankikkareilta ja tunnen oloni epämukavaksi, hämmentyneeksi, nöyryytetyksi, vaikka se ei ollut hoitajan tarkoitus, tiedän.

Hiuksiini luvatta koskeminen ei ole kovin vakava teko, vaikkakin tökerö. En osaa kuvitella tilannetta, että hoitaja olisi kysymättä koskenut ja pöyhinyt valkoisen vanhemman hiuksia.

Tahattomuus on tavanomaista mikro­aggressioille. Ne voivat olla leikillisiä ja jopa hyvää tarkoittavia lipsahduksia.

Tarkoitusperiä olennaisempaa on kuitenkin se, millainen vaikutus kommenteilla on. Ne alleviivaavat, että kohde on erilainen, normeista poikkeava.

Viime kuukausina mieleeni on tullut usein yhdysvaltalaisen kirjailijan ja ihmisoikeusaktivistin Maya Angeloun sitaatti: ”Kun ihmiset näyttävät sinulle, keitä he ovat, usko heitä ensimmäisellä kerralla.”

Vuosien saatossa Suomi on osoittanut minulle toistuvasti, millainen se on. En ole vain halunnut uskoa.

Toisin kuin täällä usein ajatellaan, rasismi on juurtunut syvälle yhteiskuntaan. Suomalaisuus nähdään neutraalina ja normaalina, vaikka tosiasiassa siihen liittyy paljon oletuksia.

Termiä ”kantasuomalainen” käytetään kiertoilmaisuna valkoiselle suomalaiselle, jonka määritelmä on edelleen kovin kapea.

Sanoilla ja teoilla valkoiset suomalaiset vahvistavat jatkuvasti käsitystä siitä, että suomalaisuus tarkoittaa valkoisuutta.

Tämä on ollut myös henkilökohtainen kokemukseni lähes kaikilla elämänalueilla: lääkärin vastaanotolla, työpaikalla, ruokakaupassa tai puhelinmyyjän kanssa keskustellessa.

Synnyin 1980-luvulla ja koen, että hyvin vähän on muuttunut tai ainakaan niin nopeasti kuin olisi pitänyt. Viime vuosina joissain asioissa ja asenteissa on otettu harp­pauksia jopa taaksepäin.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on Opetushallituksen antama valtakunnallinen määräys. Sen mukaan varhaiskasvatuksen periaatteita ovat kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys.

Perusteissa esimerkiksi edellytetään, että henkilökunta pohtii, miten kieleen, etnisyyteen ja sukupuoleen liittyvät asenteet näkyvät puheissa, eleissä ja teoissa.

Päiväkotien lelut ja kirjojen hahmot ovat silti hyvin normatiivisia, ja valkoisuus on usein silmiinpistävää. Pari vuotta sitten julkisuudessa puhuttiin paljon Afrikan tähti -pelin kolonialistisesta maailmankuvasta. Yllätyin, kun kohun laannuttua kuulin, että lapseni päiväkodissa peli oli yhä käytössä. Kun kysyin asiasta hoitajalta, sain vastaukseksi klassisen siilipuolustuksen.

Nykyään ei saa sanoa enää mitään, päiväkodin työntekijä tuhahti.

Hän kertoi minulle, että jopa karkit, joissa oli ennen rasistinen karikatyyri, ja suklaa, jossa oli n-sana, oli muutettu.

Millä nimillä erilaisia ihmisiä saa kutsua, hän tuskaili.

Vaikeina koettuja asioita, kuten valtarakenteita, rotua ja rasismia, ei aina huomioida eikä niistä puhuta.

Niitä käsittelevät keskustelut torpataan usein ”minä en näe väriä” -lausahduksella.

Lapset kuitenkin muovaavat oman maailmankuvansa tarkastelemalla ympäristöään ja läheisten aikuisten toimintaa. He oppivat tunnistamaan asiat, joista puhutaan ja joista ei puhuta.

Jos aikuiset eivät puhu rasismista, se ei tarkoita sitä, etteikö lapsi havainnoisi rasismia ympäristössään. Jos emme näe rasismia, kiellämme myös rasismia kokevien ihmisten todellisuuden.

Millaisia mielikuvia valkoiset suomalaiset lapset saavat, kun he katsovat vaippapöksyisiä keihäsmiehiä Afrikan tähden kannessa tai kuulevat Peppi Pitkätossun hottentoteista ja heidän kuninkaastaan?

Avoimen rasististen lausahdusten lisäksi henkilökunnan rasismi ilmeni useilla piilotetuilla tavoilla: työntekijät esimerkiksi usein sekoittivat lapseni muihin ryhmänsä lapsiin.

Tämä johti potentiaalisesti vaarallisiin tilanteisiin. Kerran lapseni nimi oli virheellisesti yliviivattu jo haettujen lasten listalta.

Toisella kerralla minulle soitettiin, että lapseni oli loukkaantunut päiväkodissa ja pyydettiin, että veisin hänet pikaisesti sairaalaan. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä ei ollutkaan minun lapseni, vaan henkilökunta oli sekoittanut hänen nimensä toiseen, joka kuulosti heistä samalta.

Kun kuulin perustelun, kerroin opettajalle, etteivät nimet ole lainkaan samanlaisia.

Niin, sinun korvaasi ne eivät kuulosta samalta, mutta meidän suomalaisten korvaan kyllä, hän vastasi.

Minulle myös kerrottiin, että nimet olivat ”vaikeita suomalaiselle lausua, koska suomalaisten kieli on kankea”.

Ilmeisesti valkoiset suomalaiset eivät pysty kohtaamaan edes perustason kunnioittavasti ketään, jonka nimi ei ole Anna tai Pekka. Jos hoitajalla ei ole edes kiinnostusta lausua lapsen nimeä oikein, mitä se viestii lapselle?

Kesäkuussa Yle uutisoi oikeusministe­riön ilmoittaneen, että yhdenvertaisuuslaista on tarkoitus poistaa velvoite edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Uutisen mukaan tämä käytännössä tarkoittaisi, ettei aiheeseen enää kiinnitetä huo­miota arjen työssä.

”Ilman velvoitetta ei päiväkodeissa välttämättä ole konkreettisia rakenteita, joissa yhdenvertaisuusasiat tulisi näkyväksi arjessa”, sanoi vaikuttamistyön johtaja Esa Iivonen Mannerheimin lastensuojeluliitosta.

Nykyisin yhä useampi yksivuotias laitetaan päivähoitoon. Samaan aikaan moni kunta on leikannut varhaiskasvatuksesta ja henkilöpula on huutava.

Monessa päiväkodissa arjen pyörittäminen on pelkkää päivästä toiseen selviytymistä. Tällaisessa tilanteessa muut asiat, kuten antirasismi, eivät ole varhaiskasvatuksen opettajilla tärkeyslistan kärjessä.

Lakimuutosta on kuitenkin vaikea irrottaa nykyisten ministerien ja kansanedustajien aiemmista rasistisista ulostuloista. Puheet ja kirjoitukset ovat tehneet Suomesta entistä vihamielisemmän maan etnisiin vähemmistöihin kuuluville.

Suojelupoliisi pitää niin kutsuttua väestönvaihtoteoriaa yhtenä huomionarvoisista vaikuttimista äärioikeistolaisten terroristien aatemaailmaan. Supo on myös nostanut yhteyden väestönvaihtoteorian ja äärioikeistolaisten terrori-iskujen välillä.

Esimerkiksi eduskunnan puhemies Jussi­ Halla-aho (ps), valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) ja sisäministeri Mari Rantanen (ps) ovat käyttäneet väestönvaihto-termiä. Heidän mukaansa kyse ei ole kuitenkaan ollut supon esiin nostamasta salaliittoteoriasta.

Perheeni kokemukset eivät ole millään tavalla ainutlaatuisia. Euroopan perusoikeusviraston (FRA) raportti vuodelta 2023 kertoo, että rasismi on nousussa koko Euroopassa. Kahden tuoreimman raportin mukaan afrikkalaistaustaiset kohtaavat eniten rasistista häirintää ja syrjintää juuri Suomessa. Vertailussa oli mukana 12 EU-maata.

Lähes yksi viidestä kyselyyn vastanneesta kertoi kokeneensa Suomessa syrjintää varhaiskasvatuksessa jo ennen kouluikää.

Päiväkodin tulisi olla turvallinen ympäristö, jossa jokaisen lapsen mielikuvitus pääsee valloilleen. Varhaislapsuuden pitäisi olla aikaa, jolloin lapsilla on suuria unelmia tulevaisuudesta ja siitä, keitä he haluavat olla ja mitä kaikkea he haluavat saavuttaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu laati vuonna 2019 selvityksen peruskoulun opinto-oh­jauksesta. Sen mukaan afrikkalaistaustaisten oppilaiden nähdään herkästi soveltuvan tiettyihin ammatteihin, yleensä hoiva-alalla, huolimatta heidän omista toiveistaan.

Mietin, kuinka jatkuva toiseuttaminen vaikuttaa lapsiini: tuleeko heillä olemaan jatkuva ulkopuolisuuden tunne, niin kuin minulla? Kokevatko he, että heissä on vikaa sen sijaan, että näkisivät vian valkonormatiivisessa, kapeakatseisessa yhteiskunnassa?

Pitkäkestoinen kumulatiivinen altistuminen rasismille altistaa fyysisille ja henkisille sairauksille. Englanniksi ilmiötä kutsutaan Arline Geronimusin lanseeraamalla termillä racial weathering. Suomessakin vähemmistöstressin tiedetään lisäävän monien terveysongelmien, kuten astman ja sydän- ja verisuonitautien, riskiä. Myös masennus, ahdistushäiriöt ja traumaperäinen stressihäiriö on liitetty vähemmistöstressiin.

Suomi ei tunnu maalta, jossa oltaisiin sitoutuneita inklusiiviseen ympäristöön, ja jossa vakiintuneita käytäntöjä voisi tarkastella kriittisesti.

Puhun suomea äidinkielenäni. Minulla on resursseja pitää puoleni ja kirjoittaa valituskirjeitä ja tällaisia lehtikirjoituksia. Toivon, että osaltani säästän ja suojelen ihmisiä, joilta mahdollisesti puuttuu kielitaito tai muu osaaminen ja jaksaminen.

Joinain päivinä annan silti ohimennen heitetyn kommentin mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. En kerta kaikkiaan jaksa tarttua jokaiseen todistamaani ja kokemaani rasistiseen asiaan.

Myönnän tuntevani kateutta ja katkeruutta valkoisia vanhempia kohtaan. He voivat elää elämäänsä murehtimatta sitä, oppiiko oma lapsi vihaamaan itseään, koska ympäröivä yhteiskunta lähettää hyvin selkeän viestin: sinä et kuulu tänne.

Toivon kovasti, että vanhemmat, joiden ei itse tarvitse kokea rasismia, olisivat aktiivisempia ja uteliaita esimerkiksi siitä, mitä kirjoja päiväkodissa luetaan, millä leluilla siellä leikitään ja kuinka paljon ja missä kontekstissa eritaustaiset ihmiset esitetään.

Ajoittain tämä kaikki unohtuu. Lapsiarjessa on muutakin tekemistä ja mietittävää. Siksi tapaukset pääsevät usein yllättämään.

Kuten silloin, kun esikoululainen tuli kotiin ja kertoi viettäneensä päivän leikkien ”cowboyta ja inkkareita” pienillä muovihahmoilla. ”Inkkareilla” kuulemma oli päällä lannevaatteet ja sulkapäähine.

En voinut kuin huokaista ja olla entistä vakuuttuneempi siitä, ettei vanhoja tapoja haluta muuttaa. Monen pää on visusti nostalgiakuplassa. Valkoisille tärkeistä lapsuudenkirjoista ja -leluista pidetään kiinni silläkin uhalla, että se saa mustat, ruskeat ja saamelaiset lapset tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi. Rakenteellisille muutoksille ei nähdä tarvetta, eikä yksilötasolla niihin riitä halua eikä kiinnostusta.