Hiilinielujen tulkki
Liisa Kulmala tutkii metsän hiilinieluja. Aihepiiri ärsyttää monia. ”Ehkä koko sana pitäisi heittää romukoppaan.”
Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.
Hiilenkierto luonnossa. Eikö siitä tiedetä jo kaikki olennainen?
Tällaista kummastelua Liisa Kulmala kuuli tehdessään viime vuosikymmenen alussa väitöskirjaa pintakasvillisuuden hiilensidonnasta.
Nyt on toinen ääni kellossa. Hiilenkierrosta on tullut kuuma aihe yritysmaailmassa ja politiikassa. Taustalla vaikuttavat elonkehän kohtalonkysymykset.
Ilmastokriisin torjuminen vaatii paitsi fossiilisten päästöjen vähentämistä myös hiilinielujen kasvattamista. Tavoitteet eivät toteudu ilman tutkimustietoon perustuvia päätöksiä ja teknologisia investointeja.
”Elän tutkijana tavallaan kulta-aikaa. Osaamiselleni on kysyntää ja siitä on myös aitoa hyötyä.”
Kulmala johtaa Ilmatieteen laitoksen hiilenkiertoryhmää. Se tutkii hiilidioksidin, metaanin ja veden kiertoa kasvillisuuden, maaperän ja ilmakehän välillä. Mitä tarkemmin nämä vuorovaikutukset tunnetaan, sitä paremmat edellytykset on vahvistaa hiilinieluja.
Suomalainen metsätutkimus on keskittynyt perinteisesti puihin ja niiden kasvuun ja jättänyt maaperän merkityksen vähemmälle huomiolle.
”Maaperä ei ole vain välttämätön paha, joka pitää puita pystyssä, vaan tärkeä osa ekosysteemiä ja siten myös hiilenkiertoa”, Kulmala sanoo.
Hän muistelee, kuinka kesätöissä teki mittauksia tutkimusasemalla kaverinsa kanssa. Tämä mietti, voisivatko sienet olla vaikutuksiltaan yhtä tärkeitä kuin puut.
”Myöhemmin sienijuurten merkitys hiilenkierrossa on todistettu. Samoin kuin mikrobiston rooli ylipäätään resilientin hiilen muodostumisessa maaperään.”
Suomalaiset tuudittautuivat pitkään ajatukseen, että metsämme sitovat hiiltä tehokkaasti.
Enää tämä uskomus ei pidä paikkaansa. Metsänhakkuut ja metsien kasvun hidastuminen ovat romahduttaneet hiilinielun. Toissa vuonna maankäyttösektori muuttui päästölähteeksi.
Nykymenolla Suomi ei saavuta hiilensidonnassa EU-velvoitteitaan, ja jos tavoitteet karkaavat käsistä, Suomi voi pahimmillaan joutua ostamaan muilta mailta nieluyksiköitä miljardikaupalla.
Ei ihme, että nielukeskustelu on politisoitunut voimakkaasti. Kevään eduskuntavaaleissa keskustan ja oikeiston poliitikot vetosivat Nasan tutkimustulokseen, jonka mukaan Suomi olisi edelleen hiilinielu. Kulmala pudistelee päätään muistellessaan vaalivääntöä.
”Nasan tutkimuksessa hyödynnettiin vasta kehittyvää tekniikkaa, ja sen virhemarginaalit olivat suuret. Siinä olivat mukana luonnolliset nielut, muttei esimerkiksi metaania. Sen perusteella ei siis voi väittää mustaa valkoiseksi.”
Kulmala on havainnut, että ihmiset puhuvat toistensa ohi puhuessaan hiilinielusta.
”Esimerkiksi metsäala puhuu nielusta puun kasvuna, vaikka se on vain osatotuus. Ehkä koko nielu-sana pitäisi heittää romukoppaan ja kehitellä tilalle sellainen, jonka sisällöstä kaikki ovat samaa mieltä.”
Arvioidessaan metsäalan toimintamalleja ja keskustelukulttuuria Kulmala asettelee sanansa varovaisesti. Hän vitsailee hankkineensa pidättyvillä kommenteillaan itselleen nössön maineen.
”Varovaisuus on tietoinen valinta. Olen tutkija, ja tehtäväni on tuottaa tietoa. En halua politikoida, enkä myöskään usko kärjistävän ja syyllistävän puheen tehoon.”
Hyvänahkaisuudestaan huolimatta Kulmalakin on saanut syytöksiä epäisänmaallisuudesta, mikä hänen mielestään kertoo perin pohjin myrkyttyneestä keskustelukulttuurista.
Vallitsevan käsityksen mukaan suomalainen metsänhoito on maailman parasta. Jos tutkija esittää parannuksia ilmastohaittojen minimoimiseksi, hän saa vihaa päälleen monelta suunnalta.
”Suomalaisen metsänhoidon maine perustuu siihen, että täällä on saatu puut kasvamaan ennätyksellisesti”, Kulmala sanoo.
Kunniakkaalla historialla on myös nurja puolensa. Kulmala muistuttaa, että soiden ojitus on tuhonnut arvokasta suoluontoa ja heikentänyt monimuotoisuutta.
Suomalainen metsänhoito suosii tehokkaita talousmetsiä, vaikka monimuotoisuus vaatisi sekapuustoisia metsiä, joissa on järeitä jättöpuita ja eri ikävaiheissa olevia lahopuita. Tärkeää olisi myös välttää liian rajuja harvennuksia ja avohakkuita turvemailla.
”Monimuotoisella luonnolla on parempi nielu kuin monokulttuurilla. Se myös sopeutuu paremmin ilmastonmuutoksen ikäviin vaikutuksiin, kuten kuivuuteen ja kuumuuteen.”
Onko Suomessa hakattu liikaa metsiä? Kulmala nyökkää. Viime vuosina metsää on kaadettu ennätyksellisesti, eikä se ole ilmastollisesti kestävää. Vastedes hakkuut pitäisi mitoittaa järkevämmin.
”Toki ymmärrän, että tilanne ei ole helppo. Poliitikot ovat vaikeassa raossa. Kun puun tuonti Venäjältä tyssäsi Ukrainan sodan takia, paineet kotimaisiin hakkuisiin lisääntyivät”, Kulmala sanoo.
Suomessa on satojatuhansia metsänomistajia, ja puu ja kartonki ovat maamme tärkeimmät vientituotteet. Kun poliitikot puhuvat metsistä kansallisaarteenamme, he eivät puhu kielikuvien tasolla. Vihreän kullan kahina on setelien kahinaa. Jos taloudellinen järki ja ekologinen järki asettuvat vastakkain, ensin mainittu nousee helposti niskan päälle.
Kulmala miettii tovin sopivia sanoja ja löydettyään ne tähdentää astuvansa hetkeksi ulos tutkijan roolista.
”Metsänomistajat ja metsäteollisuus ovat käärineet voittoja, kun sellua on myyty Aasiaan. Samalla kansalaiset ovat joutuneet kärsimään luontoarvojen ja hiilinielun menettämisestä. Mutta tämä ei ole tutkijan mielipide, vaan henkilökohtainen näkemykseni.”
Yksin hakkuiden vähentäminen ei riitä hiilinielun palauttamiseen. Muita keinoja ovat metsäkadon ehkäisy, turvepeltojen käytöstä poistettujen nostoalueiden vettäminen ja metsän kasvun vahvistaminen.
”Sellaiseen sanelulinjaan en usko, että kiellettäisiin ilmastosyistä avohakkuut tai turvepeltojen viljely. Kannustimet toimivat paremmin kuin kiellot. Siksi maanviljelijöille ja metsänomistajille kannattaisi luoda yllykkeitä toimia luontoystävällisesti.”
Vaikka Kulmala ei tunne vetoa politikointiin, hänellä on vaikutuskanavat päätöksenkoon.
Kulmala toimii Luontopaneelin ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Luontopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, joka tiedoillaan ja näkemyksillään avustaa päätöksentekijöitä luontopolitiikan suunnittelussa ja toteuttamisessa.
”Olen ilmakehätieteilijä ja katson asioita tiukasti hiilinielunäkökulmasta. Kerron näkemykseni parhaan tietämykseni pohjalta, enkä esitä asioita niin, että teidän poliitikkojen on toimittava näin tai näin. Voi olla, että olen liiankin tarkka tutkijan roolin rajoista”, Kulmala sanoo.
Kysymykseen siitä, kuuntelevatko poliitikot luontoasiantuntijoita, Kulmala vastaa, että ”vaihtelevasti”. Kansanedustajat ovat sekalaista porukkaa. Osa ei ole halukas omaksumaan uutta tietoa, monet ovat valmiit ottamaan tietoa vastaan avarakatseisesti, vaikka toimisivat päätöksiä tehdessään eri tavalla.
”Sanna Marinin hallitus oli tutkimusmyönteinen. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa se hyödynsi kiitettävästi tutkimusta, mutta metsänielusta tuli sokea piste. Siihen ei haluttu puuttua.”
Kulmala ottaa raskaasti sen, kun poliitikot ja muut julkiset keskustelijat syyttävät ilmastotieteilijöitä tietojen vääristelystä tai ideologisista vinoumista.
Hän pitää suorastaan pyhänä sitä, että itse tutkijana ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat ja myös raportoi ne mitenkään niitä peukaloimatta.
Tähän positivistiselta kalskahtavaan asenteeseen on osaltaan vaikuttanut tapaus lukiovuosilta. Luokassa vieraili uskontotieteilijä puhumassa työstään. Kulmalaa ihmetytti tämän tunnustuksellinen uskonnollisuus.
”Mietin, voiko hän tutkia uskontoa objektiivisesti. Muistutan aina silloin tällöin itseäni, etten saa olla uskovainen oman tieteenalani suhteen. Täytyy osata olla itsekriittinen ja tiedostaa omat ennakkokäsitykset, jotta tutkimustyö ei vinoudu.”
Hallitustenvälinen kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi uusimman raporttinsa maaliskuun lopussa. Näkökulmasta riippuen raportin viesti oli karu tai lohdullinen. Ilman nopeita ja päättäväisiä toimia ilmastonmuutos tekee maapallosta tulevina vuosikymmeninä joillekin viheliäisen ja toisille tappavan paikan.
Jotta maapallon lämpeneminen pysyisi siedettävässä 1,5 asteessa, päästöt tulisi puolittaa vuoteen 2030 mennessä. Se vaatisi poliitikoilta ennennäkemätöntä tarmonpuuskaa. Onko sellaisen toivominen haihattelua?
”Pahaltahan tämä ilmastonmuutoksen eteneminen näyttää, mutta pakko on olla toivoa. Muuten ei vain jaksa”, Kulmala sanoo.
Kulmala kasvoi keskiluokkaisessa perheessä Salossa. Kotona luontoasiat eivät olleet vahvasti esillä, mutta teini-iässä hän koki maailman tilaa pohdiskellessaan jonkinlaisen ympäristöherätyksen.
”Ei minusta mitään aktivistia tullut, vaan olin enemmän sellainen tarkkailija. Olen ollut maksavana jäsenenä useissakin luontojärjestöissä, mutta varsinaiseen toimintaan en ole koskaan osallistunut ahkerasti.”
Kulmalan ihanneyhteiskunnassa kiertotalous olisi arkipäivää ja haitallinen luonnonvarojen kulutus minimissään.
”Jotkut ehkä pelkäävät, että joutuvat asumaan maakuoppaan, jos ilmastokriisiä ja luontokatoa ryhdytään torjumaan toden teolla. Mutta ei elämän tarvitse radikaalisti muuttua”, Kulmala sanoo.
Hänen mukaansa riittäisi, kun olisi paremmat energiantuotantojärjestelmät ja ympäristöystävällisempi ravinnontuotanto ja liikennejärjestelmä.
Tutkijana Kulmalalla ei ole harhaluuloja maapallon tilasta, mutta tieto ei ole lisännyt tuskaa ainakaan niin paljon, että hän tuntisi varsinaista ympäristöahdistusta.
Kahden lapsen äitinä Kulmala myöntää toisinaan murehtivansa, millaista elämää jälkipolville on luvassa. Hänestä tuntuu surulliselta kuulla, kuinka nuoret miettivät, kannattaako perustaa perhettä tai tehdä kunnianhimoisia tulevaisuuden suunnitelmia, kun ilmastokriisi uhkaa tuoda pelkkää tuhoa ja hävitystä.
Tutkijan uralle Kulmalaa ei ajanut ympäristöhuoli, vaikka hän metsäekologiasta kiinnostuessaan olikin tietoinen siitä, että metsien hyvinvointi kytkeytyy laajemmin luonnon ja sitä kautta koko maapallon hyvinvointiin.
”Se, mikä minut käytännössä veti tutkijaksi, oli lapsellinen kiinnostus ymmärtää, miten luonto toimii, ei niinkään toive siitä, että löytäisin ratkaisuja ympäristöongelmiin.”
Luonnon toiminta on Kulmalalle edelleen intohimoinen kiinnostuksen kohde. Tärkeäksi arvoksi on muodostunut myös se, että hän voi tutkitulla tiedolla auttaa päätöksentekijöitä rakentamaan kestävämpää maailmaa.
