Vinoutunutta hoitoa

Tv-sarjassa Greyn anatomia on jakso, jossa Christina ja Miranda, kaksi ei-valkoista lääkäriä, hoitavat tylysti käyttäytyvää miestä. Potilasta tutkies­sa heille paljastuu, että tämän vatsassa on hakaristitatuointi. Loppujakson Christina ja Miranda yrittävät hillitä vastenmielisyyttään ja toimia ammattimaisesti.

Kyse on draamasarjasta, mutta asetelma on minulle tuttu. Muistan tilanteen, jossa vastaanotolleni tullut potilas käyttäytyi epäystävällisesti. Ja kuinka suhtautumiseni häneen muuttui, kun huomasin hänen kehossaan natsisymbolin. En ole valkoinen, ja siitä eteenpäin en voinut olla näkemättä hänen käytöstään rasismin sävyttämänä. En kyennyt suhtautumaan häneen lämpimän empaattisesti.

Olen työskennellyt lääkärinä noin neljä vuotta. Kyseisen potilaan vaiva oli yksinkertainen, eivätkä tunteeni siksi voineet vaikuttaa työni lopputulokseen. Toisin on silloin, jos oireet ovat epämääräisempiä. Esimerkiksi silloin, kun potilaalla on vatsakipua, jonka taustalta ei perustutkimuksissa löydy selkeää syytä.

Tällöin lääkärin täytyy joskus käyttää harkintaansa. Siihen vaikuttaa yleensä perustavanlaatuisesti se, kuinka uskottavana hän pitää potilaan kuvausta oireista.

Marraskuun alussa Yle julkaisi jutun, johon oli haastatellut viittätoista suomalaista lääkäriä. Heiltä kysyttiin, kuinka rasismi heidän mielestään vaikuttaa potilaiden hoitoon. Lähes kaikki kertoivat todistaneensa tilanteita, joissa ulkomaalaistaustaisten potilaiden kipua vähäteltiin.

Sen sijaan Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Janne Aaltonen sanoi jutussa uskovansa, etteivät lääkäreiden henkilökohtaiset näkemykset välity heidän työhönsä. Samaa ajatusta olen kuullut kollegoiden suusta aiemminkin.

Tutkimusten mukaan erilaiset kognitiiviset vinoumat ovat kuitenkin yleisiä. Ne vaikuttavat myös asiantuntijatehtävissä.

Kognitiivinen vinouma on eräänlainen oikotie ajattelussa. Se voi johtaa virheellisiin johtopäätöksiin.

Yksi tunnetuimpia on vahvistusvinouma. Se saa ihmisen uskomaan tietoja, jotka vahvistavat hänen olemassa olevia näkemyksiään.

Vuonna 2021 julkaistu katsaus vertasi olemassa olevia tutkimuksia siitä, millaisia vinoumia asiantuntijatehtävissä toimivilla ihmisillä on. Tutkittavana oli johtajia, oikeustieteilijöitä, finanssialan asiantuntijoita – ja lääkäreitä.

Kävi ilmi, että yleisin näitä asiantuntijoita vaivaava vinouma on luottamusharha. Siis liiallinen usko omiin kykyihin.

Katsauksessa huomioiduissa tutkimuksissa oli monessa samantyyppinen asetelma: Ensin lääkärit oli pantu lukemaan oikean elämän potilastapauksia ja arvioimaan, oliko potilaalle tehty oikea diagnoosi. Sen jälkeen heidän piti itse diagnosoida nopeassa tahdissa uusia potilastapauksia. Osa muistutti ensimmäisen kierroksen potilaita, osa ei.

Yleensä tämänkaltaisissa tutkimuksissa tulos on, että lääkärit diagnosoivat vähemmän luotettavasti tapauksia, jotka muistuttavat ensimmäisen kierroksen potilaita. Tämän arvioidaan johtuvat siitä, että ihmiset usein nojaavat päätöksenteossaan suhteettoman paljon tietoon, joka on helpoiten käsillä.

Itse olen epäillyt kymmenillä potilailla erästä harvinaista suolistosairautta, josta tein väitöskirjani, ja mahdollisesti sen takia ajautunut tutkimuksissa ainakin hetkellisesti harhaan.

On myös olemassa suhteellisen paljon tutkimuksia, jotka osoittavat rasismin ja rasististen ajatusmallien vaikuttavan lääkärien tapaan tehdä työtä. Selvästi eniten näitä on Yhdysvalloista, mutta jonkin verran dataa löytyy myös Euroopasta. Tosin vuonna 2023 julkaistu meta-analyysi toteaa, että aihetta on tutkittu Euroopassa hyvin vähän.

Tutkimuksissa on todettu sama ilmiö, jota lääkärit Ylen jutussa kuvasivat. Muiden kuin valkoisten tai länsimaalaisten kipuun ei aina suhtauduta yhtä vakavasti. Tutkimusten mukaan mustille määrätään opiaattipohjaisia lääkkeitä vähemmän ja pienemmillä annoksilla kuin valkoisille.

Kivunhoidon lisäksi eroja on myös sairauksien hoidossa. Esimerkiksi Englannissa vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan tulehduksellisia suolistosairauksia sairastavat eteläaasialaiset potilaat saivat vähemmän hoitoa kuin valkoiset. Samansuuntaisia tuloksia on saatu tutkittaessa afrokariabialaista väestöä.

Ranskassa afrikkalaistaustaisilla odottavilla äideillä samat tutkimustulokset johtivat 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan harvemmin hoitoon kuin vertailuryhmällä.

Tutkimus Norjasta vuodelta 2007: maahanmuuttajataustaiset potilaat, etenkin nuoret, joutuivat psykiatrisella osastolla kantaväestöä useammin ja rajummin fyysisen ja lääkkeellisen rajaamisen kohteeksi. Rajaamisella tarkoitetaan esimerkiksi sänkyyn sitomista ja rauhoittavien lääkkeiden antamista vasten potilaan tahtoa.

Suomessa aiheesta ei tietääkseni ole tehty määrällistä tutkimusta, vaikka tiedetään, että rasismia täällä on suhteellisen paljon.

Terveyseroista sen sijaan on olemassa näyttöä myös Suomesta.

Tiedämme, että maahanmuuttajataustaisilla naisilla on enemmän raskauteen liittyviä komplikaatioita kuin kantaväestöllä.

Maahanmuuttajataustaisten lasten syöpäkuolleisuus on lähes kaksinkertainen kantasuomalaisiin verrattuna. Eroa eivät selitä sosioekonominen asema, syöpien esiintyvyys tai erot syöpien alatyypeissä. Ero pienenee, jos lapsen toinen vanhempi on suomalainen.

Näille hoitotulosten eroille on luultavasti useita eri syitä. Esimerkiksi puutteellinen kielitaito tai maahanmuuttajien korkeampi kynnys hakeutua hoitoon voivat vaikuttaa asiaan.

Silti voi ehkä olettaa, että syrjintä vaikuttaisi meilläkin.

Rasismi ei ole ainoa syrjinnän muoto. On osoitettu, että toistuva huono kohtelu vähentää päihteidenkäyttäjien halukkuutta hakeutua hoitoon. Se vaikuttaa myös siihen, kuinka hyvin he hoitoon sitoutuvat.

Tämä on erityisen huolestuttavaa potilasryhmässä, jonka sitoutuminen hoitoon olisi erityisen tärkeää ja sairauden luonteen vuoksi lähtökohtaisesti vaikeaa.

Päihteidenkäyttäjien syrjinnän on joissakin tutkimuksissa ajateltu kumpuavan virheellisestä ajattelutavasta: addiktio nähdään itse aiheutettuna tilana ja siihen sortuvat moraalisesti heikkoina.

Muutenkin terveydenhuollossa havaitun syrjinnän taustalta löytyy laajemmin yhteiskunnassa eläviä virheellisiä ajattelumalleja tai stereotypioita. Esimerkiksi stereotypia, jonka mukaan miehet ovat vahvempia ja kestävät kipua paremmin kuin naiset.

Tämä voi johtaa siihen, että miesten kipuun suhtaudutaan vakavammin. Ilmiö näkyy esimerkiksi tutkimuksissa, joiden mukaan miehet ohjataan samanasteisten polvinivelen kulumien vuoksi herkemmin leikkaukseen.

Mutta entä jos stereotypiat ovat totta? Kuulen osan kollegoistani esittävän tämän kysymyksen. Entä jos maahanmuuttajat ovat dramaattisempia, naiset herkempiä valittamaan ja päihteidenkäyttäjät epäluotettavia?

Olisi mustavalkoista todeta, että missään näistä ajatuksista ei voi koskaan olla perää.

Aiheesta on tehty tutkimuksia, joiden tulokset vaihtelevat suhteellinen paljon tutkimusasetelman mukaan. Osassa on kuitenkin saatu vahvistusta ajatukselle, että esimerkiksi miehillä ja valkoisilla on korkeampi kynnys ilmaista kipua kuin naisilla ja ei-valkoisilla.

Olen miettinyt, voiko kyse olla osin itseään vahvistavasta ilmiöstä. Erään ystäväni äiti – musta nainen – kertoi minulle liioittelevansa oireitaan lääkäriin mennessään. Hän koki, ettei häntä oteta muuten vakavasti.

Oli miten oli, kaikkia ihmisiä pitäisi aina hoitaa sellaisina kuin he ovat, yksilöinä. Tämä ei valitettavasti ole realistista.

Lääketiede on hyvin standardisoitua ja pohjaa paljon mediaaneihin. Tilastollisiin arvioihin siitä, millaisilla ihmisillä mitkäkin sairaudet ovat keskimäärin todennäköisimpiä.

Mutta mikäli lääkärikunta ei voi avoimesti ja tutkittuun tietoon nojaten todeta, että tiettyihin ryhmiin kuten esimerkiksi maahanmuuttajiin tulee suhtautua eri tavoin kuin toisiin, niin ei pitäisi tehdä.

Syrjinnän salakavaluus piilee siinä, että on vaikea erottaa puhdasta virhettä alitajuisesta vinoumasta tai tietoisesta halusta syrjiä.

Tosin terveydenhuollossa harvoin taitaa olla kyse jälkimmäisessä. Tätä oletusta tukee osa tutkimuksista.

Eräässä tutkimuksessa mitattiin lääkäreiden tiedostettuja ja tiedostamattomia näkemyksiä eri ihmisryhmistä. Sen jälkeen verrattiin näitä hoitopäätöksiin. Tuloksissa todettiin, että tiedostamattomat vinoumat vaikuttivat hoitoon enemmän.

Se on lohdullista. Tiedostamattomiin ennakkoluuloihin ei ehkä tule sitoneeksi identiteettiään kovin tiukasti.

Niistä pitäisi vain tulla tietoiseksi. Siinä voisi auttaa koulutus sekä avoin keskustelu.

Kenties alkuun auttaisi sekin, että myöntäisimme tutkimustulokset oikeiksi: meillä kaikilla on tunteita, ajattelun vääristymiä ja oletuksia, joita emme ole tarkastelleet kriittisesti. Välillä ne myös vaikuttavat meihin, vaikka toisin toivoisimme. Toiveajattelukin on vinouma. 

Aurora Lemma on helsinkiläinen lääkäri, joka on viisi viime vuotta tehnyt myös freelancetoimittajan töitä.