Heliövaaran tenniskoulu

Tumps.

”No just tollanen”, Harri Heliövaara puhahtaa.

Näin sen olisi pitänyt mennä: Heliövaara heittää pallon päänsä päälle, maila heilahtaa, kuuluu whack. 0,3 sekuntia myöhemmin kuuluu plat, kun 190 kilometriä tunnissa liikkuva keltainen pallo pomppaa vastustajan kenttäpuoliskolla. Ja sitten pelataan tennistä.

Nyt Heliövaaran syöttö tuntuu kuitenkin olevan hieman kateissa. Kuluu jälleen lattea tumps, kun syöttö jää verkkoon, välillä taas kuivakka naps, kun pallo osuu verkon päällä kulkevaan valkoiseen nauhaan.

”En mä halua syöttää tuollaisia.”

On liki helteinen elokuinen keskiviikkoiltapäivä, ja Heliövaara harjoittelee yksityisellä tenniskentällä, joka sijaitsee Kauniaisissa kartanomaisen omakotitalon takapihalla. Tennis on taas muotia, eikä Helsingin seudulta ole helppo löytää vapaata kenttää – vaikka sattuisi olemaan Wimbledonin tuore nelinpelimestari ja maailman 11:nneksi paras tennispelaaja nelinpelissä.

Ympäristö on hieman erilainen kuin Wimbledonissa, tai virallisemmin Wimbledonin yleisenglantilaisella nurmitennis- ja krokettikerholla. Kauniaisissa kentän kupeessa kasvaa mäntyjä.

Muitakin eroja on. Wimbledonin keskuskentälle mahtuu lähes 15 000 katsojaa, televisiosta pelejä katsovat miljoonat ihmiset.

Nyt peliä seuraa kaksi ihmistä, Heliövaaran valmentaja Boris Chernov ja toimittaja.

Pelaajia kentällä on kolme, Heliövaara, Patrick Kaukovalta ja ­Leevi Säätelä. Ensin on harjoiteltu, nyt pelataan ja lasketaan pisteitä. Vuorotellen kaksi yhtä vastaan.

On Heliövaaran vuoro syöttää yksin. Ensimmäinen syöttö jää verkkoon ja toinenkin, sitten Heliövaara onnistuu ja kääntää hetkeä myöhemmin lyönnin terävästi kentän sivurajalle. Vastustajat eivät ehdi palloon.

”Se oli Harri-spesiaali”, Säätelä sanoo.

”Ei pysty tuohon”, Heliövaara joutuu toteamaan, kun vastustaja sijoittaa pallon kauas kentän takakulmaan.

”Tsemppiä”, Kaukovalta pääsee kuittaamaan.

Vuoron päätyttyä kerätään pallot ja pakataan mailat. Kaukovalta ja Säätelä lähtevät, Heliövaara jää vielä hetkeksi kentälle valmentajansa kanssa.

”Minusta tuntuu, että syötöstä puuttuu nyt jotakin. Kick on hukassa”, Heliövaara sanoo.

Tenniksessä syöttö on vahva ase. Jos syöttää tarpeeksi hankalia, ei vastustaja missään vaiheessa pääse peliin mukaan.

Useimmat pelaajat lyövät kovaa, mutta kick-syöttö on hieman juonikkaampi tapa avata peli. Siinäkin pallo liikkuu reilusti yli moot­toritienopeutta mutta lisäksi kierre saa sen pomppaamaan yl­lät­tävästi sekä ylös että sivulle.

Valmentaja kantaa kentälle tuolin, ja Heliövaara jatkaa kateissa olevan kickin etsintää. Hän syöttää kymmenkunta kertaa istualtaan.

”Tuntuu ihmeeltä, että me voitettiin.”

Heliövaara istuu kahvilan pöydässä Kauniaisten ostoskeskuksessa. Hänen edessään tabletin ruudulla on videokooste runsas kuukausi sitten pelatusta Wimbledonin nelinpelifinaalista.

Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten vastaan australialaiskaksikko Max Purcell ja Jordan Thompson.

”Kun ottelun jälkeen katsoi tilastoja, vastustaja oli parempi niissä kaikissa. Ne voittivat kymmenen pistettä enemmän kuin me, mutta silti me voitettiin koko ottelu. Se on tenniksessä yllättävää ja harvinaista.”

Ihmevoiton tuntua lisää se, kuinka monta kertaa Heliövaara ja Patten olivat jo häviämässä ottelun.

Ottelupallo on tenniskielellä tilanne, jossa peliä johtava voittaa ottelun, jos hän saa seuraavan pisteen. Australialaisilla oli kolme ottelupalloa, mutta Heliövaara ja Patten selvittivät ne kaikki.

Heliövaara pysäyttää videokuvan.

”Tämä on yksi niistä ottelupalloista. Ja tuo lyönti tuossa, löin ehkä elämäni parhaan kämmenen liikkeestä. Se on lyönti, jota en koskaan ole osannut hirveän hyvin.”

Ottelun venyessä vastustajan pelissä alkaa näkyä pieniä negatiivisia merkkejä. Heliövaara napsauttaa videolta esimerkin. Thompson häviää pisteen, ja Purcell vain katsoo hänestä poispäin.

”Sen pitäisi mennä niin, että kun pari tekee virheen, menet heti siihen lähelle ja tuet häntä, että ei mitään, seuraava pallo. Ehkä se tulee siitä, että heillä oli jo niin monta tilaisuutta laittaa peli poikki.”

Nyt ottelu on kestänyt kaksi tuntia 49 minuuttia ja peli on lähestulkoon niin tasan kuin tennisottelu voi olla. Erät ovat 1–1, ja kolmas erä tasatilanteessa 6–6.

Meneillään on tie-break, ratkaisupeli. Heliövaara ja Patten ovat pinnistelleet 9–10-johtoasemaan. Seuraavan pisteen jälkeen he ovat mestareita tai sitten tilanne on tasan ja peli jatkuu.

”Mukava katsoa jälkikäteen, kuinka minua hymyilytti näissä viimeisissä pisteissä. Kaikki haluaisivat olla tuossa tilanteessa, syöttämässä voitosta.”

”Ja toisaalta jos tästä olisi hävitty, se olisi ollut elämäni suurin pettymys tenniskentällä.”

Ruudulla Heliövaara heittää pallon päänsä päälle, maila heilahtaa, kuuluu whack. Verkon toisella puolella Jordan Thompson ottaa pienen askeleen vasemmalle – ja tumps, lyö pallon verkkoon.

”Se hetki, kun tajusin, että pallo jää verkkoon. Että me tosiaan voitetaan tämä. Sen parempaa tunnetta ei voi saada urheilussa. Eikä monessa muussakaan asiassa elämässä.”

Harri Heliövaara on ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut Wimbledonissa miesten nelinpeliturnauksen. Brittikilpailu on yksi tenniksen neljästä suurturnauksesta. Monen mielestä siinä on erityistä hohtoa. Nurmikentät, perinteiset valkoiset peliasut, yleisö nauttimassa mansikoita ja samppanjaa.

Wimbledonin alkaessa Heliövaaran ja Pattenin yhteinen peliura oli kestänyt alle kolme kuukautta, ensimmäisen kerran kaksikko pelasi yhdessä huhtikuussa 2024.

Finaaliottelun ratkettua kentällä nosteltiin pokaaleja ja pidettiin puheita, sitten annettiin dopingnäytteet ja nautittiin lasilliset samppanjaa. Voittajaparin nimet kirjattiin mestarien seinään Wimbledonin klubitalolla.

”Menin sitten lopulta takaisin kämpille, meillä oli Airbnb. Lapset olivat nukkumassa, mutta vaimo oli vielä hereillä. Otin sitten mikroaterian jääkaapista, nautiskelin chicken korman. Niin mikäs siinä. Ei paljon nukuttanut sinä yönä.”

Eikä nukuttanut muutamana seuraavanakaan yönä. Suomeen palattuaan Heliövaara piti harvinaisen tauon tenniksestä, hän ei neljään päivään koskenut mailaan.

”Sellaisen pienen pilven reunalla keikuttiin useampi päivä. Yleensä se kestää ehkä seuraavaan aamuun, että on kiva herätä. On hetken, että mitäs sitä eilen, ai niin, voitettiin kisa. Mutta nyt se tunne kesti monta päivää. Oli niin sanottu hyvä fiilis.”

Heliövaara lopetti tennisuransa jo kerran, keväällä 2013. Hän oli ollut väsynyt jonkin aikaa.

Joulukuussa 2011 hän oli noussut kaksinpelin maailmanlistalla sijalle 194. Siitä alkoi alamäki, tuli loukkaantumisia, tuli ylikuntoa. Lopulta sijoitus valui 600:n huonommalle puolelle.

”Siinä oli henkistä väsymystä ja fyysistä väsymystä. Muistan, että olin Portugalissa pelaamassa, tuli ensimmäisen kierroksen tappio kolmessa turnauksessa. Alkoi tuntua, ettei tässä ole enää mitään järkeä.”

Heliövaara istuu pienen pöydän ääressä Laajasalon tennishallin käytävällä. Täällä hän aloitti tennisuransa Sata-tenniksen kesäleirillä. Vajaan kilometrin päässä on Heliövaaran lapsuudenkoti.

Lopettamispäätöstä helpotti, että Heliövaara oli käynyt lukion loppuun ja hänellä oli opiskelupaikka Aalto-yliopiston tuotanto­talouden laitoksella.

”Jos ei olisi ollut B-suunnitelmaa, lopettaminen olisi ollut varmasti vaikeampaa. Vaikka olin koko ikäni pelannut, niin ymmärsin, että voin pärjätä elämässä muuallakin kuin tenniksessä.”

Heliövaaran B-suunnitelma on monen kunnianhimoisen nuoren A-suunnitelma.

Otaniemen tuotantotaloutta on perinteisesti pidetty jonkinlaisena suomalaisena toimitusjohtajatehtaana. Opiskelujen ohessa ­Heliövaara kävi töissä, opasti matkailijoita Helsinki-Vantaan lento­kentällä.

Tennistä hän pelasi harvoin, joskus vain muutaman kerran kuukaudessa.

Opintoihin kuului harjoittelujaksoja yrityksissä, ja parhaista paikoista kilpailtiin. Eräässä harjoittelupaikassa järjestettiin tilaisuus, jossa piti esittäytyä muiden tiimiläisten kanssa.

”Puolivitsillä sanoin, että tämä työ on minulle sellainen plan B. Tilaisuuden jälkeen tuli heti pomolta viestiä, että et voi enää ikinä sanoa, että työ olisi plan B.”

”Mutta siltä se minusta tuntui.”

Vuonna 2016 Heliövaara kokeili kilpatennistä uudestaan. Suomi valmistautui pelaamaan maaotteluturnauksen Zimbabwea vastaan – Kittilässä.

Joukkueen kapteeni soitti ja sanoi, ettei pelaajia ole liiaksi. Kiinnostaako? Heliövaara vastasi, että voi hyvin tulla.

”Ajattelin, että jos pitää pystyä pelaamaan neljä ja puoli tuntia kilpatennistä, en voi mennä sinne ihan suoraan lentokentän lähtö­aulasta.”

Fysiikkavalmentaja suunnitteli Heliövaaralle kuuden viikon harjoittelujakson. Sen jälkeen tuntui, että hän oli kunnossa.

”Ja pelasin ihan hyvin, voitin molemmat ottelut.”

Kittilän turnauksen jälkeen Heliövaara jatkoi opintojaan, kirjoitti lopputyötään, pelasi maajoukkuetennistä ja teki töitä. Tauko ammattilaistenniksestä kesti lopulta lähes viisi vuotta.

”Tokion olympialaisiin alkoi olla kolme vuotta. Visioin päässäni, että Henri Kontinen tarvitsee nelinpeliparin olympialaisiin ja jälkeenpäin minua harmittaisi, jos en olisi ainakin yrittänyt.”

Heliövaara alkoi kiertää turnauksissa.

Aluksi hän pelasi paljon kaksinpelejä, tauon jälkeen tarvittiin toistoja. Tennis tuntui hyvältä, vaikka välillä tuli terveyshuolia.

Välillä taas koronapandemia pysäytti kansainvälisen kilpatenniksen kokoaan. Läpimurto tuli vuoden 2020 syksyllä.

”Minulla ei vielä ollut vakioparia, mutta kaikkien pelikaverien kanssa kulki. Ainakin tuntui siltä, että se oli voitto, finaalipaikka, voitto, finaalipaikka. Pystyin olemaan kentän paras ja vähän jopa dominoimaan.”

Tehdään pieni ajatuskoe.

Asetetaan Heliövaara kentälle, ja sijoitetaan verkon toiselle puolelle tennikseen vakavasti suhtautuva maallikko: on käyty urheiluopistossa tenniskursseilla, on otettu valmentajalta yksityistunteja, pelataan useamman kerran viikossa.

Miten käy?

Maallikko ei saa pisteitä. Ei yhtään.

”Jos en halua antaa pisteitä, niin harrastelija ei niitä saa, vaikka olisi vähän pelannutkin.”

Perusero ammattilaisen ja amatöörin välillä on lyöntien voima. Eroa on myös liikkumisessa: ammattilainen on menossa oikeaan paikkaan kentällä jo ennen kuin lyönti lähtee vastustajan mailasta.

”Harrastelijalta puuttuu kyky lukea niitä lyöntejä, joita ammattilainen käyttää. Otetaan esimerkiksi syöttö. Pystyn syöttämään niin monta eri kierrettä ja niin kovaa, että palauttajalle tulee pelkkiä huteja.”

Huonosti siis kävisi. Tosin lähes yhtä huonosti kävisi Heliövaaralle, jos hän pelaisi Suomen parasta kaksinpelaajaa Emil Ruusuvuorta vastaan.

”En minä Emilille nollille häviäisi, kyllä jonkun pelin saisin sieltä, sanotaan 6–2. Minulla on niin paljon kokemusta, että pysyisin jollain tavalla mukana.”

Nelinpelissä ei vaadita niin räjähtävää liikkumista kuin kaksinpelissä, sillä pelaajaparista toinen on yleensä takakentällä ja toinen etukentällä verkon tuntumassa.

”Nelinpeli on enemmän todennäköisyyksiä ja geometriaa, miten pari pystyy peittämään kentän. Kaksinpelissä ollaan yksin isolla kentällä, rakennetaan pisteitä voimalla ja yritetään pelata vastustajaa ulos.”

Eron huomaa maallikkokin.

Kaksinpelissä pallo elää pidempään, pelaajat pysyvät kentän taka­osassa, moukaroivat palloa verkon yli ja odottavat, että vastustaja tekee virheen.

Yhdellä numerolla mitattuna Heliövaara oli tennisuransa huipulla kesällä 2023. Silloin hän oli maailman seitsemänneksi paras nelinpelaaja, Wimbledonin voiton jälkeen kesällä 11:nneksi paras ja nyt alkusyksystä 14:nneksi paras.

Pelaajan sijoitus maailmanlistalla, ATP-ranking, on tenniksessä kuningasnumero, joka vaikuttaa moneen asiaan. Jos nelinpeliparilla on riittävän hyvä yhteissijoitus, pääsee automaattisesti turnauksiin ilman karsintapelejä.

Sijoitus lasketaan pisteistä, joita saa menestymällä turnauksissa. Hyvään rankingiin ei välttämättä tarvita suuria turnausvoittoja, jatkuva hyvä menestyminen riittää.

”Tietysti jokainen pelaaja haluaa, että uran aikana ranking on käynyt mahdollisimman korkealla. Ehkä top sata on sellainen, että olet oikeasti ollut hyvä tenniksessä”, Heliövaara sanoo.

”Itse pidän saavutuksena sitä, että nousin kymmenen parhaan joukkoon. Jos uran parhaaksi olisi jäänyt esimerkiksi se 11, niin olisi ehkä jäänyt harmittamaan.”

Suomen tennishistorian paras nelinpelaaja on Henri Kontinen, joka nousi maailmanlistan ykköseksi vuonna 2017.

”Se oli aika kova suoritus, ja jos sinne haluaisi mennä, seuraavan vuoden aikana voisi olla tilaisuus.”

Ammattitenniksessä kausi päättyy marraskuussa ja uusi alkaa pian joulun jälkeen. Lepoon tai harjoitteluun keskittymiseen on aikaa vajaa kuukausi vuodessa. Jos haluaa pitää hyvän sijoituksen, on pelattava koko ajan ja menestyttävä vähintään kohtuullisesti, koska pelaajan ATP-pisteet vanhenevat vuodessa.

Myös raha ohjaa pelaamaan paljon.

”Moni laskee sen niin, että kun pystyy pelaamaan ja tienaamaan, on vaikea sanoa työkeikalle ei. Jos et pelaa turnauksissa, et saa mitään.”

Tenniksessä ei raha-asioita tarvitse arvailla. Listasijoitusten verkkosivuilta löytyvät myös pelaajan koko uran ansiot.

Heliövaara on ansainnut palkintorahoja viimeisen vuoden aikana 637 050 dollaria ja koko tennisuransa aikana lähes kaksi miljoonaa, tarkkaan ottaen 1 889 803 dollaria.

”Täytyy olla onnellinen, että on taloudellisesti mennyt näin hyvin.”

Kaksinpeli on nelinpeliä rahakkaampaa. Esimerkiksi Wimbledonissa kaksinpelin voittaja saa 2,7 miljoonaa puntaa, nelinpelin voittajapari taas jakaa 650 000 puntaa. Jotain saa, vaikka ei etenisi turnauksessa pitkälle. Ensimmäisellä kierroksella karsiutunut pari saa 15 750 puntaa.

Torstaina 5. syyskuuta Heliövaara vastaa puhelimeen autostaan espoolaisen tennishallin parkkipaikalta. Oikeastaan hänen pitäisi olla vajaan 7 000 kilometrin päässä New Yorkissa valmistautumassa US Open -tennisturnauksen välieräotteluun, joka alkaa iltaseitsemältä Suomen aikaa.

Heliövaaran ja Pattenin turnaus päättyi kuitenkin jo maanantaina.

Ottelu kesti alle tunnin. Sen lopputulos oli tenniksen versio rökäletappiosta, häviö kahdessa erässä pelein 6–2 ja 6–2.

”Henryn syöttö murrettiin heti alussa ja minä mokailin verkolla”, Heliövaara sanoo.

”Se on todella epämiellyttävä tunne, kun tajuaa, että tänään ei kulje mikään. Turnauksen kaksi ensimmäistä kierrosta menivät kuitenkin hyvin, toinen kierros varsinkin oli tosi hyvä.”

Aamupäivän tappion jälkeen Heliövaara pelasi vielä maanantaina iltapäivällä sekanelinpeliä kazakstanilaisen Anna Danilinan kanssa. Sekin päättyi häviöön.

Ammattitenniksessä pelaajan turnaus päättyy ensimmäiseen tappioon. Joskus se voi tulla vasta finaalissa useamman viikon pelien jälkeen, joskus heti turnauksen ensimmäisenä päivänä.

”Tappion jälkeinen yö on raskas, nukun aina todella huonosti. Ja seuraavana päivänä peliä käy vielä moneen kertaan läpi. Erityisesti, jos on ottelu, jossa olisi ehkä ollut mahdollisuudet voittaa.”

Nopein tapa unohtaa tappio on hypätä lentokoneeseen ja palata kotiin. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Jos turnaus pelataan toisella puolella maapalloa, Heliövaara ei välttämättä ehdi Suomeen ennen seuraavan turnauksen alkua.

”Siinä voi olla montaa negatiivista tunnetta kerralla. Samaan aikaan yksinäisyyttä ja tappion epätoivoa. Siinä vaiheessa se on tavallaan surua, ei niinkään enää raivoa.”

US Open -tappionsa jälkeen Heliövaara keräsi varusteensa, kiiruhti Manhattanille pakkaamaan matkalaukkunsa – ja ehti vielä iltakoneeseen. ”Se olikin oikeastaan sen päivän ainoa onnistuminen.”

Yön yli kestäneen lennon jälkeen hän oli kotona Helsingissä.

”Lapsia ei kiinnosta, tulenko kotiin voittajana vai häviäjänä. He ovat onnellisia, kun näkevät minut. Nyt oikeastaan suoraan kentältä haettiin lapset päiväkodista ja sitten lähdettiin Hoploppiin leikkimään.”

Heliövaaralla ja hänen vaimollaan Sinillä on kaksi lasta, 3-vuotias Alba ja 1-vuotias Aston. Vaimo kantaa vastuun lapsiperhearjesta, kun Heliövaara kiertää maailmalla. Välillä kilpailumatkoille lähtee koko perhe.

”Alkuvuodesta oltiin kuukausi Australiassa ja nyt kolme viikkoa Wimbledonissa. Mutta se menee vaikeammaksi, kun vaimo palaa töihin ja nuorempi lapsi aloittaa päiväkodin.”

Jostain syystä Heliövaara on menestynyt hyvin juuri niissä turnauksissa, joissa perhe on ollut mukana. Hän on pohtinut, mistä se voi johtua.

”Aikataulu voi olla, että herään aamulla ja sitten kahdelta pitäisi lähteä johonkin. Yksin on helppo jäädä möllöttämään.”

Lasten kanssa möllöttäminen ei ole vaihtoehto, täytyy lähteä heti liikkeelle.

”Yhtäkkiä huomaat, että ehkä mieli on vähän väsynyt, mutta keho onkin tosi hyvässä vireessä, kun on ollut koko ajan liikkeessä.”

Tennisvoiton hetkellä otetuissa uutiskuvissa Heliövaaralla ei yleensä näy mailaa eikä lippalakkia.

Esimerkiksi Wimbledonissa ensin nurmelle putosi maila, sitten päästä lensi hillityn pukukoodin mukainen valkoinen lippalakki. Heliövaara veti hetkeksi paidan kasvojensa eteen ja juoksi sitten ilosta itkien verkolle kättelemään vastustajia.

Suomalaispelaajan tavaramerkki ovat villit voitontuuletukset. Materiaalia löytyy verkosta, Wimbledonin lisäksi esimerkiksi vuoden 2023 Davis Cupista ja US Openista.

”Yleensä pelaan paremmin, kun olen ottelussa tunteiden kanssa läsnä. Silloin myös keskityn niin hyvin kuin pystyn. Se on myös ihan sovitusti minun roolini nelinpelissä, tuon energiaa kentälle ja tsemppaan pariani.”

Perinteinen tennisihanne on viilipyttymäinen björnborg, jonka naama näyttää samalta, oli tulos sitten 6–0-voitto tai 0–6-tappio. Osittain tuulettamisessa on kyse psykologisesta pelistä, viestistä vastustajalle.

”Jos vastustaja hetkenkin ajattelee, tuulettaako tuo tänään, se on jo miettinyt häviötä. Jos tuulettaminen auttaa voittamaan vuodessa yhden tai kaksi pistettä, se voi merkitä yhtä voittoa lisää.”

”Mutta ei siinä minulla ole mitään laskelmoitua. Ihmiselämään mahtuu ihan tarpeeksi negatiivisia juttuja. Sitten kun oikeasti tapahtuu hyvää, miksei siitä saisi iloita.”

US Openissa Heliövaara ei kerännyt huomiota tuuletuksillaan vaan sillä, kun hän epäonnistuneen lyönnin jälkeen rikkoi mailansa kahdeksi kappaleeksi.

”Mikään ei sujunut, ja jotenkin se epämieluisuus kasvoi pään sisällä niin isoksi, ettei enää ollut kykyä käsitellä sitä järkevästi. Se ei ollut elämäni ensimmäinen kerta, mutta ei noita onneksi kovin usein tapahdu.”

Mailan rikkominen hävettää, vaikka periaatteessa huippu-urheilijan on syytä vihata häviämistä. Parhaaseen tulokseen ei pääse, jos vain laittaa hikinauhan päähän ja astelee kentälle asenteella ”kiva, kun pääsen osallistumaan”.

”Ihan sama mikä peli, treenipeli, korttipeli tai vaikka golfaaminen kavereiden kanssa. Minua harmittaa tehdä virheitä ja hävitä. Mutta varmasti se asenne vie myös eteenpäin, kun tiukassa tilanteessa ajattelee, että en nyt vaan suostu häviämään.”

Suhtautuminen on sama myös tilanteissa, jotka eivät ehkä lopulta ole niin tiukkoja. Heliövaara on kerran hävinnyt shakissa pikkuveljelleen, eivätkä veljekset sen jälkeen ole pelanneet.

”Joskus vaikka serkkujen kanssa jossain juhannuspeleissä on ehkä tullut vähän suututtua. Vaimo sitten muistuttaa, että ei se ole niin vakavaa, kuka saa sen korkeimman spagettitornin rakennettua.”

Heliövaara täytti kesäkuussa 35 vuotta. Se merkitsee, että tenniskentällä jalka ei enää liiku ”sormia napsauttamalla”.

Sekä harjoituksia että otteluita edeltää huolellinen 45 minuutin venyttely-, jumppa- ja lämmittelyrutiini. Aina, kun mahdollista, pelimatkoilla on mukana oma fysioterapeutti.

Erityisen tarkkana Heliövaaran on oltava selkänsä kanssa, sillä hänellä todettiin yli kymmenen vuotta sitten selkärankareuma. Se ei estä pelaamista, kun kehosta pitää huolta.

Monissa kilpaurheilulajeissa 35-vuotias on noin kymmenen vuotta liian vanha maailman huipulle. Tenniksessä miesten kaksinpelin paras on 23-vuotias italialainen Jannik Sinner.

Nelinpelissä paikan jakavat espanjalainen Marcel Granollers, 38, ja argentiinalainen Horacio Zeballos, 39.

”Kyllä siellä menestyy aika moni minua vanhempikin. Kehonhuolto, fysio, ravinto, palautuminen, kaikissa niissä tiede on kehittynyt todella paljon.”

Ajatus uran jatkamisesta lähes nelikymppiseksi kiehtoo Heliövaaraa. Hänellä on iso haave: olympialaiset. Tokiossa 2020 tai Pariisissa 2024 unelma ei toteutunut, seuraava tilaisuus olisi vuonna 2028 Los Angelesissa.

”Toki neljä vuotta on pitkä aika, mutta nelinpeli on ehdottomasti laji, jossa nelikymppinenkin voi olla huipulla”, hän sanoo.

”En tällä hetkellä näe mitään syytä lopettaa. Asiat ovat nyt hemmetin hyvin. Pelataan ja nautitaan.” 

Oikaisu 18.10.2024: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että ottelupallo on tilanne, jossa seuraavan pallon voittaja vie koko ottelun. Ottelupallo on tilanne, jossa peliä johtava voittaa ottelun, jos hän saa seuraavan pisteen.

• Harri Heliövaara vastasi suoraan tähän ja muihin hankaliin kysymyksiin. Tällainen haastateltava on toimittajalle lahja, kirjoittaa Jarmo Raivio. Toimitukselta

  Toimittajalta: Kysyin Wimbledon-voittajalta, heittelisikö hän nappuloita, jos häviäisi lapselleen Afrikan tähdessä

  2 MIN